Olen aivan varma että tästä artikkelista oli vielä aamulla paljon pidempi ja keskustelua herättävämpi versio. Nyt on vain tällainen pari sanaa. https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/31e31856-2d70-4e2c-85d2-55a3579b8d20
Mitä arvon turskat ovat tästä mieltä?
Hinta tuntuu aika kovalta, 800e ajasta riippumatta. Alunperin siinä luki että aika voi olla puoli tuntia tai koko ilta. Siinä pääsee jo palkoille jos onnistuu järjestämään useamman tapaamisen illalle.
Syömishäiriöstä tuossa luki alunperin, että hänellä on vaikeuksia parantua siitä, koska tätä varten hänen pitää olla laiha. Vaihtoehdot olivat joko lihoa tai köyhtyä. Joku voisi ehkä valaista, että kyllä normaalipainoisillekin on ottajansa. Tiedä sitten maksavatko 800 euroa.
Tunteita herättävin kohta artikkelissa on poistettu, siinä oli Helmin mielipiteitä seksistä tapaamisilla. Hänestä se oli parhaimmillaankin vain "ok". Mutta pahimmillaan se oli vastenmielistä ja kivuliasta - jopa niin, että hänen oli pakko sanoa, että nyt ei pysty enempää. Silloin miehet kuulemma suuttuivat ja haukkuivat häntä, koska olivat maksaneet seksistä. Ja tietysti vaativat rahojaan takaisin. En muista antoiko hän ne. Lisäksi Helmi sanoi, että tapaamisissa on ikävää se, kun miehet ajattelevat vain omaa tyydytystään eivätkä häntä ollenkaan. Itse näen tämän kyllä sellaisena palveluna että ei se minua varten ole vaan asiakasta. Kivaa tietysti jos on kivaa mutta tapaamisella keskitytään siihen asiakkaaseen.
Helmi antoi tuossa mielestäni itsestään aika naiivin ja jopa vähän hyväksikäytetyn kuvan. Tai vapaaehtoisestihan hän tuota tekee, vai oliko alkuperäisessä jutussa niin ettei oikeastaan olisi rahaa lopettaa, kun tulonlähde on siinä. Tulin vähän surulliseksi tuosta. Ei seksityön pitäisi olla hampaat irvessä kestämistä.