Uutiset:

Kirjoittaja Aihe: Aiotko maksaa Hesarille siitä, ettei se vakoile tekemisiäsi?  (Luettu 191 kertaa)

Poissa FortySexN2

  • Sr. Member
  • Viestejä: 3485
  • ******* Saisi mikroaaltouunilla pillua
Helsingin Sanomat vaatii ensi kuusta lähtien 5 euron maksun evästeiden kieltämisestä. HS perustelee uutta maksuaan eurooppalaisella käytännöllä. Kyse ei kuitenkaan ole mistään laista, vaan mediatalojen omaksumasta toimintatavasta. Taustalla taitaa olla KHO:n tuore linjaus, jonka mukaan evästeistä kieltäytymistä ei saa tehdä käyttäjälle vaikeammaksi kuin niiden hyväksymistä.

Sanoman kohdalla tätä on vaikea perustella taloudellisella pakolla. Vuonna 2025 konsernin liikevaihto oli 529,9 miljoonaa euroa ja liikevoitto 26,6 miljoonaa euroa. HS:n journalismikin on omasta mielestäni muuttunut vuosien varrella: entisen laadukkaan uutisjournalismin ja vahvan toimittajakoulun rinnalle on tullut enemmän kantaa ottavia ja ajoittain virheitä sisältäviä juttuja. Keltainen lehdistö tuntuu olevan tässä suhteessa lähempänä kuin ennen. Positiivista on ollut lehden moniääninen ja aika usein positiivinen suhtautuminen maksulliseen seksiin..

No, hyvä säästö on olla maksamatta.

« Viimeksi muokattu: tänään kello 18:02:52 kirjoittanut FortySexN2 »
do. or do not. there is no try.

Poissa Kellopeliappelsiini

  • Sr. Member
  • Viestejä: 3253
  • ****** Rakastajien aatelia
Vs: Aiotko maksaa Hesarille siitä, ettei se vakoile tekemisiäsi?
« Vastaus #1 : tänään kello 19:33:52 »
En aio. En myöskään anna Hesarin vakoilla - ne harvat kiinostavat jutut ei ole tuon mielipidejuournalismin arvoista.
I see what is right and approve, but I do what is wrong

#fuckpalestine

Poissa Thor Patsas

  • Sr. Member
  • Viestejä: 4215
  • ******* Saisi mikroaaltouunilla pillua
Vs: Aiotko maksaa Hesarille siitä, ettei se vakoile tekemisiäsi?
« Vastaus #2 : tänään kello 19:40:58 »
Antaisin Hesarin vakoilla minua vain jos he antaisivat minulle miljoona euroa. 🙂
Patsaan filosofia on että on parempi olla sellainen joka ryyppää ja treenaa kuin sellainen joka ei ryyppää eikä treenaa.

Toinen patsaan periaate on että ole herrasmies mutta poliittisesti epäkorrekti.

Poissa Kapu

  • Sr. Member
  • Viestejä: 10386
  • ********* Foorumihierarkian huipulla
Vs: Aiotko maksaa Hesarille siitä, ettei se vakoile tekemisiäsi?
« Vastaus #3 : tänään kello 20:59:33 »
Hesari voi vetää v*tun päähän, jos kykenee. En maksa.
Takkuiset hiukset rinnoillasi

Paikalla FlamingSword

  • Full Member
  • Viestejä: 224
  • **** Nauttii muiden arvostusta
Vs: Aiotko maksaa Hesarille siitä, ettei se vakoile tekemisiäsi?
« Vastaus #4 : tänään kello 21:20:00 »
Oikeasti näissä on kyse rahasta ja mainonnasta. Ihan sama vaikka hyväksyy evästeet. Ei yksikään ihminen istu ruudun ääressä katsomassa tai urkkimassa teidän henkilökohtaisia tietoja tai netinkäyttöä. Ei ketään kiinnosta vähääkään. Mainonnan kohdentaminen ja tietojen käsittely toimivat automatisoidusti tietokonejärjestelmien ja algoritmien avulla.

Poissa FortySexN2

  • Sr. Member
  • Viestejä: 3485
  • ******* Saisi mikroaaltouunilla pillua
Vs: Aiotko maksaa Hesarille siitä, ettei se vakoile tekemisiäsi?
« Vastaus #5 : tänään kello 23:11:23 »
Oikeasti näissä on kyse rahasta ja mainonnasta. Ihan sama vaikka hyväksyy evästeet. Ei yksikään ihminen istu ruudun ääressä katsomassa tai urkkimassa teidän henkilökohtaisia tietoja tai netinkäyttöä. Ei ketään kiinnosta vähääkään. Mainonnan kohdentaminen ja tietojen käsittely toimivat automatisoidusti tietokonejärjestelmien ja algoritmien avulla.

Enpä minäkään ajattele, että joku ihminen istuu ruudun ääressä kyttäämässä juuri minun tekemisiäni. Eiköhän se kaikki tapahdu automaattisesti. Se on nimenomaan pointti: automaatio tekee seurannasta mahdollista miljoonien ihmisten mittakaavassa, mihin kukaan käsin ei pystyisi.

Evästeillä ja muilla seurantatekniikoilla seurataan sitä, mitä verkossa tehdään, jotta A) voidaan näyttää oikeanlaista mainontaa ja B) kerätä tietoa myöhempää käyttöä varten. Se, että sen tekee algoritmi eikä ihminen, ei muuta asiaa minun näkökulmastani.

En väitä, että HS tekisi keräämillään tiedoilla mitään erikoista, koska en tunne heidän käytäntöjään riittävästi. Mutta yleisesti ihmisistä kerätyillä tiedoilla käydään kauppaa. Ja jos tiedoilla ei olisi mitään väliä, miksi niistä kannattaa laskuttaa? Sanoman oma perustelu on, että viiden euron kuukausimaksu vastaa sitä tuloa, jonka se muuten saisi kohdennetusta mainonnasta. Talo itse siis arvottaa yhden lukijan datan noin 60 euroon vuodessa. Maksu koskee myös digiHesarin tilaajia, eli niitä jotka jo maksavat lehdestä. Heiltä peritään erikseen siitä, että he kieltäytyvät seurannasta. Se ei kuulosta siltä, ettei kukaan olisi kiinnostunut. Ehkä tietoa käytetään vain mainontaan. Se voi hyvin pitää paikkansa, mutta se on oletus.  Kukaan ei tiedä, mihin kaikkeen kerätty tieto päätyy, ja juuri siksi kieltäytymisen pitäisi olla maksuton oikeus.
do. or do not. there is no try.