Katsoin juuri Yle Areenasta TV sarja Palkkatappajan viimeisen jakson. Jaksoja oli kaikkiaan kuusi, olivat noin 50 min mittaisia.
Sarjassa oli tosi väkivaltainen alku ja meinasin lopettaa jo ihan alkuunsa sarjan katselun. Jatkoin kuitenkin ja olihan tuo kerronta ihan mielenkiintoista ja mukaansatempaavaa. Jotakin erilaista kuin mitä yleensä on, väkivaltaakin oli enemmän kuin välttämättä olisi tarvittu. No, sarjassa oli kaikenlaisia ystävyys- ja sukulaisuussuhteita joista paljastui jotakin yllättävää aina väliin. Kokonaisuudessaan sarja meni plussan puolelle ja ansaitsee vaikkapa maininnat "suositeltavaa katseltavaa" joskin loppua kohdin meno alkoi jo puuduttaa.
Katsoin myös. Ihan hyvä sarja.

