Linda Sweet
.luomu rinnat.
kiireetön hetki yhdessä
Muitakin ilmoituksissa käytettyjä nimiä varmasti on. Ja kuvat osittain lainattuja.
Haksahdin kerran.
Ilmoituksen kuvien rinnoista innostuneena soitin. Aika ja paikka sopi, puhelinkeskustelun perusteella ystävällinen palvelu, joten suunnistin osoitteeseen. Vanhempi kerrostalo, ylin kerros.
Oven avasi noin 57-vuotias suomea venäläisittäin puhuva hymyilevä nainen. Asunto oli laaja, eteisessä seisten sovimme lyhyesti pelisäännöt. Siistin oloinen tapaus, kuvien rintoja ei näkynyt, mutta päätin kuitenkin antaa mahdollisuuden niin irinalle kuin pikkuveitikalleni ja siirryin eteishallista kylppäriin. Riisuin vaatteet naulakkoon, lavuaarin edessä loin katseen sukukalleuteeni, joka näytti kuin olisi 20 minuuttia uitettu +4 asteisessa jokivedessä ja totesin "nyt on willie näytön paikka". Käteni ja pelivälineen pestyäni siirryin takaisin eteiseen. Irina oli vaihtanut oloasunsa badydolliin, hän oli siirtynyt eteisestä avautuvan vaatehuoneen lattialle asetetulle kapealle patjalle polvilleen. Astuin muutaman askeleen ja pieni pippelini luiskahti huulien väliin. Maiskahtalevien äänien saattelemana tunsin vereni virtaavan paisuvaiskudokseen. Oloni helpotti, irina ei ollut ihan sitä mitä toivoin, mutta kun nyt tässä kyrpä on näin pikälle viety niin...
Tartuin kaksin käsin vaalean tukan peittämään päähän, sormet tiukasti takaraivolle ja hyvän lihasmuistin omaava lantioni lähti suorittamaan edestakaista liikettä. Naamapano tuntui oikeinkin hyvältä.
Hetken päästä kiepsahdin irinan ohitse patjalle selälleni ja pyysin häntä ratsaille. Jalat molemmin puolin reisiäni irina laskeutui alaspäin, hetken ehdin nähdä pullean venuskukkulan ja huulet, jotka irina levitti toisen käden sormillaan, kunnes vatsa peitti näkymän. Hyvältä tuntui, irina kyykkäsi rauhallisesti ylösalas. Huomasin miettiväni rintaliivejä ja kuppikokoja, "tähän vartaloon olisi isommatkin rinnat sopineet", rintakehällä heiluivat ehkä juurikin maksimissaan C-kuppiin sujahtavat rasvamuodostumat. Hyväilin niitä toki innolla.
Irina ilmeisesti muisti yllättäen polvilumpio-operaatioiden olevan vasta hamassa tulevaisuudessa ja kiepsahti varoittamatta viereeni patjalle. Kapeassa vaatehuoneessa vaadittiin nopeat refleksit väistämään lähestyvä massa, mutta onnistuin. "Nai minua" tuli ohje ja polvet erkanivat toisistaan. Kapusin päälle klassiseen asentoon ja aloitin tutun liikesarjan, siinä samalla ajatukseni liihottivat kaverini muinaiseen kommenttiin hänen kuvaillessaan viikonlopun panoa kesäterassituttavuuden kanssa. "Tuntuuko niinkuin sumuun lykkäisi?" oli neito kysynyt, ilmeisesti epäillessään oman pesänsä olevan väljän. Totesin mielessäni, että tällä tyylillä ei maaliviivoja ylitetä.
Pyysin irinaa kääntymään nelinkontin ja niinpä hän sen teki. "Mahtava peräsin", "fatass", "isoperse", siinä se oli. Muttamutta, tämähän näyttääkin ihan kivan muotoiselta, varsinkin kun irina painoi päänsä tyynyyn ja hartiat patjaan. Siinä se törötti, kaunis sipulin muotoinen takamus. Kaluni vetäisi kropasta lisää verta ja terskasta tuli pakottavan kovan oloinen, laskeuduin takaisin polvilleni ja työnnyin sisään. Nyt tuntui hyvältä, otin lanteista kiinni ja totesin siellä jossain olevan kapean uuman, mitä nyt hiukan vararavintoa kertynyt sitä piilottamaan. Pepun muoto ja lantio palauttivat mieleeni erään exäni, joka oli aivan loistava sängyssä. Muiston siivittämänä nousin jalkojeni varaan, jalkapohjani jossain kahtapuolen irinan vahvoja pohkeita. Paukutin takamusta vasten niin, että lotiseva ääni kaikui taatusti vaatehuoneen katon rajassa olevan ilmastointihormin kautta useampaankin kerrostalon vaatehuoneeseen ja keittiöön. Löysin vielä lisävaihteen, irinakin päästi jo jonkinlaisia korahduksia, lotina koveni. Laukesin syvään työntäen ja karjahtaen. Irina naurahti, kääntyi rauhallisesti ja poisti varmuusvälineen pehmenevästä elimestäni. Kiitin ja poistuin kylppäriin ja halausten saattelemana sitten ulos asunnosta.
Menisinkö uudestaan? No en.
Riittävästi ärsyttävää on nuo lainatut kuvat ja tissimiestä harhauttavat vartalon kuvaukset.
Irina pelasti tilanteen siistillä olemuksellaan ja ystävällisellä käytöksellään. Elantoaan hänenkin pitää hankkia, mutta omilla kuvillaankin saisi isommista naisista tykkääviä luokseen.
Näyttää olevan nyt Rovaniemellä kaikkine ilmoituksineen.