^^^ Lapsuuden Sankari tuo esiin hyviä pointteja, pettämisen aste-eroista.
Se, miksi pippelin laittaminen pilluun vaistomaisesti koetaan jopa äärimmäisenä pettämisenä (voimakkaammin miesten kannalta), johtuu siitä, että aikoinaan tuommoisen uhriksi jäänyt, parisuhteessa elävä mies, päätyi pahimmassa tapauksessa tietämättään elättämään käenpoikaa, romahduttaen oman lisääntymismenestyksen. Niinpä tuohon joutuneiden miesten geenit tuppasivat katoilemaan sukupolvien vaihtuessa.
Samoin, se että puoliso jättäisi, uhkasi lasten hengissä pysymistä, joten se on myös äärimmäinen petos (erityisesti naisten kannalta).
Tutkimusten mukaan miehet pitävät puolison harrastamaa fyysistä pettämistä pahempana kuin naiset, ja naiset henkistä pettämistä pahempana kuin miehet.
Kotirauhan ylläpitoon tarkoitetut valkoiset valheet "näin unta sinusta" ovat ihan eri painoluokassa pettämisissä, verrattuna geenien siirtoon seuraavaan sukupolveen, geenien ja vaistojen kannalta.
Jep. Luolamiesgeenit kulkee meissä mukana ja ne vaikuttavat yhä. Mutta ei kaikkea voi laittaa noiden piikkiin, sillä olemmehan toisaalla halunneet päästä irti luolamiesgeenien vaikutuksista.
Samoihin esimerkkeihin voisi nostaa väkivallan käytön. Luonto on ohjannut uroksia kirjaimellisesti taistelemaan naaraista ja soitimen vahvin on päässyt jatkamaan sukua. Tällainen ominaisuus löytyy monen nykyihmisenkin takaraivosta, usein se tulee onneksi ilmi vain kovassa humalatilassa. Ravintolamaailmassa törmää yhä siihen, että uros on lähestynyt väärää naarasta, jonka seurauksena toinen uros tulee mustasukkaiseksi ja ratkaisee asian väkivalloin. Tilanteessa voisi syyttää luolamiesgeenejä, joiden mukaan se oli vain luonnollinen reaktio pitää kiinni omasta naarasta. Mutta poliisi tai oikeuslaitos ei anna tilannetta setvittäessä mitään armoa siitä, että lyöjä vetoaa menneisiin aikoihin. Eikä tietenkään kuuluisikaan antaa armoa, väkivalta on väärin.
Sehän tässä meikämandoliinia ihmetyttääkin, että pettämisasiat ovat ihmisille noin paha punainen vaate. Ehkä taustalla on uskontoon liittyviä asioita, sillä jossain vaiheessahan se oli nimenomaan kirkko, joka ajoi tätä yhden puolison politiikkaa. Kirkolla agendan takana taisi olla tavoite pitää maailmassa rauhaa yllä, koska se, että taannoin käytiin kopaisemassa vähän ketä sattuu ja kylässä jälkeläisiä syntyi jos kenenkin kanssa, aiheutti monesti kuollettaviakin konflikteja. Käsittääkseni vielä nykyäänkin valtavirtaa oleva ajatus yhdestä kumppanista ja vain tämän kanssa suunnitellusta perheestä on historiallisestikin varsin nuori. Puhutaan ehkä muutamasta sadasta vuodesta? Joka tapauksessa maailma on muuttunut tässäkin ajassa paljon, suurimpana toimivan ehkäisyn kehittyminen. Enää muun kuin oman kumppanin kanssa oleminen ei tuota samalla todennäköisyydellä epätoivottuja jälkeläisiä tai tarttuvia tauteja, joten meillä elämä on helpompaa. Mutta pää ei ole pysynyt täysin kehityksessä perässä.
Sitä en ole koskaan ymmärtänyt, että nykykulttuurissa sinkkuaikana on ok harrastaa niin paljon seksiä eri kumppanien kanssa kuin vain mahdollisuutta on, mutta parisuhteessa pitää olla nuhteeton ja lukittautua yhteen kumppaniin. Kuitenkin samaan aikaan kynnys eroamiselle on keventynyt, jonka jälkeen sinkkusäännöt ovat taas käytössä. Yleinen kaava tuntuu olevan, että sinkkuna menee lujaa, sitten parisuhteessa ollaan suunnilleen puritaaneja yhdelle kumppanille, joka tuo sitoutumispaineita ja niiden myötä erotaan. Ja sama levy alkaa soida alusta uudelleen.
