Uutiset:

Kirjoittaja Aihe: HS: Anna Kontula kertoo tekemästään seksityöstä  (Luettu 8349 kertaa)

Poissa samuel

  • Sr. Member
  • Viestejä: 1097
  • ***** Huikea tyyppi
Vs: HS: Anna Kontula kertoo tekemästään seksityöstä
« Vastaus #40 : Syyskuu 06, 2025, 20:36:36 »
Ymmärrän tuon joye_t:n pointin. Toki aikuisella on aina tuossa se isompi vastuu, mutta onhan 15v jo rikoslaissakin vastuullinen teoistaan, joten on myös 16v. Itse en haluaisi olla tilanteessa, jossa minulle jälkeenpäin selviäisi, että olen ollut alaikäisen kanssa tekemisissä, vaikka en jäisi siitä kiinni, niin tuntuisi se kyllä ällöttävälle ja moraalinen krapula siitä iskisi. Sopivasti tälläytynyt nainen osaa näyttää vanhemmalta kuin on. Kuinka moni pt olisi valmis näyttämään paperit kysyttäessä? Onneksi minua ei nuoret sytytä. Edes 18-20v. Ei tule ihan helposti siis sorruttua.

Kontulan touhut ei ole itselleni tuttuja. Lähinnä poliittiset mielipiteet ovat saaneet näkemään punaista, joten normimediassa skippaan aina kaiken, jos hänen nimi näkyy otsikossa. En halua suotta nostaa verenpainetta.

Sinänsä, jos hän on edesauttanut ruotsinmallin tulemisen estoa Suomeen, niin se on hyvä. Toisaalta olisikin ollut kaksinaismoralistista vastustaa seksinmyyntiä ja myydä sitä itse. Pari päivää kuukaudessa ei ole ihan hirveästi lapsilta pois, jos se on riittänyt työn määräksi. Moni yh voi joutua tekemään useampaakin työtä ja ihan joka päivä. Eli ei ehkä kannattaisi jeesustella sillä ajan menetyksellä. Se olisi voinut jättää mainitsematta.

Poissa JuliaK

  • Sr. Member
  • Galleria (19)
  • Viestejä: 1498
  • ******* Saisi mikroaaltouunilla pillua
Vs: HS: Anna Kontula kertoo tekemästään seksityöstä
« Vastaus #41 : Syyskuu 06, 2025, 20:45:04 »
Minä en tuomitse kumpaakaan osapuolta mutta lain mukaan ei taida seksin ostaminen olla hyväksyttyä alle 18 vuotiaalta .
Täytyy nostaa hattua tuolle Annalle kun kertoo tuon kaiken , miten lie vanhenemisaika noissa ensimmäisten vuosien ostoissa ja myynneissä .
Anna on ollut semmoinen eduskunnan änkyrä ainoa kommunisti ja sillä on mielenkiintoiset poliittiset ajatuksenjuoksut , niitä on joskus kuullut tuubista ja yle:ltä .

Tuolloin taisi olla laillista ostaa 16 vuotiaalta, lakimuutos
tuli vasta myöhemmin?
Lipstick on your dipstick

Poissa Jimmy-setä

  • Hero Member
  • Viestejä: 862
  • ***** Huikea tyyppi
Vs: HS: Anna Kontula kertoo tekemästään seksityöstä
« Vastaus #42 : Syyskuu 06, 2025, 21:06:09 »
Minä en tuomitse kumpaakaan osapuolta mutta lain mukaan ei taida seksin ostaminen olla hyväksyttyä alle 18 vuotiaalta .
Täytyy nostaa hattua tuolle Annalle kun kertoo tuon kaiken , miten lie vanhenemisaika noissa ensimmäisten vuosien ostoissa ja myynneissä .
Anna on ollut semmoinen eduskunnan änkyrä ainoa kommunisti ja sillä on mielenkiintoiset poliittiset ajatuksenjuoksut , niitä on joskus kuullut tuubista ja yle:ltä .

Tuolloin taisi olla laillista ostaa 16 vuotiaalta, lakimuutos
tuli vasta myöhemmin?
Ja siis Annan osalta millään vanhenemisajalla ei ole merkitystä, koska ei se alaikäinen nytkään ole rikosoikeudellisessa vastuussa mahdollisesta seksityöstään.

Poissa FortySexN2

  • Sr. Member
  • Viestejä: 2687
  • ******* Saisi mikroaaltouunilla pillua
Vs: HS: Anna Kontula kertoo tekemästään seksityöstä
« Vastaus #43 : Syyskuu 06, 2025, 21:10:16 »
Rikoslain muutos astui voimaan 1.10.2006, missä seksuaalipalvelujen ostaminen alle 18-vuotiaalta kriminalisoitiin (eduskunnan 2004 esityksen mukaisesti).

https://www.finlex.fi/fi/hallituksen-esitykset/2004/34#OT1_OT3_OT0

Poissa Alpo

  • Full Member
  • Viestejä: 148
  • ** Piristää muiden päivää
Vs: HS: Anna Kontula kertoo tekemästään seksityöstä
« Vastaus #44 : Syyskuu 06, 2025, 21:11:24 »
No toivottavasti ei raivopäisesti aleta kaivelemaan menneitä, varmasti hienoja kokemuksia kummallakin osapuolella (miehet tietenkin ovat sikoja).

Poissa Pankkiiri

  • Newbie
  • Viestejä: 4
  • * Kelpo kaveri
Vs: HS: Anna Kontula kertoo tekemästään seksityöstä
« Vastaus #45 : Syyskuu 06, 2025, 21:33:12 »
Eiköhän Annalla ollut varat lopussa.. joku voisi sanoa selkä seinää vasten..monen miehen unelmatilanne ilmeisesti täällä

Poissa häkkisen isa

  • Full Member
  • Viestejä: 450
  • ***** Huikea tyyppi
Vs: HS: Anna Kontula kertoo tekemästään seksityöstä
« Vastaus #46 : Syyskuu 06, 2025, 22:06:01 »
Rikoslain muutos astui voimaan 1.10.2006, missä seksuaalipalvelujen ostaminen alle 18-vuotiaalta kriminalisoitiin (eduskunnan 2004 esityksen mukaisesti).

https://www.finlex.fi/fi/hallituksen-esitykset/2004/34#OT1_OT3_OT0

kyllä se kriminalisoitiin jo 1999. tuossa linkittämässäsi esityksessä enimmäisrangaistuksia korotettiin
11.-12.9. Pori
14.-16.9. Jyväskylä
18.-19.9. Duo upean Olivia H:n kanssa Tampereella
nähdään! kosketellen, ihana isa 😘

Poissa Wiima

  • Full Member
  • Viestejä: 118
  • * Kelpo kaveri
Vs: HS: Anna Kontula kertoo tekemästään seksityöstä
« Vastaus #47 : Syyskuu 06, 2025, 22:13:40 »
Nykyäänhän trendi on että seksityö pyritään normalisoimaan tavalliseksi perustyöksi,ja että on aivan normaalia olla alalla.No onhan se niinkin,mutta tulevatko verot ja muut maksut hoidettua monellakaan?Ja sitten seksityöntekijöiden oikeusturva ym.Kaikenlaista hieronta yritystä on mutta harvasta saa esim kuitin.Lainsäädäntöä pitäisi ehkä päivittää..

Poissa FortySexN2

  • Sr. Member
  • Viestejä: 2687
  • ******* Saisi mikroaaltouunilla pillua
Vs: HS: Anna Kontula kertoo tekemästään seksityöstä
« Vastaus #48 : Syyskuu 06, 2025, 22:14:34 »
Rikoslain muutos astui voimaan 1.10.2006, missä seksuaalipalvelujen ostaminen alle 18-vuotiaalta kriminalisoitiin (eduskunnan 2004 esityksen mukaisesti).

https://www.finlex.fi/fi/hallituksen-esitykset/2004/34#OT1_OT3_OT0

kyllä se kriminalisoitiin jo 1999. tuossa linkittämässäsi esityksessä enimmäisrangaistuksia korotettiin

Ok 👍 Aika vaikeaa löytää tietoa tuosta. Arveluni perustui saatavilla olevaan (tai löytämääni) tietoon keskusteluista myöhemmässä muutoksen yhteydessä

Poissa häkkisen isa

  • Full Member
  • Viestejä: 450
  • ***** Huikea tyyppi
Vs: HS: Anna Kontula kertoo tekemästään seksityöstä
« Vastaus #49 : Syyskuu 06, 2025, 22:17:44 »
ja laajemmin keskusteluun sanottakoon että vaikka laki ja moraali eivät kovin usein sama asia olekaan, niin kontulan itsensä tai hänen asiakkaittensa tuomitseminen tapahtuma-aikana täysin laillisesta toiminnasta nyt on suurin piirtein yhtä älyllistä hommaa kuin tuomita jotain 50-luvun kotiäitejä amfetamiinin käytöstä laihdutuslääkkeenä. nyt se näyttää ehkä kyseenalaiselta, mutta ei siinä silloin ole tehty mitään väärää, ketään ei ole johdateltu syyllistymään rikolliseen toimintaan eikä kenellekään ole valehdeltu.
11.-12.9. Pori
14.-16.9. Jyväskylä
18.-19.9. Duo upean Olivia H:n kanssa Tampereella
nähdään! kosketellen, ihana isa 😘

Poissa äRHäkkä

  • Sr. Member
  • Viestejä: 2716
  • ***** Huikea tyyppi
Vs: HS: Anna Kontula kertoo tekemästään seksityöstä
« Vastaus #50 : Syyskuu 07, 2025, 03:59:07 »
^ Ihan just noin. Alaikäisen paneskelu aikuiselta tuntuu vieroksuttavalta. Oon ehkä vähän tiukkis. Tulee mieleen hyväksikäyttäminen, vaikka alaikäinen veisikin tilannetta.
Päivän moka vielä tekemättä?

Poissa physiomama

  • Full Member
  • Galleria (14)
  • Viestejä: 193
  • ****** Rakastajien aatelia
Vs: HS: Anna Kontula kertoo tekemästään seksityöstä
« Vastaus #51 : Syyskuu 07, 2025, 08:34:12 »
Tämähän se normalisoinnin pointti juuri onkin. Että se verojenkin maksaminen olis helpompaa. Kun tällä hetkellä suurin osa pankeista ei suostu avaamaan yritystiliä seksityöntekijälle. Ja on vaikea maksaa veroja ilman sitä, koska henkilötilille on tiukat talletusrajat.
Ja muitakin pointteja on, jotka ovat muille yrittäjille itsestäänselviä, mutta joissa seksiyrittäjä joutuu kikkailemaan ja miettimään kenelle voi kertoa mitäkin.

Nykyäänhän trendi on että seksityö pyritään normalisoimaan tavalliseksi perustyöksi,ja että on aivan normaalia olla alalla.No onhan se niinkin,mutta tulevatko verot ja muut maksut hoidettua monellakaan?Ja sitten seksityöntekijöiden oikeusturva ym.Kaikenlaista hieronta yritystä on mutta harvasta saa esim kuitin.Lainsäädäntöä pitäisi ehkä päivittää..
Kauneimmat missit tulee Turusta, ainakin 90-luvulla. Oma studio Turkkuses.
OFssä paljon kuumaa matskua😽🍆👩‍❤️‍💋‍👩
Instassa perusarkea ja mallikuvia

Poissa physiomama

  • Full Member
  • Galleria (14)
  • Viestejä: 193
  • ****** Rakastajien aatelia
Vs: HS: Anna Kontula kertoo tekemästään seksityöstä
« Vastaus #52 : Syyskuu 07, 2025, 09:50:19 »
Ja mitä tuohon vanhemmuuden ja työelämän yhdistämiseen tulee niin kokemuksesta voin kertoa että s-työtä tekemällä nimenomaan voin päättää itse työajoista, en tee iltoja tai viikonloppuja 💙
Jos tekisin palkkatyötä joutuisin olemaan enemmän pois kotoa.
Kauneimmat missit tulee Turusta, ainakin 90-luvulla. Oma studio Turkkuses.
OFssä paljon kuumaa matskua😽🍆👩‍❤️‍💋‍👩
Instassa perusarkea ja mallikuvia

Poissa Gentleman Tampere

  • Hero Member
  • Viestejä: 631
  • *** Näyttää hyvää esimerkkiä
Vs: HS: Anna Kontula kertoo tekemästään seksityöstä
« Vastaus #53 : Syyskuu 07, 2025, 12:24:03 »

Eiköhän Anna Kontula ottanut aikanaan tietoisen poliittisen riski. Seksistä puhuminen toi hänelle julkisuutta, jonka avulla hän pääsi eduskuntaan. Hän tiputti niukasti istuvan kansanedustajan, jonka isä oli Kansan Uutisten toimittaja Tampereella.

8.Kontula, Anna   Uusi VAS 22.817    4.262   valitaan
  Sirnö, Minna        VAS 11.408           4 227   varalla


https://fi.wikipedia.org/wiki/Minna_Sirn%C3%B6

Miten jonkun kansanedustajan isän ammatti liittyy tähän keskusteluun?

Kansan uutiset vasemmiston oma lehti. Isän on täytynyt olla kovan linjan ... ollakseen sen lehden toimittaja. Ja uskoisin että poliittinen perintö oli periytynyt jälkeläiselle

Mauri Sirniö oli enemmistöläinen. Anna Kontulaa tukivat Mikko Kuoppa ja muut taistolaiset.
Vuonna 2011 oli kyse siitä, kumpi puoli, revarit vai stallarit onnistuvat äänten keskittämisessä.
Stallarit ja Anna Kontula voittivat rinnanmitalla. Voittoa tuskin olisi tullut, jos Kontula ei olisi ollut äänessä seksitutkijana eri medioissa.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Mauri_Sirn%C3%B6

Muistan hyvin, kun lehdessä (Aamulehti, ei Kansan Uutiset), oli juttu hukkuneesta pilkkijästä, alkutalvesta jolloin ei oikein edes ollut jäätä. Pidin tyyppiä täytenä urpona. Seuraavana päivänä tuli nimi julki, eli kyse oli pitkän linjan kommunistista. Se selitti kaiken.

Mitä Kontulaan tulee, niin kyseessä on kammottava tapaus. Kremlissä tuollaisia arvostetaan.

Poissa FortySexN2

  • Sr. Member
  • Viestejä: 2687
  • ******* Saisi mikroaaltouunilla pillua
Vs: HS: Anna Kontula kertoo tekemästään seksityöstä
« Vastaus #54 : Syyskuu 07, 2025, 13:46:23 »
Oikeuspsykologi Pia Puolakka ei tykkää kun poliiitikko kertoo myyneensä seksiä
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011477216.html
ja politiikan väitöskirjatutkija Eeva Mäkinen ei allekirjoita tämän sanomisia
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011477426.html

Poissa physiomama

  • Full Member
  • Galleria (14)
  • Viestejä: 193
  • ****** Rakastajien aatelia
Vs: HS: Anna Kontula kertoo tekemästään seksityöstä
« Vastaus #55 : Syyskuu 07, 2025, 14:33:33 »
Arvaa kuka kirjoitti tähän oman vastineen. Oli pakko 💙🙏

https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011478079.html

Oikeuspsykologi Pia Puolakka ei tykkää kun poliiitikko kertoo myyneensä seksiä
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011477216.html
ja politiikan väitöskirjatutkija Eeva Mäkinen ei allekirjoita tämän sanomisia
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011477426.html
Kauneimmat missit tulee Turusta, ainakin 90-luvulla. Oma studio Turkkuses.
OFssä paljon kuumaa matskua😽🍆👩‍❤️‍💋‍👩
Instassa perusarkea ja mallikuvia

Poissa FortySexN2

  • Sr. Member
  • Viestejä: 2687
  • ******* Saisi mikroaaltouunilla pillua
Vs: HS: Anna Kontula kertoo tekemästään seksityöstä
« Vastaus #56 : Syyskuu 07, 2025, 15:01:19 »
Arvaa kuka kirjoitti tähän oman vastineen. Oli pakko 💙🙏

https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011478079.html

Oikeuspsykologi Pia Puolakka ei tykkää kun poliiitikko kertoo myyneensä seksiä
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011477216.html
ja politiikan väitöskirjatutkija Eeva Mäkinen ei allekirjoita tämän sanomisia
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011477426.html

Huippukirjoitus  :inlove:

Poissa AegonX

  • Full Member
  • Viestejä: 213
  • ** Piristää muiden päivää
Vs: HS: Anna Kontula kertoo tekemästään seksityöstä
« Vastaus #57 : Syyskuu 07, 2025, 15:13:21 »
Hauskasti voin arvostaa Anna Kontulaa *sekä* hänen seksityöhön liittyvistä loistavan fiksuista näkemyksistään *että* siitä että niiden avoin ilmaiseminen aiheuttaa haittaa vasemmistolle ja saa useat ihmiset yleisesti ottaen kääntämään elämänsä suuntaa poispäin punavihermädätyksestä/arvoliberaaliudesta (sillä he heräävät esim. siihen, että looginen lopputulema liberaaleista arvoista on että todella suuri osa naisista päätyy elämään huoran elämää, ja minusta poiketen kokevat tämän vääräksi).

Anna Kontula siis melkein kaikkeen muuhun kuin seksityöhön liittyen edustaa suomalaiselle yhteiskunnalle hyvin vahingollisia asioita. Seksityön kohdalla hän sen sijaan on oikealla asialla, mutta on hauska fakta että useimmat ihmiset eivät todellakaan tule olemaan tätä mieltä, vaan sen sijaan jossain määrin kääntyvät kaikkea Anna Kontulan edustamaa vastaan juuri sen seurauksena että Kontula avaa suunsa siitä yhdestä käytännössä ainoasta asiasta johon liittyen hän päinvastoin on aidosti fiksu ja tekee sinänsäkin hyödyllisiä ja minunkin ihailemia rohkean oikeamielisiä asioita.

Kulkekaamme kaikki eriävine näkemyksinemme mutta kuitenkin yhdessä Anna Kontulan viitoittamalla tiellä kohti tulevaisuutta, jossa yhteiskunnan vallitseva mielipide on "feministit voi olla hyviä maksullisia seuralaisia, mutta on tosi huono idea päästää feministejä mihinkään muuhun rooliin yhteiskunnassa" (ja minä siis aidosti toivon, että samalla kun yhteiskunta kautta koko länsimaailman ennustettavasti kääntyy yhä enemmän kaikkea punavihreää tai feminististä vastaan, seksityöntekijöiden asema yhteiskunnassa kuitenkin paranee siten kuin Kontulakin ansiokkaasti argumentoi että sitä tulisi parantaa).
« Viimeksi muokattu: Syyskuu 07, 2025, 15:16:00 kirjoittanut AegonX »

Poissa antero pee

  • Sr. Member
  • Viestejä: 1616
  • ****** Rakastajien aatelia
Vs: HS: Anna Kontula kertoo tekemästään seksityöstä
« Vastaus #58 : Syyskuu 07, 2025, 15:22:48 »
ja laajemmin keskusteluun sanottakoon että vaikka laki ja moraali eivät kovin usein sama asia olekaan, niin kontulan itsensä tai hänen asiakkaittensa tuomitseminen tapahtuma-aikana täysin laillisesta toiminnasta nyt on suurin piirtein yhtä älyllistä hommaa kuin tuomita jotain 50-luvun kotiäitejä amfetamiinin käytöstä laihdutuslääkkeenä. nyt se näyttää ehkä kyseenalaiselta, mutta ei siinä silloin ole tehty mitään väärää, ketään ei ole johdateltu syyllistymään rikolliseen toimintaan eikä kenellekään ole valehdeltu.

Juuri näin, tai no 50-luvun kotiäideille kyllä valehdeltiin, mutta pointti joka tapauksessa validi.
DAN BULL - I REALLY LIKE DICKS
https://www.youtube.com/watch?v=_-BjC1GHwPY

Poissa antero pee

  • Sr. Member
  • Viestejä: 1616
  • ****** Rakastajien aatelia
Vs: HS: Anna Kontula kertoo tekemästään seksityöstä
« Vastaus #59 : Syyskuu 07, 2025, 15:29:58 »
aiheuttaa haittaa vasemmistolle ja saa useat ihmiset yleisesti ottaen kääntämään elämänsä suuntaa poispäin punavihermädätyksestä/arvoliberaaliudesta (sillä he heräävät esim. siihen, että looginen lopputulema liberaaleista arvoista on että todella suuri osa naisista päätyy elämään huoran elämää, ja minusta poiketen kokevat tämän vääräksi).

Jos tarkoitat "huoran elämällä" sitä että seksitöihin liitetty patriarkaalinen stigma sulaa pois ja ihmiset saavat itse valita heille sopivat elinkeinot - niin tervehdin ilolla sitä että tästä kauhistuneet omaa munaansa/pilluaan pelkäävät "vasemmistolaiset" lopettavat larppaamisensa ja painuvat helvettiin ts. löytävät kotinsa löyhkäävästä tunkiosta, jota kutsutaan "arvokonservatismiksi".

Anna Kontula räjäyttää lian pois.
DAN BULL - I REALLY LIKE DICKS
https://www.youtube.com/watch?v=_-BjC1GHwPY