Keskustelua paikkakunnittain > Helsinki/pääkaupunkiseutu
Paloma, plastic doll
antero pee:
Viimeiset kuulumiset eiliseltä visiitiltä. Perille pääsemisessä oli jälleen ihmeellisiä vaikeuksia, mutta koska pelipaikka oli jo tuttu, onnistuin pääsemään kotiovelle asti ihan omin toimin. Viestit tuli kyllä ajallaan, mutta suoraan sanoen ei hän paljon tuntunut ymmärtävän omistani, vaikka pidin englannin kielen ulosantini ns. escort-tasolla.
Sisään kuitenkin pääsin ja rahat pöydälle, Palomalta olikin jo kaikki vaatteet lähteneet. Kuten Pinokkiokin kirjoitti, alkuhieronta on itse asiassa hyvä ratkaisu hänen kanssaan, molemmat selkeästi lämpeni sen aikana. Ja sitten asiaan.
Kun Paloma alkoi syväkurkuttaa pamppuani niin päätin että en nyt hätiköi eteenpäin siirtymistä. Mielessä oli edelliseltä kerralta että mitään hoputusta ei tullut, eli vähän kehveli olin tässä. Mutta samalla minusta on vaikuttanut siltä että Paloma jopa aidosti tykkäisi seksistä, joten en ihan hirveänä asiakkaana itseäni kuitenkaan osaa pitää.
Kellotin kymmenen minuuttia deepthroattia, rehellisesti voin sanoa että vastaavaa en ole kokenut. Paloma otti kaluni urheasti kurkkuun asti, uudestaan ja uudestaan, ja vaikka en mikään pornostara olekaan, niin on se kyllä aika hieno saavutus. Puolivälissä hän pyysi että auttaisin hiuksien kanssa, ja niinpä pyöräytin surffarinutturan nyrkkini ympärille ja nostin hiukset pään päälle. Aika hieno näky oli Paloman botox-huulet kiinni nivusissani ja seksikäs yninä vain kuului kun hän lutkutti menemään. Kysyin vielä mahdolliset pillun nuolentaan ja sain sen. Ehkä vuoden kovin seisokki saatiin aikaan juuri tässä touhussa, mietin että tässä on se pipari, johon kohtaa saan työntyä ja lipsuttelin klitorista samalla kun puristelin isoja silikonitissejä. Paloma uikutteli hiljaa silmät kiinni.
Panemista sitten saatiin tällä kertaa jopa kahden asennon verran. Lähäri on selvästi Paloman oma suosikki ja tykkään kyllä siitä itsekin, siinä saa tuijotella hänen säihkysilmiinsä samalla ja hän myös pusutteli ja puheli vähän tuhmia siinä allani. Sanoisin että Paloman huulet sopii suikkariin paremmin kuin suuteluun, jotenkin luonnottomalta ne nakit suuta vasten tuntuu, kalulla sen sijaan oikein kivalta. Lopuksi vaihdettiin doggystyleyn. Työstin ja työstin, aloin jo epäillä että pääsenkö maaliin lainkaan. Paloma ehkä aisti tämän ja ehdotti yllättäen että "cum to my ass", ja näin sitten teinkin. Visuaalinen aineisto oli sikäli vahvaa että montaa vetoa ei tarvittu. Verkkokalvoille taas piirtyi aika ikimuistoisia kuvia toimituksesta, jätän yksityiskohdat mielikuvituksenne varaan. Nopea putsailu ja hetki "keskustelua". Sanottakoon että kaikki sielujen sympatia mitä Paloman kanssa olen kokenut liittyy puhtaasti naimiseen, kieli ei hänellä kovin hyvin kulje. Mutta siisti tyttö kuitenkin, mitään kamajuttuja en epäile, enkä edes älyä sinänsä. Onpahan vain nainen, joka on makkarin puolella elementissään ja taidot sinne on hankittu kovalla työllä, varustus kovalla rahalla.
Sitten huomio kämpästä: nykyinen asuntohan on ollut erittäin helposti saavutettavissa, mutta kulku hisseillä liian ruuhkaista ja naapureita ylipäätään turhan paljon. Paloma sanoi tänään tiistaina muuttavansa rauhallisempaan asuntoon. Toivottavasti hyvä löytyy, en nyt osaa sanoa siitä sen enempää. Valitettavasti hupakointibudjettini on nyt myös kairattu loppuun Paloman kanssa, joten tämä osoite jäänee selvittämättä.
Sää: helvetin perse.
irritaatio:
--- Lainaus käyttäjältä: antero pee - Huhtikuu 05, 2022, 10:21:37 ---..jätän yksityiskohdat mielikuvituksenne varaan.
--- Lainaus päättyy ---
päätit sitten vetää maton alta
HarryPotter:
Taattua hyvää rapsaa Anterolta :drinking: Jotkut asiat jäävät muistiin pitkäksi aikaan, ei vaan verkkokalvolle.
JuhaniH:
Kävin minäkin tänään Palomaa tapaamassa.
Tapaamisesta sopiminen onnistui kätevästi Whatsuppilla. Kuten todettua Paloman englanti ei parasta mahdollista ole, meikäläisen tasoa ;), mutta aika ja koordinaatit saatiin selitettyä. Halusi ennen tapaamista lyhyen videopuhelun. Jos oikein käsitin jonkun/joidenkin asiakkaiden kanssa oli jotain hankaluuksia/ongelmia ollut ja halusi varmistaa, että sama asiakas ei nyt ole tulossa. Tuollaiset nauhoitettavissa olevat videopuhelut ei ehkä asiakkaiden kannalta ole kauhean toivottavia, mutta minä nyt tällä kertaa suostuin.
Varsinaisen 30 minuutin tapaamisen kulku vastasi aika paljon samaa mitä tänne jo on kirjoitettu.
Vastaanotto ei ollut mitenkään erityisen sydänmellinen, mutta ihan ok.
Selän hierontaa aluksi ehdotti. Mukavasti rentoutti ja siinä toistemme kanssa riittävästi sinuksi pääsimme. Ei siis huono juttu.
Paljon kehuttuun suikkariin minulle ei enää mitään lisättävää ole. Yksi parhaista mitä olen kokenut tai ainakin 20 parhaan joukossa...
Varsinaisissa panohommissa oli ihan hyvin mukana ja minä tykkäsin.
Minä en jostain syystä suulle saanut suudelle, joka minulle aina suuri miinus on, vaikka ilmon palveluvalikoimassa oli. Oli kuitenkin muuten niin porno pakkaus, että pärjäsin ilmankin.
Aktin jälkeen vielä kaikessa rauhassa jutustelua, vaikka enkku ei niin kaksista ollutkaan. Pisteet kuitenkin siitä, että yritti keskustella.
Vaihtaa huomenna huoneistoa, joten siitä ei tarvitse rapsaan kirjoittaa.
Naisen ulkonäköä ei koskaan saa arvostella, mutta silti teen taas saman virheen ja sitä kommentoin.
Sinäänsa plastic doll tyyppisistä typyistä tykkään, mutta Paloman huulet oli kyllä aika pahasti överit. Eikä peppuimplantitkaan mun mielestä oikeen istuneet. Muuten pidin ulkonäöllisesti oikeinkin kauniina naisena.
Kertoi seuraavaksi lähtevänsä Norjaan, mutta Helsinkiin kyllä vielä joskus palaa.
antero pee:
Paloma mestoilla taas. Heti huomenna melomaan Pamelaa, eikun panemaan Palomaa!
Navigaatio
[0] Viestien etusivu
[#] Seuraava sivu
[*] Edellinen sivu
Siirry pois tekstitilasta