Lukisin kunhan posti toisi kotia... Viime viikkojen freakshowtyyppistä menoa vauhditti ajatukset George Orwellin 1984sta, ja totesin etten ole lukenut mikään muu hänen teoista. Sattumalta tuli Animal Farm vastaan nettiä selailemassa, eli se...
Uutiset:
Aihe: Mitä kirjaa luet/kuuntelet? (Luettu 96625 kertaa)
soikkeli
- Newbie
- Viestejä: 26
Kelpo kaveri
-
Walker Percy: The Moviegoer
En saa kovin paljon nautintoa tämän lukemisesta.
En saa kovin paljon nautintoa tämän lukemisesta.
äRHäkkä
- Sr. Member
-
- Viestejä: 2698
-
Huikea tyyppi
-
Taas kerran Sunzi: Sodankäynnin taito. Osaispa kiinaa.
Mmeoww
- Full Member
-
- Galleria (2)
- Viestejä: 497
-
Huikea tyyppi
-
Ken Wilberin integraalipsykologia on myös jännä. Saa kyllä eräänlaisen kyllästymisen yhteiskuntaan aikaiseksi ja some on tämmösten jälkeen sitä suurinta kuraa. Oon aikoinani hypännyt aika suureen kaninkoloon psykologiassa ja huomannut ettei sieltä pääse pois, eikä ihmisiä, heidän toimintaansa ja varsinkaan yhteiskunnan rakenteita näe enää samalla tavalla.
En väittäisi huonoksi asiaksi kyllä ollenkaan.
En väittäisi huonoksi asiaksi kyllä ollenkaan.
joey_t
- Sr. Member
-
- Viestejä: 6324
-
Lähellä täydellisyyttä
-
Aloin kuuntelemaan Jean-M Untinen-Auelin kirjaa nimeltään Luolakarhun klaani. Kirja sijoittuu jääkauden Eurooppaan, aikaan jolloin neandertalilaiset ja varhaiset nykyihmiset (Cro-Magnon) elivät rinnakkain. Tarinan päähenkilö on Ayla, nuori Cro-Magnon-tyttö, joka menettää perheensä maanjäristyksessä ja päätyy neandertalilaisten "luolakarhun klaaniin". Hän kasvaa heidän keskuudessaan, mutta eroaa heistä älykkyytensä, ulkonäkönsä ja tapojensa vuoksi. Alkumetreillään kirja vaikuttaa varsin mielenkiintoiselta sisältäen monenlaista tematiikkaa kuten ulkopuolisuus, sukupuoliroolit, kulttuurierot, luonto ja henkimaailma.
Kirja on avausosa Unitinen-Auelin teossarjasta Maan lapset.
Kirja on avausosa Unitinen-Auelin teossarjasta Maan lapset.
samuel
- Hero Member
- Viestejä: 890
-
Nauttii muiden arvostusta
-
Aloin kuuntelemaan Jean-M Untinen-Auelin kirjaa nimeltään Luolakarhun klaani. Kirja sijoittuu jääkauden Eurooppaan, aikaan jolloin neandertalilaiset ja varhaiset nykyihmiset (Cro-Magnon) elivät rinnakkain. Tarinan päähenkilö on Ayla, nuori Cro-Magnon-tyttö, joka menettää perheensä maanjäristyksessä ja päätyy neandertalilaisten "luolakarhun klaaniin". Hän kasvaa heidän keskuudessaan, mutta eroaa heistä älykkyytensä, ulkonäkönsä ja tapojensa vuoksi. Alkumetreillään kirja vaikuttaa varsin mielenkiintoiselta sisältäen monenlaista tematiikkaa kuten ulkopuolisuus, sukupuoliroolit, kulttuurierot, luonto ja henkimaailma.
Kirja on avausosa Unitinen-Auelin teossarjasta Maan lapset.
Olen joskus lukenut tuon sarjan. Alkupään kirjat olivat itselleni mielekkäämpiä kuin viimeiset.
Viime aikoina ei ole tullut luettua kirjoja. Pitäisi taas löytää jotain mielenkiintoista.
joey_t
- Sr. Member
-
- Viestejä: 6324
-
Lähellä täydellisyyttä
-
Nyt arvelen että kuuntelen Untinen-Auelin vain yhden osan. Ei siksi ettikö se olisi hyvä jonka parissa ei voisi jatkaa pidempäänkin mutta pitkinä kirjoina vievät paljon aikaa. Toki on mahdollista että tulee joku syy kuunnella enemmänkin mutta mietin jo seuraavaa.
Onko kukaan täällä tutustunut Miki Liukkosen tuotantoon? Ajattelin että jos yrittäisi Liukkosta. Voisi aloittaa vaikka kirjalla Lapset auringon alla, osin siksi että se on Liukkosen ensimmäinen romaani ja osin siksi että se ei ole hirvittävän pitkä kirja.
Onko kukaan täällä tutustunut Miki Liukkosen tuotantoon? Ajattelin että jos yrittäisi Liukkosta. Voisi aloittaa vaikka kirjalla Lapset auringon alla, osin siksi että se on Liukkosen ensimmäinen romaani ja osin siksi että se ei ole hirvittävän pitkä kirja.
saapasjalkakolli
- Full Member
-
- Viestejä: 227
-
Näyttää hyvää esimerkkiä
-
Nyt arvelen että kuuntelen Untinen-Auelin vain yhden osan. Ei siksi ettikö se olisi hyvä jonka parissa ei voisi jatkaa pidempäänkin mutta pitkinä kirjoina vievät paljon aikaa. Toki on mahdollista että tulee joku syy kuunnella enemmänkin mutta mietin jo seuraavaa.
Onko kukaan täällä tutustunut Miki Liukkosen tuotantoon? Ajattelin että jos yrittäisi Liukkosta. Voisi aloittaa vaikka kirjalla Lapset auringon alla, osin siksi että se on Liukkosen ensimmäinen romaani ja osin siksi että se ei ole hirvittävän pitkä kirja.
Jos lukee koko sarjan, menee Aylan seikkailut melkoiseksi pornoksi välillä
Kullit on isoja, eksoottisuus viehättää ja Aylan kaikki naisenosat ovat tietysti jumalallisen kauniit hänen kiinteäksi muotoutuneessa atleettisessa kropassaan.
Livya
- Full Member
-
- Galleria (11)
- Viestejä: 373
-
Huikea tyyppi
-
Aloin kuuntelemaan Jean-M Untinen-Auelin kirjaa nimeltään Luolakarhun klaani. Kirja sijoittuu jääkauden Eurooppaan, aikaan jolloin neandertalilaiset ja varhaiset nykyihmiset (Cro-Magnon) elivät rinnakkain. Tarinan päähenkilö on Ayla, nuori Cro-Magnon-tyttö, joka menettää perheensä maanjäristyksessä ja päätyy neandertalilaisten "luolakarhun klaaniin". Hän kasvaa heidän keskuudessaan, mutta eroaa heistä älykkyytensä, ulkonäkönsä ja tapojensa vuoksi. Alkumetreillään kirja vaikuttaa varsin mielenkiintoiselta sisältäen monenlaista tematiikkaa kuten ulkopuolisuus, sukupuoliroolit, kulttuurierot, luonto ja henkimaailma.
Kirja on avausosa Unitinen-Auelin teossarjasta Maan lapset.
Olen joskus lukenut tuon sarjan. Alkupään kirjat olivat itselleni mielekkäämpiä kuin viimeiset.
Viime aikoina ei ole tullut luettua kirjoja. Pitäisi taas löytää jotain mielenkiintoista.
Olen lukenut koko sarjan. Ja samaa mieltä, että alkupään kirjat oli parempia.
meiosis
- Newbie
- Viestejä: 17
-
Kelpo kaveri
-
Ken Wilberin integraalipsykologia on myös jännä. Saa kyllä eräänlaisen kyllästymisen yhteiskuntaan aikaiseksi ja some on tämmösten jälkeen sitä suurinta kuraa. Oon aikoinani hypännyt aika suureen kaninkoloon psykologiassa ja huomannut ettei sieltä pääse pois, eikä ihmisiä, heidän toimintaansa ja varsinkaan yhteiskunnan rakenteita näe enää samalla tavalla.
En väittäisi huonoksi asiaksi kyllä ollenkaan.
Nuorempana kiinnosti vuorovaikutuksen psykologia, ihan mainstream väitelleiden kirjoittamat populaariteokset ja oppikirjat. Kirjoitin myös vuosia päiväkirjaa, jossa kävin tilanteita lyhyesti läpi, jos olin puhunut ihmisille työn ulkopuolella. Uppoaako suhun mikään harjoitusmenetelmä tai läpikäyntimenetelmä, jossa korostetaan tilanteisiin reagointia enemmän kuin faktoja ja teorioita?
soikkeli
- Newbie
- Viestejä: 26
-
Kelpo kaveri
-
Nyt arvelen että kuuntelen Untinen-Auelin vain yhden osan. Ei siksi ettikö se olisi hyvä jonka parissa ei voisi jatkaa pidempäänkin mutta pitkinä kirjoina vievät paljon aikaa. Toki on mahdollista että tulee joku syy kuunnella enemmänkin mutta mietin jo seuraavaa.
Onko kukaan täällä tutustunut Miki Liukkosen tuotantoon? Ajattelin että jos yrittäisi Liukkosta. Voisi aloittaa vaikka kirjalla Lapset auringon alla, osin siksi että se on Liukkosen ensimmäinen romaani ja osin siksi että se ei ole hirvittävän pitkä kirja.
Muutaman lukenut, Elämä: esipuhe ja Vierastila. Hyviä kohtia ja kuvauksia, kuitenkin aika epätasainen. Pidemmän päälle ärsyttävää.
guuguuman
- Full Member
-
- Viestejä: 256
-
Näyttää hyvää esimerkkiä
-
Viime ajat olen lukenut työmatkoilla bussissa Jack Kerouacin Matkalla-romaania. Luin sen joskus nuorempana ja kyllä sen kieli sekä kerronnan rytmi vieläkin salpaa hengityksen. Tätä se beat-kirjallisuus parhaimmillaan on.
äRHäkkä
- Sr. Member
-
- Viestejä: 2698
-
Huikea tyyppi
-
John Quiggin: Zombietalous. Vasta niin alussa ettei mitään raportoitavaa. Aikoinaan keskustelua herättänyt kirja osui käteen ota tästä -hyllystä.
RobertLey
- Sr. Member
- Viestejä: 6105
-
Foorumihierarkian huipulla
-
Parikin Lapin Sota-Aiheista kirjaa tuli luettuna tässä parin päivän sisällä.
Antti Tuuri: "Rauta-antura" Luin tuon jo ilmestyessään toistakymmentä vuotta sitten, taattua Tuuria; juoni kulkee. - Jostain luin, että on tarkoitus tehdä tulevaisuudessa elokuvakin niin sillä verestin vähän muistia.
Lieneekö päähenkilö, vuonna 1925 syntynyt Heikki Ojala kirjailijan eno, en ole ottanut selvää. "Äitini suku"-sarjan romaaneja kuitenkin heti Ikitien jälkeen jonka päähenkilön pojat ovat nyt mukana; nuorempi samaa ikäluokkaa Ojalan kanssa ja vanhempi Sukevan pakkotyölaitoksesta rintamalle palannut mies. - Tapahtumia turha kai muuten käydä läpi koska teos on kaunokirjallinen, se mitä ei suoraan sanota mutta itselle selvisi että Jalkaväkirykmentti 11:n porukkaa Jatkosodan aikaisesta 3.Divisioonasta ollaan päätellen Kuparsaaresta, Ihantalasta ja Vuosalmesta. Myös rykmentinkomentaja, Jääkärieversti (Aksel) Vuokko, Halsti ynnä Ensio Siilasvuo kapteenina vilahtavat ohimennen kuvassa mikä sekin antaa viitteitä joukko-osastosta. 11.Divisioonan alaisuuteen joutuminen oli vähän yllättävää mutta "Malmivaaran pataljoona" on selkeästi JR 8:n porukkaa, samoin Kaksikertaisen Mannerheim Ristin Ritarin, Eversti Martti Ahon komentama JR 50. - Henkilökohtaisesti ihmettelin Heikki Ojalan "puolen vuoden" reissua; jos mies oli syntynyt kevättalvella 1925 niin omien tietojen mukaan tullessaan rintamalle ilmeisesti kesän suurhyökkäyksen jo alettua oli todellisuudessa jo v:n 1926 ikäluokka (vuoden alkupuolella syntyneet, elleivät lähteneet vapaaehtoisina kuten jo jotkut loppuvuoden alokkaat) tuolloin matkalla etulinjaan. Ainakin omista suunnista näin tapahtui. Mutta se nyt ei kokonaisuuden kannalta kertomakirjallisuudessa ilmeisesti haittaa.
Erkki Eklund: "Alppikengistä jäljet vain jää" - 1960-luvun alussa julkaistu romaani jossa 20.Vuoristoarmeijakunnan itävaltalaissyntyinen korpraali Dieter Kölbling lähtee karkuun suuntanaan Ruotsi. Tästä kirjasta olen aina pitänyt. Åke Lindman teki tästä 5-osaisen tv-sarjankin 1970-luvun alussa joka tuli uusintana 1993, ruotsitekstityksin ja etupäässä saksankielisenä.
Tuli mieleen, että ainakin Kauko Röyhkä on myös kyseisen kirjan lukenut koska kirjoittanut romaanin "Maan korvessa kulkevi", jossa niin ikään itävaltalaissyntyinen korpraali Dieter Kölbling lähtee 20. Vuoristoarmeijan riveistä Ruotsia kohti... - Kölblingin tarina on vain toinen Röyhkän romaanissa. Olen joskus ihmetellyt nimiä ja yhtäläisyyksiä mutta se siitä.
Kaikesta huolimatta; lasten ristiretkeksihän tuotakin veristä taivalta kutsuttiin. Nuorimmat ikäluokat eteen vanhempien kotiutuessa...
Antti Tuuri: "Rauta-antura" Luin tuon jo ilmestyessään toistakymmentä vuotta sitten, taattua Tuuria; juoni kulkee. - Jostain luin, että on tarkoitus tehdä tulevaisuudessa elokuvakin niin sillä verestin vähän muistia.
Lieneekö päähenkilö, vuonna 1925 syntynyt Heikki Ojala kirjailijan eno, en ole ottanut selvää. "Äitini suku"-sarjan romaaneja kuitenkin heti Ikitien jälkeen jonka päähenkilön pojat ovat nyt mukana; nuorempi samaa ikäluokkaa Ojalan kanssa ja vanhempi Sukevan pakkotyölaitoksesta rintamalle palannut mies. - Tapahtumia turha kai muuten käydä läpi koska teos on kaunokirjallinen, se mitä ei suoraan sanota mutta itselle selvisi että Jalkaväkirykmentti 11:n porukkaa Jatkosodan aikaisesta 3.Divisioonasta ollaan päätellen Kuparsaaresta, Ihantalasta ja Vuosalmesta. Myös rykmentinkomentaja, Jääkärieversti (Aksel) Vuokko, Halsti ynnä Ensio Siilasvuo kapteenina vilahtavat ohimennen kuvassa mikä sekin antaa viitteitä joukko-osastosta. 11.Divisioonan alaisuuteen joutuminen oli vähän yllättävää mutta "Malmivaaran pataljoona" on selkeästi JR 8:n porukkaa, samoin Kaksikertaisen Mannerheim Ristin Ritarin, Eversti Martti Ahon komentama JR 50. - Henkilökohtaisesti ihmettelin Heikki Ojalan "puolen vuoden" reissua; jos mies oli syntynyt kevättalvella 1925 niin omien tietojen mukaan tullessaan rintamalle ilmeisesti kesän suurhyökkäyksen jo alettua oli todellisuudessa jo v:n 1926 ikäluokka (vuoden alkupuolella syntyneet, elleivät lähteneet vapaaehtoisina kuten jo jotkut loppuvuoden alokkaat) tuolloin matkalla etulinjaan. Ainakin omista suunnista näin tapahtui. Mutta se nyt ei kokonaisuuden kannalta kertomakirjallisuudessa ilmeisesti haittaa.
Erkki Eklund: "Alppikengistä jäljet vain jää" - 1960-luvun alussa julkaistu romaani jossa 20.Vuoristoarmeijakunnan itävaltalaissyntyinen korpraali Dieter Kölbling lähtee karkuun suuntanaan Ruotsi. Tästä kirjasta olen aina pitänyt. Åke Lindman teki tästä 5-osaisen tv-sarjankin 1970-luvun alussa joka tuli uusintana 1993, ruotsitekstityksin ja etupäässä saksankielisenä.
Tuli mieleen, että ainakin Kauko Röyhkä on myös kyseisen kirjan lukenut koska kirjoittanut romaanin "Maan korvessa kulkevi", jossa niin ikään itävaltalaissyntyinen korpraali Dieter Kölbling lähtee 20. Vuoristoarmeijan riveistä Ruotsia kohti... - Kölblingin tarina on vain toinen Röyhkän romaanissa. Olen joskus ihmetellyt nimiä ja yhtäläisyyksiä mutta se siitä.
Kaikesta huolimatta; lasten ristiretkeksihän tuotakin veristä taivalta kutsuttiin. Nuorimmat ikäluokat eteen vanhempien kotiutuessa...
Edwin
- Jr. Member
- Viestejä: 69
-
Kelpo kaveri
-
Ohi aiheen.
Alppikengistä jäljet vain jää
6 miljoonan dollarin mies
Näkymätön mies
Lapsuuden tv-sarjoja
Alppikengistä jäljet vain jää
6 miljoonan dollarin mies
Näkymätön mies
Lapsuuden tv-sarjoja
AnniAuringonkukka
- Hero Member
-
- Galleria (11)
- Viestejä: 942
-
Rakastajien aatelia
-
Noora Vaarala - Sarviini puhkeaa lehti: Ihmeellinen Reidar Särestöniemi (2025)
RobertLey
- Sr. Member
- Viestejä: 6105
-
Foorumihierarkian huipulla
-
Niilo Lauttamuksen "Viikinkidivisioona", "Haavoittuneet Leijonat" sekä "Rähinäremmi"
Lauttamuksen koko tuotanto luettu jo teinipoikana, mutta kertauksena ja ajankuluna lisä ei koskaan pahaa tee. Muistan kauan sitten kun kokosin kirjahyllyä Osskunnan soluhuoneeseen ja niissä oli näitä, osin Isävainaallekin omistettuja Lauttamuksen kirjoja, tuli siihen naapurihuoneen pitkätukkainen ja ponihäntäinen, sähkökitaraa ilman kuulokkeita revittelevä Ville Valo-klooni (yksi monista) joka jäi uteliaisuuttaan nojaamaan ovipieleen - ei auttaakseen vaan virnistelläkseen, totaalikieltäytyjäksi liian pelkuri, siviilipalvelukseen "liian kiireinen" kaveri toteaan että "Ai sä tykkäät noista nazzikirjoista. Mielenkiintoista..."
Näitä Lauttamuksen kirjoja lienee turha kuvailla, itse olen pitänyt. Mutta pieni katsaus itse Kirjailijan elämänvaiheista lienee paikallaan. Eli Niilo Lauttamus syntyi Sakkolan pitäjässä 16.5.1924 ja täytti näin juuri ja juuri 17v keväällä 1941 jolloin vapaaehtoisista koottuun suomalaiseen SS-pataljoonaan haettiin vapasehtoisia. Lauttamuksen äiti oli ensin vastaan mutta kun poikansa pisti ensi kerran kovan kovaa vastaan niin suostui kirjoittamaan nimensä alle vörväyssopimukseen, kantapeikon vaimo. Ja Lauttamus ehti kolmanteen erään. Ja mikä ettei; salskea, yli 180cm nuorukainen josta eivät saksalaiset "kallonmittauslääkäritkään" löytäneet vikaa.
Saksaan saavuttuaan Niilo Lauttamus kävi läpi kaikki "Pataljoonan Poikien" vaiheet alkaen Gross-Bornin koulutusvaiheesta aina Malgopekiin ja Kaukasukselle asti. Koulutus oli armottoman kovaa, "potkuja perseelle" esimiesten taholta oli edes turha laskea. Rintamalle siirryttyä ehkä henkilökohtaisesti pahin paikka sattui r... venäläisten urkupyssyjen rumputulessa jossa Lauttamus etsi suojaa pressulla peitetystä ruumispinosta. Samaa suojaa oli sattunut etsimään muuan roteva neuvostoliittolainen kapteeni jolla oli Nagant-pistooöi mutta pahaksi onnekseen tyhjä. Lauttamuksella oli kauhavalainen vyöllä. Päiväkirjamerkintäänsä kirjoitti: "Pieni kahakka ryzzän kapun kanssa ruumiskasassa. Kapu jäi sinne."
Suomalaisen SS-Pataljoonan kotiuduttua kahden vuoden sopimuksenn jälkeen Tampereella Lauttamuksella oli Saksan armeijan kersantin arvo, II.lk:n Rautaristi, Itä-Rintaman Mitali (puhekielessä Hirssimitali tai Paleltuneen lihan mitali.) sekä Haavoittumismerkki josta Lauttamus myöhemmin kirjailijana pienessä sievässä totesi: "Kai siinä niin kävi, että Jumala päätti raittiin ottaa, mutta juopon jättää."- Näitä ei miehen kantakortista löydy, (kaverit pyyhkivät Vaaran Vuosien aikana pois.) Seurasi komennus aliupseerikoulun koska Niilo Lauttamus Suomen Raskaassa luokiteltiin byrokraattisesti nostoväkeen kuuluvaksi. Sieltä komennus Kannakselle, seuraavaksi pohjoiseen Uhtualle josta komennettiin viimein Upseerikouluun - joka kurssi keskeytettiin venäläisten painostuksesta. Tämän jälkeen seurasivat vielä Sturmbock-linjan taistelut entisiä asetovereita vastaan - vapaaehtoisesti
Sodan päätyttyä kersantti Niilo Lauttamus oli 21-vuotias, vailla munkäänlaista koulutusta siviiliin. Nelisen vuotta kului hanttihommissa mm pohjoisen savotoilla kunnes 1948 Lauttamus hakeutui uudelleen armeijan rulliin Kuopion varuskunnassa. Mies osoittautui hyväksi ja asialliseksi sotilaaksi, sai neljännen natsansa, eikä milloinkaan entisten alaistensa mukaan sortunut simputukseen. Sitä puolta oli tullut omalle osalle märänsä täyteen Saksassa, ja Lauttamus avoimena ja läpireiluna Miehenä ei kuulunut niihin jotka laittavat "p****n kiertämään." - Hakausta syntyi sen sijaan esimiesten kanssa, seurasi putkatuomioita sekä lopulta ero 1950-luvun puolivälin jälkeen. Upseerit, jotka kuuluivat ikäluokkiin joiden ei ollut koskaan tarvinnut ruutia haistella saivat nyt kateuttaan tilaisuuden savustaa aliupseeri pois silmistään...
Lauttamuksen koko tuotanto luettu jo teinipoikana, mutta kertauksena ja ajankuluna lisä ei koskaan pahaa tee. Muistan kauan sitten kun kokosin kirjahyllyä Osskunnan soluhuoneeseen ja niissä oli näitä, osin Isävainaallekin omistettuja Lauttamuksen kirjoja, tuli siihen naapurihuoneen pitkätukkainen ja ponihäntäinen, sähkökitaraa ilman kuulokkeita revittelevä Ville Valo-klooni (yksi monista) joka jäi uteliaisuuttaan nojaamaan ovipieleen - ei auttaakseen vaan virnistelläkseen, totaalikieltäytyjäksi liian pelkuri, siviilipalvelukseen "liian kiireinen" kaveri toteaan että "Ai sä tykkäät noista nazzikirjoista. Mielenkiintoista..."
Näitä Lauttamuksen kirjoja lienee turha kuvailla, itse olen pitänyt. Mutta pieni katsaus itse Kirjailijan elämänvaiheista lienee paikallaan. Eli Niilo Lauttamus syntyi Sakkolan pitäjässä 16.5.1924 ja täytti näin juuri ja juuri 17v keväällä 1941 jolloin vapaaehtoisista koottuun suomalaiseen SS-pataljoonaan haettiin vapasehtoisia. Lauttamuksen äiti oli ensin vastaan mutta kun poikansa pisti ensi kerran kovan kovaa vastaan niin suostui kirjoittamaan nimensä alle vörväyssopimukseen, kantapeikon vaimo. Ja Lauttamus ehti kolmanteen erään. Ja mikä ettei; salskea, yli 180cm nuorukainen josta eivät saksalaiset "kallonmittauslääkäritkään" löytäneet vikaa.
Saksaan saavuttuaan Niilo Lauttamus kävi läpi kaikki "Pataljoonan Poikien" vaiheet alkaen Gross-Bornin koulutusvaiheesta aina Malgopekiin ja Kaukasukselle asti. Koulutus oli armottoman kovaa, "potkuja perseelle" esimiesten taholta oli edes turha laskea. Rintamalle siirryttyä ehkä henkilökohtaisesti pahin paikka sattui r... venäläisten urkupyssyjen rumputulessa jossa Lauttamus etsi suojaa pressulla peitetystä ruumispinosta. Samaa suojaa oli sattunut etsimään muuan roteva neuvostoliittolainen kapteeni jolla oli Nagant-pistooöi mutta pahaksi onnekseen tyhjä. Lauttamuksella oli kauhavalainen vyöllä. Päiväkirjamerkintäänsä kirjoitti: "Pieni kahakka ryzzän kapun kanssa ruumiskasassa. Kapu jäi sinne."
Suomalaisen SS-Pataljoonan kotiuduttua kahden vuoden sopimuksenn jälkeen Tampereella Lauttamuksella oli Saksan armeijan kersantin arvo, II.lk:n Rautaristi, Itä-Rintaman Mitali (puhekielessä Hirssimitali tai Paleltuneen lihan mitali.) sekä Haavoittumismerkki josta Lauttamus myöhemmin kirjailijana pienessä sievässä totesi: "Kai siinä niin kävi, että Jumala päätti raittiin ottaa, mutta juopon jättää."- Näitä ei miehen kantakortista löydy, (kaverit pyyhkivät Vaaran Vuosien aikana pois.) Seurasi komennus aliupseerikoulun koska Niilo Lauttamus Suomen Raskaassa luokiteltiin byrokraattisesti nostoväkeen kuuluvaksi. Sieltä komennus Kannakselle, seuraavaksi pohjoiseen Uhtualle josta komennettiin viimein Upseerikouluun - joka kurssi keskeytettiin venäläisten painostuksesta. Tämän jälkeen seurasivat vielä Sturmbock-linjan taistelut entisiä asetovereita vastaan - vapaaehtoisesti
Sodan päätyttyä kersantti Niilo Lauttamus oli 21-vuotias, vailla munkäänlaista koulutusta siviiliin. Nelisen vuotta kului hanttihommissa mm pohjoisen savotoilla kunnes 1948 Lauttamus hakeutui uudelleen armeijan rulliin Kuopion varuskunnassa. Mies osoittautui hyväksi ja asialliseksi sotilaaksi, sai neljännen natsansa, eikä milloinkaan entisten alaistensa mukaan sortunut simputukseen. Sitä puolta oli tullut omalle osalle märänsä täyteen Saksassa, ja Lauttamus avoimena ja läpireiluna Miehenä ei kuulunut niihin jotka laittavat "p****n kiertämään." - Hakausta syntyi sen sijaan esimiesten kanssa, seurasi putkatuomioita sekä lopulta ero 1950-luvun puolivälin jälkeen. Upseerit, jotka kuuluivat ikäluokkiin joiden ei ollut koskaan tarvinnut ruutia haistella saivat nyt kateuttaan tilaisuuden savustaa aliupseeri pois silmistään...
RobertLey
- Sr. Member
- Viestejä: 6105
-
Foorumihierarkian huipulla
-
... Niilo Lauttamuksella oli kyllä jonkin sortin haave; kun Väinö Linnan "Tuntematon Sotilas" ilmestyi, tuli mieleen että "Jos kerran Väinö niin kyllä sitten Niilokin." - Samalla periaatteella myös Laguksen Panssaridivisioonan aliupseeri, Reino Lehväslaiho sai myöskin kimmokkeensa. Ja Linna oli aina Reilu; kannusti Kavereita että antaa soittaa vaan Adlerilla (kirjoituskone), kyllä se siittä lähtee.
"Vieraan kypärän alla" rojautti potin jo heti alkuun. Kustantajana silloinen jyväskyläläinen Gummerus. Ihan ilman vaikeuksia ei Niilo Lauttamuksen kirjallinen ura lähtenyt heti liikkeelle, kun hän rohkeni nousta ensimmäisen kerran Gummeruksen narisevia portaita 76 liuskan kanssa, kustantamon kirjallinen johtaja, maisteri Ville Repo silmäili sivuja ja kysyi sitten, minkä kirjan "herra aloitteleva kirjailija" on mahtanut viimeksi lukea. Lauttamus paukautti että "Laulu tulipunaisesta kukasta." Repo siihen, että ei näin sotaromaania kirjoiteta. Antoi neuvoja ja Lauttamus sai poistua niine hyvineen.
Jääräpäinen Mies ei kuitenkaan antanut periksi, mutta ei ollut myöskään liian ylpeä neuvojen edessä. Seuraava käsikirjoitus otettiin vastaan ja siitä se lähti. Nykyiselläään "Vieraan kypärän alla"-teosta on myyty 13. painosta ja 70 000 kappaletta. Tätä seurasi toistakymmentä vuotta tiivis kirjoitustahti; 1-2 romaania vuodessa.
Kesällä 1973, jolloin Kirjailija oli jo varsin tunnettu vaan ei tunnustettu tuon ajan taistolaisten kovasti hallitsemassa kulttuurisessa ilmapiirissä, saatiin lehdistä lukea Niilo Lauttamuksen tasistelevan hengestään Jyväskylän sairaalassa. Muuramen pitäjän Kinkomaan kylässä Mies oli asunut jo pitkään. Kirjoittamisen välisinä kausina, jolloin Lauttamus piti tapanaan ilmestyä "kuin raekuuro" jonnekin Jyväskylän-Tampereen akselille, juottaa loputon määrä siipimiehiä ja nollata päänsä viikon-parin ryyppäämisellä, oli seurauksensa. Kerran kotiuduttuaan moiselta reissulta Mies oli itse päättänyt lähteä tästä maailmasta oikein Hemingwayn tyyliin; haulikon piiput kasvoilla ja varpaat liipaisimilla.
Syy tähän selvisi vasta vajaata neljää vuotta myöhemmim; Niilo Lauttamuksella oli todettu syöpä muutamaa vuotta aikaisemmin ja Mies oli päätynyt Sotilaan Ratkaisuun - mutta epäonnistunut. Henki säilyi, puolet kasvoista ei. Isävainaa kertoi, että vaikka kasvot olivat mitä olivat niin silmien Kirkkaus säilyi senkin jälkeen.
Haastatteluja Niilo Lauttamus antoi tämän jälkeen harvemmin, mutta kuvata ei enää saanut kuin takaapäin tai viistosti sivulta. Lauttamus joi tuolloin huoneenlämpöistä votkaa, ehkä kraanavedellä plantattua. Ainakin pari-kolme sotakirjaa ilmestyi vielä tämänkin jälkeen - viimeinen "Verikivi" postuumisti. Kustantajan kanssa tehtiin sopimus jonka mukaan kirjojen myyntituloilla katetaan omakotitalon maksut ja kiinteä kuukausipalkka. Karistolla oli saman tapainen sopimus entisen kaukopartiomiehen, sotakirjailija Esa Anttalan (1917-1977) kanssa.
Äitienpäivänä 8.5.1977 Niilo Lauttamuksen elämä päättyi viimeisten vuosien kivun jälkeen. Hautajaispäivä oli viikkoa myöhemmin, samana päivänä jolloin ennen aikaisesti vanhentunut, monta elämää elänyt entinen SS-Mies, myöhempi kanta-aliupseeri ja kirjailija olisi täyttänyt 53 vuotta.
"Koettelemusten takaa siintää aina tulevaisuus. Vanhan ylikersantin tervehdys nuoremmalle Kyproksen vänrikille 9.V.1965. Niilo Lauttamus."
"Vieraan kypärän alla" rojautti potin jo heti alkuun. Kustantajana silloinen jyväskyläläinen Gummerus. Ihan ilman vaikeuksia ei Niilo Lauttamuksen kirjallinen ura lähtenyt heti liikkeelle, kun hän rohkeni nousta ensimmäisen kerran Gummeruksen narisevia portaita 76 liuskan kanssa, kustantamon kirjallinen johtaja, maisteri Ville Repo silmäili sivuja ja kysyi sitten, minkä kirjan "herra aloitteleva kirjailija" on mahtanut viimeksi lukea. Lauttamus paukautti että "Laulu tulipunaisesta kukasta." Repo siihen, että ei näin sotaromaania kirjoiteta. Antoi neuvoja ja Lauttamus sai poistua niine hyvineen.
Jääräpäinen Mies ei kuitenkaan antanut periksi, mutta ei ollut myöskään liian ylpeä neuvojen edessä. Seuraava käsikirjoitus otettiin vastaan ja siitä se lähti. Nykyiselläään "Vieraan kypärän alla"-teosta on myyty 13. painosta ja 70 000 kappaletta. Tätä seurasi toistakymmentä vuotta tiivis kirjoitustahti; 1-2 romaania vuodessa.
Kesällä 1973, jolloin Kirjailija oli jo varsin tunnettu vaan ei tunnustettu tuon ajan taistolaisten kovasti hallitsemassa kulttuurisessa ilmapiirissä, saatiin lehdistä lukea Niilo Lauttamuksen tasistelevan hengestään Jyväskylän sairaalassa. Muuramen pitäjän Kinkomaan kylässä Mies oli asunut jo pitkään. Kirjoittamisen välisinä kausina, jolloin Lauttamus piti tapanaan ilmestyä "kuin raekuuro" jonnekin Jyväskylän-Tampereen akselille, juottaa loputon määrä siipimiehiä ja nollata päänsä viikon-parin ryyppäämisellä, oli seurauksensa. Kerran kotiuduttuaan moiselta reissulta Mies oli itse päättänyt lähteä tästä maailmasta oikein Hemingwayn tyyliin; haulikon piiput kasvoilla ja varpaat liipaisimilla.
Syy tähän selvisi vasta vajaata neljää vuotta myöhemmim; Niilo Lauttamuksella oli todettu syöpä muutamaa vuotta aikaisemmin ja Mies oli päätynyt Sotilaan Ratkaisuun - mutta epäonnistunut. Henki säilyi, puolet kasvoista ei. Isävainaa kertoi, että vaikka kasvot olivat mitä olivat niin silmien Kirkkaus säilyi senkin jälkeen.
Haastatteluja Niilo Lauttamus antoi tämän jälkeen harvemmin, mutta kuvata ei enää saanut kuin takaapäin tai viistosti sivulta. Lauttamus joi tuolloin huoneenlämpöistä votkaa, ehkä kraanavedellä plantattua. Ainakin pari-kolme sotakirjaa ilmestyi vielä tämänkin jälkeen - viimeinen "Verikivi" postuumisti. Kustantajan kanssa tehtiin sopimus jonka mukaan kirjojen myyntituloilla katetaan omakotitalon maksut ja kiinteä kuukausipalkka. Karistolla oli saman tapainen sopimus entisen kaukopartiomiehen, sotakirjailija Esa Anttalan (1917-1977) kanssa.
Äitienpäivänä 8.5.1977 Niilo Lauttamuksen elämä päättyi viimeisten vuosien kivun jälkeen. Hautajaispäivä oli viikkoa myöhemmin, samana päivänä jolloin ennen aikaisesti vanhentunut, monta elämää elänyt entinen SS-Mies, myöhempi kanta-aliupseeri ja kirjailija olisi täyttänyt 53 vuotta.
"Koettelemusten takaa siintää aina tulevaisuus. Vanhan ylikersantin tervehdys nuoremmalle Kyproksen vänrikille 9.V.1965. Niilo Lauttamus."