Uutiset:
^MikaM: ihan sama, mutta nyt eksyit pointista joka oli se, että sinäkin olet joka tapauksessa kiitollisuudenvelassa Annalle siitä, että voit ostaa seksipalveluita Suomessa laillisesti. Muista se, kun ensi kerran varaat aikaa palveluntarjoajalle Suomessa. Mieti mieluummin sitä kuin jonkun toisen tyypin isän ammattia.
En ole ostanut sellaisia seksipalveluja Suomessa, jotka olisi kriminalisoitu. Takautuvaa rikoslakia ei ole olemassa.
Minun ei tarvitse olla missään kiitollisuudenvelassa Kontulalle. Jos Tampereen poliittinen historia ei kiinnosta, niin kommettini voi ohittaa.
Sinänsä huvittavaa, että keskustelin aikaan tuosta Tampereen vaalituloksesta edesmenneillä keltaisilla sivulla Anna Kontulan kanssa.
"Kontula kertoo lähettäneensä Tamperelainen-lehteen ilmoituksen Voikukka-nimimerkillä, kun hän oli 16-vuotias opiskelija."
Ja tällaista tekijää täällä ihaillaan? Hyi vittu.
Niinkö? En pidä erityisen hyvänä työnä alan hyväksi kertomusta itsestään 16-vuotiaana seksinmyyjänä."Kontula kertoo lähettäneensä Tamperelainen-lehteen ilmoituksen Voikukka-nimimerkillä, kun hän oli 16-vuotias opiskelija."
Ja tällaista tekijää täällä ihaillaan? Hyi vittu.
Tuskin täällä sitä ihaillaan, että hän aloitti alaikäisenä, vaan sitä kaikkea, mitä hän on tehnyt seksityöntekijöiden hyväksi. 😌
Kenet tässä pitäisi tuomita? Hänet vai asiakkaat, jotka eivät tajunneet, että kyseessä on alaikäinen? 🤔Niinkö? En pidä erityisen hyvänä työnä alan hyväksi kertomusta itsestään 16-vuotiaana seksinmyyjänä."Kontula kertoo lähettäneensä Tamperelainen-lehteen ilmoituksen Voikukka-nimimerkillä, kun hän oli 16-vuotias opiskelija."
Ja tällaista tekijää täällä ihaillaan? Hyi vittu.
Tuskin täällä sitä ihaillaan, että hän aloitti alaikäisenä, vaan sitä kaikkea, mitä hän on tehnyt seksityöntekijöiden hyväksi. 😌
Se, että kyseinen toiminta ei saa jyrkän yksimielistä tuomiota foorumilla yllättää minut.
Siis hetkinen? Pitääkö minun nyt vastata kysymykseen siitä kuka on syyllinen seksinostotapauksessa jossa myyjä on alaikäinen? Koko asetelma tuntuu todella absurdilta.Kenet tässä pitäisi tuomita? Hänet vai asiakkaat, jotka eivät tajunneet, että kyseessä on alaikäinen? 🤔Niinkö? En pidä erityisen hyvänä työnä alan hyväksi kertomusta itsestään 16-vuotiaana seksinmyyjänä."Kontula kertoo lähettäneensä Tamperelainen-lehteen ilmoituksen Voikukka-nimimerkillä, kun hän oli 16-vuotias opiskelija."
Ja tällaista tekijää täällä ihaillaan? Hyi vittu.
Tuskin täällä sitä ihaillaan, että hän aloitti alaikäisenä, vaan sitä kaikkea, mitä hän on tehnyt seksityöntekijöiden hyväksi. 😌
Se, että kyseinen toiminta ei saa jyrkän yksimielistä tuomiota foorumilla yllättää minut.
No jos aikuinen ostaa alaikäiseltä seksiä, niin lähtökohtaisesti en tuomitse sitä alaikäistä.Siis hetkinen? Pitääkö minun nyt vastata kysymykseen siitä kuka on syyllinen seksinostotapauksessa jossa myyjä on alaikäinen? Koko asetelma tuntuu todella absurdilta.Kenet tässä pitäisi tuomita? Hänet vai asiakkaat, jotka eivät tajunneet, että kyseessä on alaikäinen? 🤔Niinkö? En pidä erityisen hyvänä työnä alan hyväksi kertomusta itsestään 16-vuotiaana seksinmyyjänä."Kontula kertoo lähettäneensä Tamperelainen-lehteen ilmoituksen Voikukka-nimimerkillä, kun hän oli 16-vuotias opiskelija."
Ja tällaista tekijää täällä ihaillaan? Hyi vittu.
Tuskin täällä sitä ihaillaan, että hän aloitti alaikäisenä, vaan sitä kaikkea, mitä hän on tehnyt seksityöntekijöiden hyväksi. 😌
Se, että kyseinen toiminta ei saa jyrkän yksimielistä tuomiota foorumilla yllättää minut.
Sun mielestä mikään tässä ei ole kenenkään syy? Tilanne on kaikilta osin ihan ok?
Minäpä tuomitsen. Mulla ei riitä pienintäkään ymmärrystä tuollaiselle toiminnalle. Eikä sille jos kyseinen seksinmyyjä vielä aikuisella iällään kertoo toimineensa noin.No jos aikuinen ostaa alaikäiseltä seksiä, niin lähtökohtaisesti en tuomitse sitä alaikäistä.Siis hetkinen? Pitääkö minun nyt vastata kysymykseen siitä kuka on syyllinen seksinostotapauksessa jossa myyjä on alaikäinen? Koko asetelma tuntuu todella absurdilta.Kenet tässä pitäisi tuomita? Hänet vai asiakkaat, jotka eivät tajunneet, että kyseessä on alaikäinen? 🤔Niinkö? En pidä erityisen hyvänä työnä alan hyväksi kertomusta itsestään 16-vuotiaana seksinmyyjänä."Kontula kertoo lähettäneensä Tamperelainen-lehteen ilmoituksen Voikukka-nimimerkillä, kun hän oli 16-vuotias opiskelija."
Ja tällaista tekijää täällä ihaillaan? Hyi vittu.
Tuskin täällä sitä ihaillaan, että hän aloitti alaikäisenä, vaan sitä kaikkea, mitä hän on tehnyt seksityöntekijöiden hyväksi. 😌
Se, että kyseinen toiminta ei saa jyrkän yksimielistä tuomiota foorumilla yllättää minut.
Sun mielestä mikään tässä ei ole kenenkään syy? Tilanne on kaikilta osin ihan ok?
Tässä olemme sitten erilaisia. 😊
Minäpä tuomitsen.
Joo se on käynyt selväksi.Tässä olemme sitten erilaisia. 😊
Minäpä tuomitsen.
Lähtökohtaisesti itse tuomitsen aikuisen osapuolen.. Sinä taas tuomitset alaikäisen.. 😌Joo se on käynyt selväksi.Tässä olemme sitten erilaisia. 😊
Minäpä tuomitsen.
Sulla on jännä tapa puolustella alaikäinen seksinmyyjänä asetelmaa. Myyjätyttö valehtelee ikänsä mutta on syytön alaikäisyytensä takia ja ostajamies on myöskin syytön koska myyjä on valehdellut olevansa täysi-ikäinen.
Ja mikään ei ole ikinä kenenkään syy ja kaikki on hienosti. En olisi uskonut että törmään tällä foorumilla tällaiseen.
Näytätkö vielä sen viestin jossa noin totean?Lähtökohtaisesti itse tuomitsen aikuisen osapuolen.. Sinä taas tuomitset alaikäisen.. 😌Joo se on käynyt selväksi.Tässä olemme sitten erilaisia. 😊

Tuomitsen molemmat, molemmat tekevät väärin. Sinulle suosittelen luetun ymmärtämistä ellet vain halua saivarrella ja etsiä teksteistä joitakin kenties epäonnistuneita sivulauseita. Tuossa sanomassani ei sellaista ollut.Näytätkö vielä sen viestin jossa noin totean?Lähtökohtaisesti itse tuomitsen aikuisen osapuolen.. Sinä taas tuomitset alaikäisen.. 😌Joo se on käynyt selväksi.Tässä olemme sitten erilaisia. 😊
Minäpä tuomitsen.
Sulla on jännä tapa puolustella alaikäinen seksinmyyjänä asetelmaa. Myyjätyttö valehtelee ikänsä mutta on syytön alaikäisyytensä takia ja ostajamies on myöskin syytön koska myyjä on valehdellut olevansa täysi-ikäinen.
Ja mikään ei ole ikinä kenenkään syy ja kaikki on hienosti. En olisi uskonut että törmään tällä foorumilla tällaiseen.
Jimmy:
” No jos aikuinen ostaa alaikäiseltä seksiä, niin lähtökohtaisesti en tuomitse sitä alaikäistä.”
Joey: ”Minäpä tuomitsen.”