Kävin toissa viikolla Oulun asuntomessuilla. Oulun asuntomessuthan jäivät vähän torsoksi, kun kaikki suunnitellut rakennuskohteet eivät sitten toteutuneetkaan. Kiitos Putinin hyökkäyssodan Ukrainaan, sillä ensin tuli energiakriisi, sitten jättimäinen inflaatio ja asuntolainojen korot nousivat yhtäkkiä pilviin. Lipporannan puolelle suunnitellut kerrostalot jäivät rakentamatta. Etenkin sen suunnitellun 18 kerroksisen, eli maailman korkeimman puukerrostalon rakentamatta jättäminen harmitti kovasti. Kahden edellisen kesän asuntomessuthan peruttiin kokonaan, mutta Oulussa ne kuitenkin järjestettiin, joskin näin supistetussa muodossa. Hartaanselän toiselle rannalle oli entisen Vaakunakylän paikalle rakennettu pientaloja ja Lipporantaa ja uutta Vaakunakylää yhdistää nyt uusi ja kaunis kevyen liikenteen silta. Nyt minulla ja HuliVilillä (sekä kaikilla oululaisilla pyöräilijöillä) on taas yksi kaunis pyöräilyreitti kauppatorilta Nallikariin
.
Vaakunakylän uudet pytingit olivat tietenkin todella hienoja. Sellaisia miljoonakämppiä. Vaakunakylällähän on sangen mielenkiintoinen historia. Oulustahan tuli kesällä 1941 tärkeä saksalaisten koulutus-, huolto- ja esikuntakeskus, mistä käsin koko Saksan armeijan pohjoinen rintama huollettiin ja varusteltiin. Saksalaisia oli vuosina 1941-44 Oulussa yli 4000, mikä on todella suuri määrä verrattuna Oulun asukaslukuun, joka oli silloin n. 27 000. Vaakunakylähän on entisen Toppilan sataman vieressä muutaman sadan metrin päässä, ja satamaan tuli paljon saksalaisia laivoja tuoden sotilaita, saksalaisten sotavarusteita, aseita ja muonaa. Saksalaiset rakensivat Vaakunakylään parakkialueen, mihin Tundra-malliset parakit toimitti Puutalo Oy. Vaakunakylässä oli parikymmentä parakkia asuinkäyttöön ja yksi parakeista oli kauppa. Vaakunakylä sai nimensä siitä, että saksalaiset maalasivat parakkien puisiin ikkunaluukkuihin kotimaakuntiensa saksalaisia vaakunoita. Vaakunakylän sotilaat vartioivat aidattua satama-aluetta missä oli paljon arvokasta saksalaisten sotarompetta.
Sodan jälkeen Suomessa oli huutava pula asunnoista. Ilmapommitukset olivat tuhonneet ja polttaneet laajasti myös Oulun kaupunkia. Miehet palasivat rintamalta ja 420 000 Karjalan evakkoa piti asuttaa. Vaakunakylän hyvin varustelluista parakeista tuli nyt kaupunkilaisten asuntoja. Vaakunakylän parakkialue purettiin vasta 1980-luvun loppupuolella. Vuosien saatossa se oli ränsistynyt ja asuntopulan helpottuessa ihmiset muuttivat uusiin nykyaikaisiin kerrostaloihin asumaan. Viimeisinä vuosinaan Vaakunakylällä oli vähän hämärä maine. Siellä asui sellaista lähinnä syrjäytynyttä porukkaa ja tietenkin mustalaisia. Vaakunakylässä asui myös lestinheittäjiä. Useasti 1980-luvun opiskeluvuosina käytiin yöllä Vaakunakylässä ostamassa pari pimeä kossupulloa, kun lähdettiin kapakasta jatkoille. Taksikuskit tiesivät neuvoa ne oikeat ovet mihin koputtaa. Se oli hienoa aikaa, kun kapakat meni kiinni yhdeltä yöllä ja kosteita jatkoja oli usein. Naisista ei ollut pula, sillä mukavia opiskelijatyttöjä kyllä riitti seuralaisiksi, mutta viinaa täytyi monesti käydä hankkimassa lisää. Vaakunakylässä huhuttiin myös pillua olevan kaupan. En sitten tiedä että oliko se kaupunkilegendaa, sillä meillä ei silloin ollut kyllä pillun ostamiseen tarvetta. Oululaiset opiskelijatytöt olivat auliita jakamaan sitä tavaraansa. Se oli sitä surutonta nuoruusaikaa..., kuten Irwin laulaa. No nyt Vaakunakylässä oululaiset miljonäärit makailevat saunan jälkeen niissä kylpypuljuissaan ja naukkailevat shampanjaa asuntomessujen miljoonakämpissä. Mutta tuntevatkohan he alueen värikästä ja mielenkiintoista historiaa.
Välirauhan jälkeen saksalaisten tuli poistua Oulusta 15.9.1944 mennessä. Saksalaiset noudattivat laadittua vetäytymissopimusta ja poistuivat Oulusta pohjoiseen rauhallisesti ja hyvässä järjestyksessä. Vain yksi välikohtaus sattui, kun kolme saksalaista ilmeisesti sotilaskarkuria ammuttiin Tuiran kasarmien portilla. Olen usein ihmetellyt, että aika vähän saksalaisista sotilaista on liikkunut erilaisia tarinoita Oulussa, vaikka heitä oli kaupungissa niin paljon koko jatkosodan ajan. Saksalaisilla oli kova sotilaskuri ja he käyttäytyivät ilmeisesti hyvin. Ja olivathan saksalaiset suomalaisten aseveljiä, että mitään vihanpitoa ei senkään takia ollut. Ja saksalaiset olivat määräysten mukaan ilmeisesti hyvin pidättyväisiä seurustelussa kaupunkilaisten kanssa. Romansseja nuorten naisten kanssa tietenkin syntyi, sillä olivathan kaikki Oulun nuoret miehet rintamalla sotimassa. Ihmiset ovat ihmisiä sota-aikanakin. Aviottomia lapsiakin tietenkin syntyi, ja saattoi muutama ukkomieskin kokea "iloisen" yllätyksen, kun rintamalta pääsi lomille ja vaimo jo odotteli hellan ääressä hernesoppaa keittäen ja maha pystyssä "pullat valmiiksi uunissa". Ja jonkin verran oululaisia naisia lähti saksalaisten mukana myös Saksaan sodan loppuvaiheessa. Poistuessaan Oulusta saksalaiset eivät tehneet mitään "töölöntöitä" kaupungissa, mutta 20 kilometriä Oulusta pohjoiseen he jo polttivat Kiiminkijoen ylittävän sillan.
Paavo Rintalan romaani Pojat kertoo näistä vuosista Raksilan poikien kokemusten kautta. Kirjassa on varmasti paljon sellaista Paavo Rintalan omaa kokemusta niiltä vuosilta. Ja Mikko Niskasen vuonna 1962 ohjaama elokuva on kyllä hieno ajankuvaus. Raksilan pojathan yrittivät käydä kauppaa saksalaisten sotilaiden kanssa. He varastivat Raksilasta yöllä pyykkinaruilta villasukkia ja villapaitoja ja vaihtoivat niitä tupakkaan ja konjakkiin. Mutta onnettomastihan se heidän kaupankäyntireissunsa päättyi, sillä villapaitoja ja-sukkia ostamassa ollut mies jäi kiinni aikeistaan ja rangaistuksena saksalaiset ampuvat hänet. Sekin kertoo jotain siitä saksalaisten ankarasta kurista Oulussa sota-aikana. 17-vuotias Vesa-Matti Loirihan näyttelee Pojat elokuvassa elämän ensimmäisen elokuvaroolinsa ja unohtumattoman hienosti sen tekeekin. Jaken isähän on rintamalla ja äiti on tutustunut saksalaiseen upseeriin. Jaken kohtalo on kyllä hyvin koskettava. Jaken äiti lähtee Fritz- sedän kanssa Saksaan ja jättää Jaken tyhjään kotiin Raksilaan. Se elokuvan loppukohtaus on kyllä liikuttava, kun Jake juoksee äitinsä perässä ja roikkuu itkien kiinni junassa kunnes voimat ehtyvät. Hieno veto se kohtaus Mikko Niskaselta esikoiselokuvansa lopuksi. Paavo Rintalan kirjassa äitinsä hylkäämä Jake ampuu itsensä. Se loppu olisi varmaan ollut ihan liikaa suomalaisessa elokuvassa vuonna 1962.
Aihe: Mitä mietit tänään? (Luettu 1916200 kertaa)
HarryPotter
Eipä Sofia myöskään ole hullumpi tai muutkaan 
No ehkä muutakin! ( 57 - 70 - 105 - 59 )
). Männikön keskelle rinteeseen rakennettiin kerho- ja illanviettotoimintaa varten komea upseerikerho. Tämä alppimajaksi kutsuttu rakennus antoi sitten myöhemmin nimen koko Alppilan kaupunginosalle. Saksalaisten suuri viinivarasto oli läheisellä Toppilan sellutehtaalla, jossa viinipullot pystyttiin pitämään viinille sopivassa lämpötilassa. 
