Sitten taas mennään lempiosastolleni "höpistään elokuvista musaketjussa". (Tämän saitin leffaketjun otsikko kun ei muutenkaan oikein sovi tämmöisiin.)
Michael Mannin "Thief" (1981) on rikoselokuvien klassikko ja mielestäni sama ohjaajan ensimmäinen on edelleen hänen paras teoksensa. Väistyvä 70-lukulainen realismi, neo noir ja kasaritunnelma syntikkasoundeineen luovat kiehtovan yhdistelmän. Leffa kertoo kassakaappimurtovarkaasta, joka pyrkii viemään kaiken tekemisen niin korkealle tasolle, että voi ihmetellä miksi edes on rikollinen. Hän on autokaupan johtaja, ammattimainen magneettiporakoneenkäyttäjä ja aseenkäsittelyssäkin parempi kuin tyypilliset viranomaiset (Itse Jeff Cooperin tiimi muuten valmensi näyttelijä Caania kustomoidun neljäfemman oikeaoppisessa käsittelyssä.).
Mann käsitteli myöhemmin hieman samaa aihetta kuuluisimmissa "Heat" ja "Collateral" -elokuvissa, mutta tämä on pelkistetympi ja parempi pitkälle James Caanin ansiosta, jonka esittämä Frank on varmaankin yksi miehisimpiä hahmoja elokuvahistoriassa.
Kaiken kuitenkin kruunaa Tangerine Dreamin (ja Craig Safanin) musiikki, mikä teki leffasta jotain vielä erityisempää sekä antoi myös osviittaa tulevasta Miami Vice -sarjasta (missä Michael Mannilla oli luova kontrolli) että koko 80-luvun tyylistä yleisesti:
https:...www.youtube.com/watch?v=xQMPPYkno1M&list=RDxQMPPYkno1M&start_radio=1
(Tangerine Dream - Thief / Diamond Diary)
https:...www.youtube.com/watch?v=gXKfQcJoygk&list=RDgXKfQcJoygk&start_radio=1
(Tangerine Dream - Thief / Beach Scene)
https:...www.youtube.com/watch?v=A7y_XDRkoNU&list=RDA7y_XDRkoNU&start_radio=1
(Craig Safan - Thief / Confrontation)