SeksiSaitti
Seksi ja rentoutuminen => Elokuvat/Kirjallisuus/Lehdet => Aiheen aloitti: FortySexN2 - Syyskuu 05, 2026, 17:58:33
-
Helsingin Sanomat vaatii ensi kuusta lähtien 5 euron maksun evästeiden kieltämisestä. HS perustelee uutta maksuaan eurooppalaisella käytännöllä. Kyse ei kuitenkaan ole mistään laista, vaan mediatalojen omaksumasta toimintatavasta. Taustalla taitaa olla KHO:n tuore linjaus, jonka mukaan evästeistä kieltäytymistä ei saa tehdä käyttäjälle vaikeammaksi kuin niiden hyväksymistä.
Sanoman kohdalla tätä on vaikea perustella taloudellisella pakolla. Vuonna 2025 konsernin liikevaihto oli 529,9 miljoonaa euroa ja liikevoitto 26,6 miljoonaa euroa. HS:n journalismikin on omasta mielestäni muuttunut vuosien varrella: entisen laadukkaan uutisjournalismin ja vahvan toimittajakoulun rinnalle on tullut enemmän kantaa ottavia ja ajoittain virheitä sisältäviä juttuja. Keltainen lehdistö tuntuu olevan tässä suhteessa lähempänä kuin ennen. Positiivista on ollut lehden moniääninen ja aika usein positiivinen suhtautuminen maksulliseen seksiin..
No, hyvä säästö on olla maksamatta.
-
En aio. En myöskään anna Hesarin vakoilla - ne harvat kiinostavat jutut ei ole tuon mielipidejuournalismin arvoista.
-
Antaisin Hesarin vakoilla minua vain jos he antaisivat minulle miljoona euroa. 🙂
-
Hesari voi vetää v*tun päähän, jos kykenee. En maksa.
-
Oikeasti näissä on kyse rahasta ja mainonnasta. Ihan sama vaikka hyväksyy evästeet. Ei yksikään ihminen istu ruudun ääressä katsomassa tai urkkimassa teidän henkilökohtaisia tietoja tai netinkäyttöä. Ei ketään kiinnosta vähääkään. Mainonnan kohdentaminen ja tietojen käsittely toimivat automatisoidusti tietokonejärjestelmien ja algoritmien avulla.
-
Oikeasti näissä on kyse rahasta ja mainonnasta. Ihan sama vaikka hyväksyy evästeet. Ei yksikään ihminen istu ruudun ääressä katsomassa tai urkkimassa teidän henkilökohtaisia tietoja tai netinkäyttöä. Ei ketään kiinnosta vähääkään. Mainonnan kohdentaminen ja tietojen käsittely toimivat automatisoidusti tietokonejärjestelmien ja algoritmien avulla.
Enpä minäkään ajattele, että joku ihminen istuu ruudun ääressä kyttäämässä juuri minun tekemisiäni. Eiköhän se kaikki tapahdu automaattisesti. Se on nimenomaan pointti: automaatio tekee seurannasta mahdollista miljoonien ihmisten mittakaavassa, mihin kukaan käsin ei pystyisi.
Evästeillä ja muilla seurantatekniikoilla seurataan sitä, mitä verkossa tehdään, jotta A) voidaan näyttää oikeanlaista mainontaa ja B) kerätä tietoa myöhempää käyttöä varten. Se, että sen tekee algoritmi eikä ihminen, ei muuta asiaa minun näkökulmastani.
En väitä, että HS tekisi keräämillään tiedoilla mitään erikoista, koska en tunne heidän käytäntöjään riittävästi. Mutta yleisesti ihmisistä kerätyillä tiedoilla käydään kauppaa. Ja jos tiedoilla ei olisi mitään väliä, miksi niistä kannattaa laskuttaa? Sanoman oma perustelu on, että viiden euron kuukausimaksu vastaa sitä tuloa, jonka se muuten saisi kohdennetusta mainonnasta. Talo itse siis arvottaa yhden lukijan datan noin 60 euroon vuodessa. Maksu koskee myös digiHesarin tilaajia, eli niitä jotka jo maksavat lehdestä. Heiltä peritään erikseen siitä, että he kieltäytyvät seurannasta. Se ei kuulosta siltä, ettei kukaan olisi kiinnostunut. Ehkä tietoa käytetään vain mainontaan. Se voi hyvin pitää paikkansa, mutta se on oletus. Kukaan ei tiedä, mihin kaikkeen kerätty tieto päätyy, ja juuri siksi kieltäytymisen pitäisi olla maksuton oikeus.
-
^ Nimenomaan mainontaan niitä käytetään ja niillä tehdään rahaa. Luotettavat sivustot ovat tiukkojen tietosuojalakien alaisia. Ne eivät voi laillisesti levittää käyttäjien tietoja minne tahansa, ja EU-alueella toimivien yritysten on noudatettava tarkkoja sääntöjä siitä, miten dataa käsitellään ja säilytetään. Tietysti on aina olemassa hakkereita ja tietojen vuotamisen mahdollisuus, mutta sitten voi pelätä vaikka omien terveystietojen vuotavan OmaKannasta, tai pankkitietojen Nordeasta, jos alkaa oikein pelkäämään vuotamista, niin ainahan sitä voi tapahtua.