Siveysvyö
Puhutaanko locktoberin kunniaksi siveysvöistä?
Mitä sulle merkitsee siveysvyö ja vallan antaminen avaimenhaltijalle?
Onko se sulle henkistä, seksuaalista vai molempia?
Nautitko siinä omistetuksi tulemisen tunteesta, nöyryyttävästä aspektista, haluatko luovuttaa sukupuolielimesi hetkeksi jonkun hoivaan?
Vai suostutko siihen valtiattaren mieliksi, ettei valtiattaren luona vehkeesi saa heilua vapaana?
Nautitko sen kiristävästä tunteesta ja kiusoittelusta metalliosien läpi? Pitääkö siveysvyö mielesi virkeänä, kun sinulla on joku mielenkiintoinen rutiini tai tehtäviä, jota noudattaa?
Dynamiikka on erilaista jokaisen ihmisen välillä ja nähin kysymyksiin voi olla vaikeaa vastata. Käytän itse siveysvöitä vyötettävien kanssa hyvin toisistaan poikkeavilla tavoilla, mutta ideaalisti työn ulkopuolella se olisi jokaisen mulle alistuvan kanssa lähtökohtaisesti toivottu väline valta-asetelman rakentamiseen.
Mistäkö sitten nautin siveysvyöttämisessä?
Yksinkertaisesti monista asioista ja huomaan nauttivani yhä laajemmin eri asioista eri vyötettävien kanssa. Ensisijaisesti voin kuitenkin sanoa että valta. Valta siihen, mitä vyötettävä saa ja ei saa tehdä ja milloin. Kutkuttelevimpia tunteita on, kun vyötettävä ei ole fyysisesti lähellä, mutta sulla on edelleen valta häneen. Ehkäpä vielä suurempi valta kuin day collaria pidettäessä.
Oon myös huomannut, että se ruokkii erityisesti mussa kytevää sadistia. Vaikka lähtökohtaisesti vyön pitäisi tuntua mukavalta päällä, olla sopiva ja hankaamaton, niin jostain syystä tykkään erektion aikana sen epämukavuudesta. Voisin kuvitella hyvin olevani se Domme, joka ostattaa alistuvalle osapuolelle siveysvyön jossa on metallipiikit tai kiristettävät ruuvit häkin sisäpuolella.
Tässä lyhykäisyydessään pala ajatuksistani siveysvöihin liittyen.
Otan mielelläni kokemuksia ja kikkelittömiä kuvia ketjuun.

: tänään tämmönen talon speciaali, pyytämättä ja yllättäen. "voidaan kato tehdä sulle tämmönen kanta-asiakkuus että ens ens kerralla pääset normaali hinnalla jos et valita ja vittuile, jos alkaa sora-ääniä näkymään/kuulumaan niin ens-kerralla sitten 30% enemmän laskua.. ja katsotaan ens keralla jos pääset häkistä ulos...ja ehkä jopa laukeemaan tms.."
joulukuun loppuun asti ja uusi kanta-asiakkuus on syntynyt .. plus ehkä, ihan kiva joulu-lahja luvassa asiakkaalle.. huom. ehkä.