Uutiset:

Kirjoittaja Aihe: Huonoimmat huorakokemuksenne (varoitus Turku, RE Melissa)  (Luettu 1077 kertaa)

Poissa hevimörkö

  • Newbie
  • Viestejä: 9
  • * Kelpo kaveri
Palasin juuri reissulta Turusta, juttelin varmaan viidelle suomalaiselle turkulaiselle naapurisivuston kautta yrittäen järkätä treffejä perjantaille 1.8. suurin osa vastasi mutta kukaan ei sitten enää perjantai aamuna vastannutkaan kun pyysin vahvistusta että sopiiko aika. Olin varoiksi katsellut RE kautta Turun daameja ja päädyin laittamaan Whatsappissa viestin "Saksalaiselle" Melissalle. Viestittely sujui jouhevasti hyvällä englannilla, sain palvelukuvauksen joka sisälsi mm. GFE, OWO yms. puolen tunnin ajalle. Sovittiin että ilmoitan vielä etukäteen perjantaina kun olen tulossa. Ilmoitin sitten hyvissä ajoin ja sovittiin kello 14 treffit. Oli hänen paikka vielä sopivasti ihan keskustassa.

Noh, odottelin 10 minuuttia ala-ovella ja nainen tuli avaamaan oven, katselin vähän että ei ole kyllä ihan samannäköinen kuin kuvissa mitä ilmoituksessa oli, toki ihan ok tissit ja pitkät tummat hiukset oli. Hänen ilmoituksessaan luki että Englanti hyvä, Saksa hyvä. Noh aattelin että rapussa nopea small talk säästä, niin nainen ei ymmärtänyt. Tässä vaiheessa olin että varmaan kielimuuri. Sisälle asuntoon joka oli muuten ihan siisti, mutta erittäin kuuma ja jotain kondomipakkauksia revittynä lattialla, jossa tapani mukaan annan rahat aina heti, jonka jälkeen naisen ilme muuttui kuin olisi naama norsunvitulla ja näytti elekielellä että vaatteet pois, hän itse myös riisui ja oli vatsamakkaraa, roikkutissiä ja lattapersettä, ei yhtään niinkuin kuvauksissa... tässä vaiheessa olisi pitänyt kääntyä hippulat vinkuen pois mutta olin jo antanut rahat.

Hän viittoili mut sängylle naama edelleen norsunvitulla, ja kun yritin koskea niin sanoi "no no".... se siitä GFE palvelusta. hän laittoi musiikkia päälle ja räpläsi luuriansa samalla ja tässä vaiheessa meikäturskaa vitutti niin paljon tilanne ja kusetetuksi tuleminen että kulli kieltäytyi yhteistyöstä. ämmällä oli naama edelleen norsunvitulla ja kysyin että mites se OWO mitä whatsappissa sovittiin ja katsoi mua kuin halpaa makkaraa samalla avaten kortsupakettia. hän sitten yritti kortsua laittaa puolikovaan kulliin ja hermostui kun ei seissyt.  edelleenkään ei saanut häntä koskettaa ja vitututus oli sellainen että meinasin tässä vaiheessa pukea päälle ja lähteä. no sain sitten puolikovan seisokin jota hän alkoi imemään mutta ei tuntunut miltään vielä kun kumi päällä. hän sitten näytti sormillaan "5min" kun imi ja feikkasin tässä vaiheessa että laukesin. puin vaatteet, poistuin ja estin. menin sitten vitutukseen kaljalle.

Jälkeenpäin huomasin että hänen RE profiilissaan oli arvostelut estetty. luultavasti käyttää kääntäjää keskusteluissa koska englantia osasi vain muutaman sanan. eipä tee enää tämän jälkeen mieli käydä ulkomaalaisella saati RE kautta sopia mitään.

Tässä hänen ilmoitus https://www.realescort.fi/ads/190770/melissa
Melkein tekisi mieli ilmoittaa feikiksi ylläpidolle tuo ilmoitus, sen verran oli pahasti harhaanjohtava niin tarjonnan kuin kuvien suhteen. Luultavasti nainen Romaniasta tms.

Tässä AP makseli 100€ oppirahoja. Onneksi en tunnin aikaa ottanut.

ai niin, sää +28C kuuman kosteaa
« Viimeksi muokattu: eilen kello 23:56:17 kirjoittanut hevimörkö »

Poissa Miumau

  • Newbie
  • Viestejä: 13
  • * Kelpo kaveri
Vs: Huonoimmat huorakokemuksenne (varoitus Turku, RE Melissa)
« Vastaus #1 : tänään kello 00:27:21 »
Onpas ikävänkuuloinen kokemus, toivottavasti tekee vapaaehtoisesti kuitenkin töitä 😢

Sinun 100€ ei paljon tyttöä hymyilytä jos joku vetää siitä ison osuuden välistä, mutta toivon että hänellä oli vaan huono päivä tai väsymys.

Jos kyseessä ei ole se pahin skenaario – eli ei vapaaehtoisesti työtä tekevä, paritettu..  Joskus myös jos edellinen asiakas on ollut erittäin raskas,  voi se ulkomailta tulevilla liukuhihnaa tekevillä valitettavasti ehkä heijastua seuraavaan tää on vaan mun veikkaus ja tietenkään en yleistä kun itse olen pt eikä sen suuremmin kokemusta seksin ostamisesta.

Mutta toivoisin että turskatkin osaisi joskus asettua tyttöjen asemaan siinä mielessä, että seksityö on ajoittain tosi kuormittavaa, työn lisäksi tytöillä on henkilökohtainen elämä joka ei saisi heijastua töihin mutta ihmisiä kaikki vain ollaan.

Suosi sitten Suomalaista, mutta saatat joutua kyllä laittamaan ainakin yhden setelin useimmille lisää.
💋 xx

Poissa Pekonen

  • Sr. Member
  • Viestejä: 4144
  • ******* Saisi mikroaaltouunilla pillua
Vs: Huonoimmat huorakokemuksenne (varoitus Turku, RE Melissa)
« Vastaus #2 : tänään kello 06:26:35 »
Onneksi sää oli kuitenkin ihanan kesäinen.
Woke:"If You don't reinforce my illusions you are a bad person. Support my selfishness or I will hate you".

Poissa saapasjalkakolli

  • Full Member
  • Viestejä: 272
  • *** Näyttää hyvää esimerkkiä
Vs: Huonoimmat huorakokemuksenne (varoitus Turku, RE Melissa)
« Vastaus #3 : tänään kello 08:44:53 »
Onpas ikävänkuuloinen kokemus, toivottavasti tekee vapaaehtoisesti kuitenkin töitä 😢

Sinun 100€ ei paljon tyttöä hymyilytä jos joku vetää siitä ison osuuden välistä, mutta toivon että hänellä oli vaan huono päivä tai väsymys.

Jos kyseessä ei ole se pahin skenaario – eli ei vapaaehtoisesti työtä tekevä, paritettu..  Joskus myös jos edellinen asiakas on ollut erittäin raskas,  voi se ulkomailta tulevilla liukuhihnaa tekevillä valitettavasti ehkä heijastua seuraavaan tää on vaan mun veikkaus ja tietenkään en yleistä kun itse olen pt eikä sen suuremmin kokemusta seksin ostamisesta.

Mutta toivoisin että turskatkin osaisi joskus asettua tyttöjen asemaan siinä mielessä, että seksityö on ajoittain tosi kuormittavaa, työn lisäksi tytöillä on henkilökohtainen elämä joka ei saisi heijastua töihin mutta ihmisiä kaikki vain ollaan.

Suosi sitten Suomalaista, mutta saatat joutua kyllä laittamaan ainakin yhden setelin useimmille lisää.

Me asiakkaat emme halua kuormittuneita palveluntarjoajia, joten ei kun lomaa pitämään. 100 euroakin on paljon rahaa monille asiakkaille. Yleensä lyhyen ajan valitsee se, jolla ei ole varaa tuhlata. Tästä tulee sanonta "köyhällä ei ole varaa halpaan".

Rapsat ovat tärkeitä. Vain niillä päästään eroon huijarihupakkoliigoista. Ja lopettakaa myös antamasta anteeksi se, jos tyttö on vaihtunut. Ja jos tyttö hymyilee kuvissa ja se ei vastaa oventakaista olemusta on aika kääntyä ovelta.
"la bellezza si vede il fascino si sente" ~ RG

Poissa Jarstick

  • Jr. Member
  • Viestejä: 52
  • * Kelpo kaveri
Vs: Huonoimmat huorakokemuksenne (varoitus Turku, RE Melissa)
« Vastaus #4 : tänään kello 10:11:33 »

Jälkeenpäin huomasin että hänen RE profiilissaan oli arvostelut estetty. luultavasti käyttää kääntäjää keskusteluissa koska englantia osasi vain muutaman sanan. eipä tee enää tämän jälkeen mieli käydä ulkomaalaisella saati RE kautta sopia mitään.

Tässä hänen ilmoitus https://www.realescort.fi/ads/190770/melissa
Melkein tekisi mieli ilmoittaa feikiksi ylläpidolle tuo ilmoitus, sen verran oli pahasti harhaanjohtava niin tarjonnan kuin kuvien suhteen. Luultavasti nainen Romaniasta tms.

Tässä AP makseli 100€ oppirahoja. Onneksi en tunnin aikaa ottanut.

ai niin, sää +28C kuuman kosteaa

Oma kokemukseni on, että mitä niukempi kuvaus ilmoituksessa, sitä surkeampi palvelu = vältä näitä. Arvostelun kieltäminen on myös yksi miinus, mutta ei aina. Oma vakkarini on loistava virolainen ihminen ja palvelut toimii, vaikka ei arvosteluja hyväksykään...
Yrittäkää ymmärtää...

Paikalla AnnaVonB

  • Hero Member
  • Galleria (18)
  • Viestejä: 867
  • ****** Rakastajien aatelia
Vs: Huonoimmat huorakokemuksenne (varoitus Turku, RE Melissa)
« Vastaus #5 : tänään kello 11:32:58 »
Hupsis mä lähetin vahingossa keskeneräisen vastauksen, tässä täydennetty.

-- Whatsappissa viestin "Saksalaiselle" Melissalle. Viestittely sujui jouhevasti hyvällä englannilla, sain palvelukuvauksen joka sisälsi mm. GFE, OWO yms. puolen tunnin ajalle.

Lainaus
Noh, odottelin 10 minuuttia ala-ovella ja nainen tuli avaamaan oven, katselin vähän että ei ole kyllä ihan samannäköinen kuin kuvissa mitä ilmoituksessa oli, toki ihan ok tissit ja pitkät tummat hiukset oli.

10min odotus ajan alkamisen jälkeen on jo sellainen redflag, että jos siihen ei yhdisty aidot pahoittelut ja tarjous hyvityksestä niin ei kannata jäädä odottamaan.

Lainaus
Hänen ilmoituksessaan luki että Englanti hyvä, Saksa hyvä. Noh aattelin että rapussa nopea small talk säästä, niin nainen ei ymmärtänyt.

Ymmärrän että tän tyylisessä tilanteessa on vaikeaa kääntyä kannoillaan, voihan tyttö olla hermostunut/jännittynyt, mutta jos ei edes small talkia ymmärrä niin se on merkki huijauksesta jos kielitaito on ilmoitettu hyväksi. Vaihtoehtoja on kaksi: itsenäinen kusettaja tai paritus.

Lainaus
-- jotain kondomipakkauksia revittynä lattialla, jossa tapani mukaan annan rahat aina heti, jonka jälkeen naisen ilme muuttui

Täydellisen epäammattimaisuuden, välinpitämättömyyden ja huonon asiakaspalvelun merkki. Redlageja on kertynyt jo aikamoinen pino ennen kuin olet ehtinyt edes tositoimiin.

Lainaus
-- kun yritin koskea niin sanoi "no no".... se siitä GFE palvelusta.

Tää on kanssa niitä, että siinä hetkessä voi olla vaikeaa reagoida, mutta tämä ei enää vaikuta ihmiseltä joka tekee hommaa vapaaehtoisesti, tai sitten hän on totaalisen kyrpiintynyt työhönsä ja haluaa vaan maksimoida turskilta huijatut rahat ennen maisemavaihtoa.


Lainaus
-- Hän sitten yritti kortsua laittaa puolikovaan kulliin ja hermostui kun ei seissyt. --- hän sitten näytti sormillaan "5min" kun imi --

Toi hermostuminen ja ajasta muistuttaminen (btw miten voi olla 5min jäljellä tässä vaiheessa jos olit maksanut puolesta tunnista?) on jälleen merkki siitä että ei kyllä kiinnosta pätkääkään.

Lainaus
-- Melkein tekisi mieli ilmoittaa feikiksi ylläpidolle tuo ilmoitus, sen verran oli pahasti harhaanjohtava niin tarjonnan kuin kuvien suhteen. --

Ilmoitukset joissa oven avaa joku muu kuin kuvissa oleva nainen kannattaa aina ilmoittaa feikiksi. Monta muutakin feikin merkkiä oli kuten hyväksi ilmoitetun kielitaidon puuttuminen. Profiilin takana on joko ihmiskauppa tai tyttöporukka joka kierrättää samaa ilmoitusta tytöltä toiselle. Oli syy kumpi tahansa niin feikkiä se on.
« Viimeksi muokattu: tänään kello 11:44:53 kirjoittanut AnnaVonB »
💎 Lappeenranta 4.-6.8. 💎

Poissa Miumau

  • Newbie
  • Viestejä: 13
  • * Kelpo kaveri
Vs: Huonoimmat huorakokemuksenne (varoitus Turku, RE Melissa)
« Vastaus #6 : tänään kello 11:34:07 »
Onpas ikävänkuuloinen kokemus, toivottavasti tekee vapaaehtoisesti kuitenkin töitä 😢

Sinun 100€ ei paljon tyttöä hymyilytä jos joku vetää siitä ison osuuden välistä, mutta toivon että hänellä oli vaan huono päivä tai väsymys.

Jos kyseessä ei ole se pahin skenaario – eli ei vapaaehtoisesti työtä tekevä, paritettu..  Joskus myös jos edellinen asiakas on ollut erittäin raskas,  voi se ulkomailta tulevilla liukuhihnaa tekevillä valitettavasti ehkä heijastua seuraavaan tää on vaan mun veikkaus ja tietenkään en yleistä kun itse olen pt eikä sen suuremmin kokemusta seksin ostamisesta.

Mutta toivoisin että turskatkin osaisi joskus asettua tyttöjen asemaan siinä mielessä, että seksityö on ajoittain tosi kuormittavaa, työn lisäksi tytöillä on henkilökohtainen elämä joka ei saisi heijastua töihin mutta ihmisiä kaikki vain ollaan.

Suosi sitten Suomalaista, mutta saatat joutua kyllä laittamaan ainakin yhden setelin useimmille lisää.

Me asiakkaat emme halua kuormittuneita palveluntarjoajia, joten ei kun lomaa pitämään. 100 euroakin on paljon rahaa monille asiakkaille. Yleensä lyhyen ajan valitsee se, jolla ei ole varaa tuhlata. Tästä tulee sanonta "köyhällä ei ole varaa halpaan".

Rapsat ovat tärkeitä. Vain niillä päästään eroon huijarihupakkoliigoista. Ja lopettakaa myös antamasta anteeksi se, jos tyttö on vaihtunut. Ja jos tyttö hymyilee kuvissa ja se ei vastaa oventakaista olemusta on aika kääntyä ovelta.

Olen täysin samaa mieltä siitä, että 100 € on iso raha!
Ymmärrän myös, että jos ihminen on tullut ulkomailta Suomeen töihin, voi olla vaikeampi malttaa pitää lepopäiviä samalla tavalla.

Mutta tässä tilanteessa on kyllä tosi monta hälytysmerkkiä:
– Kuvissa esiintyvä tyttö on eri kuin se, joka oikeasti tulee.
– Hän ei puhu englantia, vaikka ilmoituksessa lukee, että kielitaito on hyvä ja ilmeisesti viestittelykin on sujunut englanniksi.
– Ja vaikutti siltä, että hän on aika kyllästynyt koko työhön.
– Palvelutkin olivat eri kuin mitä ilmoituksessa luvattiin.
– PT ei ole kiinnostunut/kerennyt siivoamaan edellisten asiakkaiden jälkeen tullutta sotkua esimerkiksi niitä kondomipaketteja joita on revittynä lattialla useita (ei vain yksi hassu unohtunut jonnekin pöydälle)
– Rapsat kielletty

Ehkäpä yksi tai kaksi jos näistä olisi vain tapahtunut en olisi kovinkaan huolissaan mutta kun nyt vaikuttaa siltä että vikoja on hyvinkin monta.. 😔

Ymmärrän itse ja koitin viestissäni saada muitakin ymmärtämään, että kaikilla voi olla huonoja päiviä, mutta kun näin monta asiaa ei täsmää, herää huoli, että taustalla voi olla jotain enemmänkin pielessä.

Mutta onneksi sää oli hyvä ja kalja maistui! Ymmärrän tosi hyvin, että tuollainen tilanne harmittaa ja turhauttaa. Mutta jos miettii vielä sitä, että yksi ravintolaolut maksaa Suomessa nykyään 8–10 € (paikasta riippuen), niin jo muutama kalja lisää siihen päälle tekee helposti 30–50 €.
Itse en juo kaljaa joten jos olen tässä kovin väärässä niin kokeneemmat oluen nauttijat saavat mua korjata  :inlove:
Eli vitutukseen juodut oluet voivat lopulta nostaa koko kokemuksen hinnan enemmän ylöspäin, vaikka jo se alkuperäinen satanen tuntui liialta.
« Viimeksi muokattu: tänään kello 11:38:16 kirjoittanut Miumau »
💋 xx

Poissa Pertti Ström

  • Hero Member
  • Viestejä: 873
  • **** Nauttii muiden arvostusta
Vs: Huonoimmat huorakokemuksenne (varoitus Turku, RE Melissa)
« Vastaus #7 : tänään kello 15:43:29 »
Millaisia huonoja huorakokemuksia teillä on Miamau ja AnnaVonB? Luetun ymmärtäminen?
Is she really going out with him?

Paikalla ThomasDundee

  • Hero Member
  • Viestejä: 783
  • ***** Huikea tyyppi
Vs: Huonoimmat huorakokemuksenne (varoitus Turku, RE Melissa)
« Vastaus #8 : tänään kello 16:37:27 »
Samanaikaisesti on samassa kaupungissa aktiivisina kaksi muutakin hyvin samanlaista profiilia:

https://www.realescort.fi/ads/191919/yasmin
https://www.realescort.fi/ads/191137/kora

Toisessa lukee kansallisuuden kohdalla romanialainen.
Nämä, yhdistettynä huonoon palveluasenteeseen saa homman minun mielestäni haiskahtamaan paritukselta, jossa tytöt ovat pahimmassa tapauksessa mukana vastoin omaa tahtoaan. Välttäisin.

Millaisia huonoja huorakokemuksia teillä on Miamau ja AnnaVonB? Luetun ymmärtäminen?
Mikäs ongelma sinulla nyt on? Nuo Miumaun ja AnnaVonB:n kommentithan ovat tosi asiallisia ja sopivat tähän ketjuun paremmin kuin tämä sinun kommenttisi. Jos sinulla ei ole mitään järkevää kommentoitavaa niin älä kommentoi ollenkaan.
« Viimeksi muokattu: tänään kello 16:41:44 kirjoittanut ThomasDundee »

Poissa Pertti Ström

  • Hero Member
  • Viestejä: 873
  • **** Nauttii muiden arvostusta
Vs: Huonoimmat huorakokemuksenne (varoitus Turku, RE Melissa)
« Vastaus #9 : tänään kello 16:45:11 »
Jos heillä on kokemusta huorista niin silloin tietenkin. Jos ei ole niin kannattaisi olla hiljaa ja mainostaa muulla tavoin.
Is she really going out with him?

Poissa Pekonen

  • Sr. Member
  • Viestejä: 4144
  • ******* Saisi mikroaaltouunilla pillua
Vs: Huonoimmat huorakokemuksenne (varoitus Turku, RE Melissa)
« Vastaus #10 : tänään kello 16:46:18 »
Tämä nyt ei ole varsinaisesti huoran vika ollenkaan, vaan omani ;D.
Eli kyseessä on Bulgarialainen Sofia jota ajattelin käydä tapaamassa lomalla ollessani. Aika tuli sovittua ja olin jo lähdössä kohtuu pitkälle ajoreissulle huoraa panemaan ja kurvasin ensiksi pankkiautomaatille nostamaan tarvittavat setelit mutta sitä ennen fiksuna kaverina ja tällaisena pervona kirjoittelin whatsappiin Sofiaalle että"Do you mind if I will call you a whore and a fuck slut at the meeting because I want to dominate women? I also want to spank Your ass cheeks." ja jotain muuta asiallisempaa päälle. Osasyynä roisiin kielenkäyttöön oli että vakkarini tuntuu tykkäävän tällaisesta tai ainakin esittää todella hyvin tykkäävänsä, mutta ei Sofia ;D, koska sieltä tuli viestiä että" I don't do that" ja hetken kuluttua että "You have to find another girl if You like that" ja vielä lopuksi että "Have a nice day".
No, eihän siinä mitään. Asia tuli selväksi ja toivottelin myös Sofialle hyvää päivänjatkoa. No hard feelings, ehkä allekirjoittaneella vähän mopo karkasi käsistä tai toisaalta aloin ehkä tulla vähän pökäpäälle pankkiautomaattia lähestyessäni eikä pitkä ajomatkakaan oikein tuntunut pillun vääriltä vaikka Sofia hyvännäköinen ja ystävällisessä maineessa oleva nainen onkin.
Oltiin vähän kuin vedenjakajalla siinä kohtaa ja ajattelin että josko tuollainen lisäkiihoke saisi puhtia mieheen mutta tilanne ratkesi näin.
« Viimeksi muokattu: tänään kello 16:56:32 kirjoittanut Pekonen »
Woke:"If You don't reinforce my illusions you are a bad person. Support my selfishness or I will hate you".

Poissa MariaEnkeli

  • Sr. Member
  • Galleria (3)
  • Viestejä: 6007
  • ******** Lähellä täydellisyyttä
Vs: Huonoimmat huorakokemuksenne (varoitus Turku, RE Melissa)
« Vastaus #11 : tänään kello 17:07:09 »
^ Niin, onhan noi sellasia jotka pitäisi kysyä ennen ajan varaamista.
Pk-seutu

Lujan lempeä, varman hempeä, sydäntä ja järkeä. Avoimen salaperäinen, sovelias, siveetön,hallitusti hillitön,tunnollinen, kevytmielinen on kokonainen nainen.

Poissa Meeme

  • Sr. Member
  • Galleria (8)
  • Viestejä: 1729
  • ****** Rakastajien aatelia
Vs: Huonoimmat huorakokemuksenne (varoitus Turku, RE Melissa)
« Vastaus #12 : tänään kello 17:49:46 »
No mulla on se huono kokemus ollu tässä vuosion saatossa, että kun oon valkoihoinen ja herkästi mustelmoiva.
Asiakkaille tulee paha mieli, jos miussa on mustelmia puristelusta tai läspsystelyistä.
Maistuvaista Karjalanpiirakkaa Joensuussa.

Poissa Tapsatee

  • Newbie
  • Viestejä: 8
  • * Kelpo kaveri
Vs: Huonoimmat huorakokemuksenne (varoitus Turku, RE Melissa)
« Vastaus #13 : tänään kello 17:53:28 »
On voinu sattuu AP:lle vaan vääränlainen palveluntarjoaja, mutta itselläni josta syystä ulkkarien kanssa hommat on menny pääsääntöisesti tosi hyvin.
Sen sijaan erään kotimaisen kanssa ei menny hommat oikeen mitenkää nappiin.
En oikee tykkää tosta huijaamisesta mitä hän harrastaa valikoivasti asiakkaiden kanssa.