Tää on yks pahimpia huijareita joita Suomessa vakituisesti palveluitaan myy. Kannattaa ehdottomasti kiertää kaukaa ja välttää. Sopii ainoastaan silloin jos tarkoitus on saada kassit tyhjäksi mahdollisimman halvalla ja nopeasti, tosin siinä tilanteessa suosittelen mielummin vaikka omaa kättä.
Aloitetaan nyt vaikka siitä, että tää ilmoittelee lukuisilla eri ilmoituksilla joissa kaikissa vähän eri tiedot, kuvat ja puhelinnumerot. Parhaimmillaan laskin tältä naapuri sivustolta yhtäaikaa toistakymmentä ilmoitusta ja realista muutaman. Nytkin näkyy olevan siellä realissa ton Lindan lisäksi ainakin pari muuta ilmoa. Kunnon turskan kalastaja.
No itse ilmoituksessa sitten on tietenkin ikä ja paino reilusti alakanttiin. Kuvat on kyllä omia ainakin osa. Vittumainen ja tyly asenne, kova hoputtamaan ja hätäinen on. Venäläisten asiakaspalvelijoiden tapojen mukaisesti myöskään hymyily ei kuulu palveluvalikoimiin.
Joskus matkustaa yksin, mutta toisinaan yhdessä kollegoidensa kanssa ja majoittuu samaan kämppään. Tähän tahtomattani törmännyt sitten myös sitä kautta kun mennyt jotain muuta tyttöä katsomaan ja tämä sitten istunut siellä sohvalla telkkaria katsomassa...