Kohta 40 lähestyy ja en oo koskaan harrastanut seksiä tai seurustellu. Viimeiset puol vuotta oon selaillu ilmoituksia melkein päivittäin, ja nyt oon päättäny että keväällä se tapahtuu. Ajattelin aloittaa body2body-hieronnalla – tuntuu helpoimmalta aloitukselta, kun ei tiedä miten keho reagoi kosketukseen ja läheisyyteen.
Oon myös pitkään ollu pahassa pornoriippuvuudessa, mutta viimeisen kuukauden ajan oon vähentäny sitä tosi radikaalisti.
Tavoitteena olis joskus myös oikea suhde, mutta itsekunnioitus naisten seurassa on aika heikko. Naisen läheisyyden puute on painanu mua käytännössä koko aikuisiän. Sen takia on ollu paljon itkettyjä öitä, ja monesti ihan pariskuntien näkeminen arjessa tekee kipeää, kun se tuo puutteen pintaan. Välillä masentaa myös nähdä vanhempia ihmisiä ja miettiä, että kohta itsekin oon tuossa iässä – ilman että oon koskaan saanut kokea aitoa läheisyyttä tai intohimoa naisen kanssa.
Tinderistä ei voi edes kuvitella aloittavansa. Varsinkin sellaisten naisten seurassa, jotka herättää mussa seksuaalista kiinnostusta, meen tosi lukkoon. Usein koen, että tää kokemattomuus on tehnyt musta likaisen tai saastuneen – sellaisen, johon kukaan nainen ei haluaisi koskea aidosta halusta, ehkä ei edes maksusta.
Oon ollu ujo lapsesta asti. Veikkaan että iso syy on koulukiusaaminen, joka oli henkistä ja tuli yllättävän paljon tyttöjen suunnalta. Koulujen jälkeen ajattelin kai, että jos teen itsestäni ison ja vahvan, miehet pelkää ja tytöt rakastaa.
No, ei mennyt ihan niin. Jälkikäteen tajusin, että olis pitänyt väkisin mennä mukaan sosiaalisiin tilanteisiin jo nuorempana, vaikka olis ollut miten vaikeaa.
Oon kuitenki melkein 190 cm ja +120-kilonen, koko ikäni voimailua ja bodailua harrastanut. Kasvoistakaan en usko olevani sieltä rumimmasta päästä – enkä usko, että kukaan puolituttukaan ajattelee etten olisi ollut naisten kanssa, paitsi ehkä ne kaikkein läheisimmät. Silti on vaikea uskoa, että joku nainen harrastaisi mun kanssa mitään intiimiä. Toisaalta kai se on aika normaalia ajatella näin tällä historialla.
Onhan mussa hyviäkin puolia: rehellisyys, luotettavuus ja kai tota kokoa ja treenattua kroppaakin joku voi arvostaa. Kai mä oon myös aika toisen huomioon ottava – pornoakin katsoessa mua on aina enemmän kiihottanut se, että nainen oikeasti nauttii. Haluaisin opetella olemaan mahdollisimman hyvä siinä. On outoa ajatella, että jotkut miehet kuulemma vaan hoitaa omat tarpeet ja se on siinä, jopa parisuhteissa tai tinder-jutuissa. Eikä mulla oo päihde- tai peliriippuvuuksiakaan.
Silti nykyään vaikuttaa siltä, että pitäisi olla joko jännämiehen historia tai paljon rahaa – tai sitten oon vaan luonu tän harhan mun omaan päähän. Toisaalta kun ajattelee, että tuolla on niin paljon erilaisia naisia, olisihan se ihme jos kaikki pitäis mua jonain hylkiönä. Pitäisi vaan päästä jotenkin niiden tietoisuuteen. En tiedä, onko Tinder mun historialla varustetulle miehelle oikea paikka. Tulee sellaisia mielikuvia, että voi olla tosi vaivaannuttavaa, kun ei ole mikään tarinankertoja eikä tarinoita ole paljon kerrottavaksikaan.
Nyt kuitenkin aion yrittää tosissani, vaikka usein tulee ajatus siitä, että olen jo ylittänyt sen iän, jossa tämän voisi vielä kääntää, painaa mieltä.
Onko täällä muita “myöhään heränneitä”, jotka on onnistunu muuttamaan elämän suuntaa? Entä olisko palveluntarjoajilla mitään rohkasevaa tai rehellistä sanottavaa?
Oon myös pitkään ollu pahassa pornoriippuvuudessa, mutta viimeisen kuukauden ajan oon vähentäny sitä tosi radikaalisti.
Tavoitteena olis joskus myös oikea suhde, mutta itsekunnioitus naisten seurassa on aika heikko. Naisen läheisyyden puute on painanu mua käytännössä koko aikuisiän. Sen takia on ollu paljon itkettyjä öitä, ja monesti ihan pariskuntien näkeminen arjessa tekee kipeää, kun se tuo puutteen pintaan. Välillä masentaa myös nähdä vanhempia ihmisiä ja miettiä, että kohta itsekin oon tuossa iässä – ilman että oon koskaan saanut kokea aitoa läheisyyttä tai intohimoa naisen kanssa.
Tinderistä ei voi edes kuvitella aloittavansa. Varsinkin sellaisten naisten seurassa, jotka herättää mussa seksuaalista kiinnostusta, meen tosi lukkoon. Usein koen, että tää kokemattomuus on tehnyt musta likaisen tai saastuneen – sellaisen, johon kukaan nainen ei haluaisi koskea aidosta halusta, ehkä ei edes maksusta.
Oon ollu ujo lapsesta asti. Veikkaan että iso syy on koulukiusaaminen, joka oli henkistä ja tuli yllättävän paljon tyttöjen suunnalta. Koulujen jälkeen ajattelin kai, että jos teen itsestäni ison ja vahvan, miehet pelkää ja tytöt rakastaa.
No, ei mennyt ihan niin. Jälkikäteen tajusin, että olis pitänyt väkisin mennä mukaan sosiaalisiin tilanteisiin jo nuorempana, vaikka olis ollut miten vaikeaa.Oon kuitenki melkein 190 cm ja +120-kilonen, koko ikäni voimailua ja bodailua harrastanut. Kasvoistakaan en usko olevani sieltä rumimmasta päästä – enkä usko, että kukaan puolituttukaan ajattelee etten olisi ollut naisten kanssa, paitsi ehkä ne kaikkein läheisimmät. Silti on vaikea uskoa, että joku nainen harrastaisi mun kanssa mitään intiimiä. Toisaalta kai se on aika normaalia ajatella näin tällä historialla.
Onhan mussa hyviäkin puolia: rehellisyys, luotettavuus ja kai tota kokoa ja treenattua kroppaakin joku voi arvostaa. Kai mä oon myös aika toisen huomioon ottava – pornoakin katsoessa mua on aina enemmän kiihottanut se, että nainen oikeasti nauttii. Haluaisin opetella olemaan mahdollisimman hyvä siinä. On outoa ajatella, että jotkut miehet kuulemma vaan hoitaa omat tarpeet ja se on siinä, jopa parisuhteissa tai tinder-jutuissa. Eikä mulla oo päihde- tai peliriippuvuuksiakaan.
Silti nykyään vaikuttaa siltä, että pitäisi olla joko jännämiehen historia tai paljon rahaa – tai sitten oon vaan luonu tän harhan mun omaan päähän. Toisaalta kun ajattelee, että tuolla on niin paljon erilaisia naisia, olisihan se ihme jos kaikki pitäis mua jonain hylkiönä. Pitäisi vaan päästä jotenkin niiden tietoisuuteen. En tiedä, onko Tinder mun historialla varustetulle miehelle oikea paikka. Tulee sellaisia mielikuvia, että voi olla tosi vaivaannuttavaa, kun ei ole mikään tarinankertoja eikä tarinoita ole paljon kerrottavaksikaan.
Nyt kuitenkin aion yrittää tosissani, vaikka usein tulee ajatus siitä, että olen jo ylittänyt sen iän, jossa tämän voisi vielä kääntää, painaa mieltä.
Onko täällä muita “myöhään heränneitä”, jotka on onnistunu muuttamaan elämän suuntaa? Entä olisko palveluntarjoajilla mitään rohkasevaa tai rehellistä sanottavaa?


