Oliko se niin, että melkein kaikki täällä kannattavat oikeistolaista hallitusta?Isoimpia syitä minulla on kaksi.
Kerrotko miksi juuri sinä kannatat oikeistolaista hallitusta?
Ihan konkreettisesti, vaikkapa kuukausitasosta vuoteen lähtien?
Ensimmäinen on se että valtion tulisi kyetä elämään tulojensa mukaan. Vain tämä on kestävä periaate. Meillä on liikaa palveluita ja julkisella sektorilla tehtäviä joiden hoitamiseen ei ole varaa. Jostakin on tingittävä.
Toinen menee yksilötasolla: työikäisen ja työkykyisen ihmisen tulisi käydä töissä ja työssäkäynnistä pitäisi seurata ihmiselle elintason nousua. Iso ongelma on se että eläminen Suomessa on kallista ja kun elämisen edellytykset taataan myös heille jotka eivät käy töissä, he saavat sosiaalitukia niin paljon että matalapalkkatyön vastaanottaminen ei ole houkuttelevaa kun sosiaaliapua leikataan pois ja elintaso ei nouse.
Oikeistohallitus tuskin onnistuu korjaamaan kumpaakaan mainitsemistani kohteista mutta heillä on aitoa halukkuutta viedä tilannetta kestävämpään suuntaan kuin vasemmistohallituksella olisi.
Asiaan liittyy myös se näkökohta että kun tilanteeseen tehdään muutoksia, on olemassa vaara tehdä virheitä. Tällainen voisi olla vaikkapa se että työelämän ulkopuolella olevilla ihmisillä ei ole varaa asumiseen vaan joutuvat telttamajoitukseen. Tuo esimerkki on kärjistetty mutta muita lievempiä ei-toivottuja vahinkoja voi toki sattua.
Millaisia palveluita meillä on sinusta sitten liikaa? Kai ymmärrät että, että sosiaalituilla eläminen nyky-Suomessa on kituuttamista, mikä ei mahdollista mitään ylimääräistä?



. Vastasin kohteliaasti viestiin että "kiitän yhteydenotosta, BMW autona on varmaan ihan hyvä, mutta huollon toimivuudesta pääkaupunkiseudulla olen kuullut työkaveriltani paljon moitteita ja lisäksi BWM:n käyttäjäimago on heikko". Onhan BMW omistajat taas vastikään arvioitu älykkyysosamäärältään listattujen joukossa häntäpäähän sijalle 20.
. Mutta näin hyvinvointivaltiota arvostavana henkilönä, kiitän kyllä isosti panoksestasi yhteiseen hyvään. 
. Yritin illalla kokeilla miltä tuntuisi olla wannebe -äärioikeistoporvari, mutta ei se oikein tuntunut istuvan minun asennemaailmaan. Oikeasti arvostan pohjoismaiseen hyvinvointivaltioon kuuluvia ja verovaroin kustannettavia asioita, mm. oikeudenmukaista sosiaaliturvaa jolla ostetaan yhteiskuntarauhaa, julkista terveydenhuoltoa ja -koulutusta yms.