Tyttärenpojalla on kolmen vuoden uhmaikä. Lapsi alkaa noin kolmivuotiaana olla elämässään ensimmäistä kertaa siinä vaiheessa, että hän huomaa että hänellä on oma tahto. Ja koetella ja haastaa sitten sillä omalla tahdollaan vanhempiaan. Minusta sitä on jotenkin hienoa seurata ja elää mukana, koska se on osa sitä itsenäistymisprosessia ja ihmiseksi kasvamista. Lastenlasten kehitystä ja elämää on muutenkin hienoa seurata, koska siinä ei ole enää sellaista hoitovastuuta mukana kuin omien lasten kanssa. Voi vähän kuin poimia rusinat pullasta. Silloin elämän ruuhkavuosina oli niin monenlaista vastuuta, kun piti tehdä paljon töitä ja hoitaa perheelle ruokaa pöytään, vaatteita päälle ja maksaa asuntolainoja. Ja kuitenkin monesti kaipaan suuresti niitä aikoja. Pelattiin vaimon kanssa silloin hyvin yhteen ja elämässä oli voimakas elämisen maku. Olin silloin hyvin onnellinen ihminen ja ylpeä perheestäni. Myönnän kyllä, että ehkä aika vähän kultaa muistoja. Mutta toisaalta eikö se ole juuri se ajan tehtäväkin. Kuten Timo K. Mukka kirjoitti: "Muistot ovat ainoa paratiisi, mistä kukaan ei voi karkottaa meitä pois". Toisaalta ei nykyisessä elämässänikään ole suuremmin valittamista. Olen sinut oman itseni kanssa ja löytänyt oman lokeroni elää elämääni tässä suuressa maailmankaikkeudessa, missä Havukka-ahon ajattelijan mukaan "Ihmisellä on vain sittisontiasen oikeudet".
Pikkumies ilmaisee nykyään hyvin voimakkaasti tunteitaan. Hänen yleisin sanansa on EI. Lähes joka ehdotukseen. Pikkumies kokeilee rajoja ja sääntöjä. Tottelemattomuus ja kiukkukohtaukset ovat arkipäivää. Vanhempien täytyy ymmärtää, että uhmaikä on normaali kehitysvaihe ja lapsen yritys itsenäistyä. Vanhemman pitää olla läsnä ja tukea lasta niiden tunteiden käsittelyssä. Asettaa selkeitä rajoja ja silti antaa tilaa sille lapsen itsenäistymiselle. Ja tietenkin rakastaa. Lasta ei voi koskaan rakastaa liikaa.
Pikkumiehen käytöksestä tulee jotenkin kovasti mieleen muuan USA:n presidentti Donald Trump. En tiedä, että mitä Donaldille on lapsuudessa tapahtunut, mutta sen täytyy kyllä olla jotakin ihan kauheaa. Pikkumies alkaa rakentaa omaa identiteettiään ja hänellä on koko elämä edessä päin. Elämänsä kalkkiviivoilla olevalla Donaldilla se alkaa olla jo takanapäin. Ei aivan kauheasti käy kateeksi sitä Melanieta, joka siellä Washingtonin Valkoisessa talossa saa hävetä miehensä, kolmivuotiaan uhmaikäisen lapsen tasolla olevan, dementoituneen ja narsistisen USA:n presidentin käytöstä
.
Pikkumies ilmaisee nykyään hyvin voimakkaasti tunteitaan. Hänen yleisin sanansa on EI. Lähes joka ehdotukseen. Pikkumies kokeilee rajoja ja sääntöjä. Tottelemattomuus ja kiukkukohtaukset ovat arkipäivää. Vanhempien täytyy ymmärtää, että uhmaikä on normaali kehitysvaihe ja lapsen yritys itsenäistyä. Vanhemman pitää olla läsnä ja tukea lasta niiden tunteiden käsittelyssä. Asettaa selkeitä rajoja ja silti antaa tilaa sille lapsen itsenäistymiselle. Ja tietenkin rakastaa. Lasta ei voi koskaan rakastaa liikaa.
Pikkumiehen käytöksestä tulee jotenkin kovasti mieleen muuan USA:n presidentti Donald Trump. En tiedä, että mitä Donaldille on lapsuudessa tapahtunut, mutta sen täytyy kyllä olla jotakin ihan kauheaa. Pikkumies alkaa rakentaa omaa identiteettiään ja hänellä on koko elämä edessä päin. Elämänsä kalkkiviivoilla olevalla Donaldilla se alkaa olla jo takanapäin. Ei aivan kauheasti käy kateeksi sitä Melanieta, joka siellä Washingtonin Valkoisessa talossa saa hävetä miehensä, kolmivuotiaan uhmaikäisen lapsen tasolla olevan, dementoituneen ja narsistisen USA:n presidentin käytöstä
. 
Mutta näyttäähän niitä täällä pesivän.
, mikä parempi nyt on ruhtinaallisesti aikaa järjestää asioita... 
Toki kannattaa mainita ajanvarauksen yhteydessä "terapia" toiveesta, koska muuten saattaa vahingossa lipsahtaa koko aika paneskelun puolelle 😅