SeksiSaitti
Suhteet, seurustelu ja seuranhaku => Parisuhteet => Aiheen aloitti: AegonX - Tammikuu 30, 2025, 03:57:47
-
Mua kiinnostaa filosofinen keskustelu aiheesta: täsmälleen missä kohtaa asiakas ja palveluntarjoaja ovat lähentyneet sikäli paljon, että on osuvampaa katsoa kyseessä olevan parisuhde?
Oletetaan seuraavat lähtökohdat:
-mies on niin rikas että joka tapauksessa antaisi jonkin verran rahaa kenelle tahansa tyttöystävälleen/rakastajattarelleen joka ei ole miljonääri, ts. rahaliikennettä ei voi nähdä selvänä erottavana kriteerinä
-PT haluaa jatkaa seksityötä, miestä ei häiritse siinä mikään ja ylipäätänsä on totaalisen ei-mustasukkainen
-osapuolilla on tapana keskustella avoimesti aivan kaikesta elämäänsä liittyvästä ja kokevat sen antoisaksi sinänsä ja asiaksi jota haluavat jatkaa
Mun eka intuitio olis sanoa, että täsmälleen tuossa kohtaa, kun osapuolet toteavat "joo meille on molemmille tärkeää että jatkossakin säännöllisesti tapaamme ja harrastamme avointa keskustelua ihan kaikesta elämissämme ja pysymme kokonaisvaltaisesti kärryillä toistemme elämistä (koska välitämme toisistamme sen verran että haluamme toisiamme auttaa kaikissa mahdollisesti vastaantulevissa tilanteissa joissa se olisi auttavalle osapuolelle helppoa ja luontevaa)" voisi sanoa että kyseessä on parisuhde/seurustelusuhde, vaikkakin avoin sellainen. Ja termin "tyttöystävä" käyttö olisi siis osuvaa.
(Kysyn siksi, että kun olen päätynyt tapaamaan useita palveluntarjoajia joiden kanssa kommunikaatiossa on syventymisen aineksia, tuntuu täysin realistiselta skenaariolta että tuontyyppiseen tilanteeseen jossain vaiheessa jonkun kanssa päädyn, jos en keksi jotain syytä miksi välttäisin sellaista. Ja vaikka ei olekaan ylen tärkeää lajitella ihmissuhteita eri laatikoihin, on kuitenkin ihan mielenkiintoinen käytännönkin kysymys, missä vaiheessa olisi osuvaa alkaa kutsua PT:tä tyttöystäväksi.)
-
Mua kiinnostaa filosofinen keskustelu aiheesta: ....missä vaiheessa olisi osuvaa alkaa kutsua PT:tä tyttöystäväksi.)
Naiset ovat emotionaalisia tuntevia ihmisiä jotka tekevät (yleensä) parisuhdetta koskevat päätökset toimivan kemian perusteella. Jos sitä löytyy, voi antaa itselleen mahdollisuuden rakastua. Tuo on se taitekohta missä palveluntarjoaja voi miettiä suhteen laadun muuttumisen tyttöystävästaukseen. Tosin moni muu pitää vielä osua yhteen ja toimia. Kuten esim se, ettei ekan riidan jälkeen mies huuda "sä olet vain huora"-lauseita.
-
Viola sanoikin sen hyvin.
Vaikka kävisit kuinka ihania, syvällisiä keskusteluja hyvin kommunikoiden PT kanssa, olet vielä hirveän kaukana seurustelemaan päätymisestä. Oikeastaan se ei kerro mahdollisen seurustelun tilanteesta yhtään mitään.
Jos olet maailman paras pano ja PT näkee sinut potentiaalisena yhdessä rahattominakin maailman ääriin lähtemisessä, mahdollisuuksia voi olla.
-
Mun mielestä toi rahan siirtyminen ja ihastumisen/rakastumisen tunteiden puuttuminen tuosta sun skenaariota kuvailee paremminkin sokerisuhdetta kuin parisuhdetta.
-
Mun mielestä toi rahan siirtyminen ja ihastumisen/rakastumisen tunteiden puuttuminen tuosta sun skenaariota kuvailee paremminkin sokerisuhdetta kuin parisuhdetta.
Erittäin monessa avioliitossakin arkipäiväisesti siirtyy rahaa osapuolelta toiselle, ja kaikki suuret ystävyyttä intohimoisemmat tunteet ovat kaukana takanapäin (jos niitä on edes koskaan ollut).
Ja silti minusta on selvää että monet sellaiset avioliitot luokittuvat parisuhteiksi, ja että osapuolet saattavat olla äärimmäisen onnellisia ja rehellisiä toisiaan kohtaan niissä (osittain perustuen siihen että kyseessä saattaa olla avoin suhde).
Siksi en näe ilmaisemaasi kantaa filosofisesti kestäväksi. Ts. minusta vaikuttaa selvästi terminologisesti väärältä sanoa, että parisuhteessa (edes hyvässä sellaisessa) pitäisi olla hyvää ystävyyttä suurempia tunteita tai rahaliikenteen poissaoloa. (Ts. kaikki parisuhteet eivät ole romansseja.)
(Tietenkin ymmärrän, että moni ei todellakaan haluaisi olla sellaisessa suhteessa, mutta tässä koko keskustelussa on minulle kyse siitä mikä on oikea terminologia käyttää tietynlaisista suhdetilanteista joihin päätyminen näyttää yhdeltä teoreettisesti mahdolliselta vaihtoehdolta itselleni. En siis btw mitenkään toivo tai tavoittele sellaista suhdetilannetta, mietin vain mitä terminologiaa minun olisi korrektia tilanteestani käyttää jos sellaiseen päädyn.
Ja olen itse aiemmin ollut 17 vuotta kestäneessä parisuhteessa, siksikin pidän hassuina ajatuksia joiden mukaan aitoihin parisuhteisiin määritelmällisesti pitäisi sisältyä kovin intensiivisiä tunteita -- pikemminkin väitän että hyviä kestäviä parisuhteita karakterisoi osapuolten taipumus rakentaa ne ensisijaisesti muiden asioiden kuin suurien tunteiden varaan, vaikka suuret tunteetkin saatetaan nähdä tärkeinä säilyttää tai sitten ei.)
-
Oletetaan seuraavat lähtökohdat:
-mies on niin rikas että joka tapauksessa antaisi jonkin verran rahaa kenelle tahansa tyttöystävälleen/rakastajattarelleen joka ei ole miljonääri, ts. rahaliikennettä ei voi nähdä selvänä erottavana kriteerinä
-PT haluaa jatkaa seksityötä, miestä ei häiritse siinä mikään ja ylipäätänsä on totaalisen ei-mustasukkainen
Mielestäni teet tuossa aika kovia oletuksia. Voi hyvin olla, että aluksi ei ole mustasukkaisuutta, mutta tilanne voi muuttua. Eräs PT sanoi minulle, ettei hän muutu, eikä lopeta seksityötä. Hän oli ollut parisuhteessa, joka sitten loppui, kun seksityö ei loppunut. Käsittääkseni hän ei tehnyt kuin harvakseltaan keikkoja, joten suhteen olisi kai periaatteessa pitänyt toimia.
Horokirjassa yksi PT totesi, ettei voinut samanaikaisesti olla parisuhteessa ja jatkaa seksipalvelujen tarjoamista. Tämä oli yksi syy uran loppumiseen.
Luulen, että tuollainen parisuhde voisi toimia lähinnä silloin, kun PT tekee seksityötä tavoitteena rahoittaa jotakin. Esimerkkinä vaikka opiskelut. Eräs PT kertoi menneensä privaattipaikkaan, koska ansaitsi päivässä sen, mitä olisi ansainnut viikossa siivoamalla. Samalla jäi aikaa opiskeluille. Tämän naisen parisuhde tosin ajoi muutaman vuoden kuluttua karille, vaikka hän myöhemmin vaihtoi seksityön siviiliammattiin.
-
Oletetaan seuraavat lähtökohdat:
-mies on niin rikas että joka tapauksessa antaisi jonkin verran rahaa kenelle tahansa tyttöystävälleen/rakastajattarelleen joka ei ole miljonääri, ts. rahaliikennettä ei voi nähdä selvänä erottavana kriteerinä
-PT haluaa jatkaa seksityötä, miestä ei häiritse siinä mikään ja ylipäätänsä on totaalisen ei-mustasukkainen
Mielestäni teet tuossa aika kovia oletuksia. Voi hyvin olla, että aluksi ei ole mustasukkaisuutta, mutta tilanne voi muuttua.
Olen ollut pitkässä suhteessa joka aikanaan muutettiin avoimeksi suhteeksi, ja kokemukseni meni niin päin että aluksi koin joitakin hankalia tunteita, mutta sen jälkeen uskoakseni selvästi vakiinnuin ihmiseksi joka ei kertakaikkiaan koe mustasukkaisuutta. En vain näe että mikään mitä hypoteettinen kumppanini toisen kanssa tekee olisi minulta pois (muuten kuin ajallisesti, mutta tämä ei ole kovin vaikea ongelma kuitenkaan), ja koen positiivisia tunteita mistä tahansa mikä hänen elämäänsä parantaa.
Mustasukkaisuus uskoakseni aiheutuu pelosta menettää toinen, ja omalla kohdallani katosi mm. koska aloin aidosti uskoa ettei elämäni toimivuus tai onnellisuus ole riippuvaista siitä päätyykö kumppanini hylkäämään minut sen seurauksena että löytää jonkun paremman. Vaikka suhde olisi todella hyvä ja tärkeä, on mahdollista olla täysin pelkäämättä sen päättymistä.
-
Linkissä on kirja, jossa tunnettu fetissiartisti kertoo elämästään ja parisuhteistaan.
Teos on saatavissa Amazonista äänikirjana tai Kindlen versiona. Mistress T aloitti julkisen uransa vuonna 2011 ja on videokuvannut yli 2000 videoklippiä. Videoita löytyy esimerkiksi c4s:stä.
Kirja loppuu toteamukseen, vain asiakas saa happy endingin.
https://blog.mistresst.net/tag/book/
-
missä vaiheessa olisi osuvaa alkaa kutsua PT:tä tyttöystäväksi.)
Parisuhdehan on kahden kauppa eli se milloin alkaa kutsumaan PT:tä tyttöystäväksi ja seukkaamaan riippuu ihan täysin teistä kahdesta.
Aika on sopiva, kun molemmista tuntuu siltä ja tunteet&kemiat natsaa molempien puolesta. Yksipuoliset suhteet tahtoo helposti kuolla.
Jäin miettimään, että pitääkö tyttöystävän olla hupakko? vai onko se "paikka", jossa tapaat ns. kiinnostavia ja kuumia naisia?
-
Sitten kun pt alkaa vihjailemaan perheen perustamisesta.
-
missä vaiheessa olisi osuvaa alkaa kutsua PT:tä tyttöystäväksi.)
Parisuhdehan on kahden kauppa eli se milloin alkaa kutsumaan PT:tä tyttöystäväksi ja seukkaamaan riippuu ihan täysin teistä kahdesta.
Aika on sopiva, kun molemmista tuntuu siltä ja tunteet&kemiat natsaa molempien puolesta. Yksipuoliset suhteet tahtoo helposti kuolla.
Jäin miettimään, että pitääkö tyttöystävän olla hupakko? vai onko se "paikka", jossa tapaat ns. kiinnostavia ja kuumia naisia?
Ei minulla taida olla erityistä tarvetta että pitäisi olla tyttöystävää ylipäätänsä. Viihdyn niin hyvin itsekseni että sekin ihmissuhdeasioiden osalta kai riittäisi onnellisuuteen minulla jos tapaisin kivaa vakihupakkoa yhden illan per kuukausi.
Kuten sanoin, lähdin tähän tämän viestiketjun pohdintaan, koska sitäkin pidän mahdollisena että ajaudun jatkuvasti lähemmäs ja lähemmäs jotain nykyistä tai tulevaa vakihupakkoa, ja tämä ajatus herättää älyllisesti mielenkiintoisen kysymyksen, että täsmälleen missä kohtaa minun olisi osuvaa kutsua vakihupakkoa tyttöystäväksi.
-
Ja olen itse aiemmin ollut 17 vuotta kestäneessä parisuhteessa, siksikin pidän hassuina ajatuksia joiden mukaan aitoihin parisuhteisiin määritelmällisesti pitäisi sisältyä kovin intensiivisiä tunteita -- pikemminkin väitän että hyviä kestäviä parisuhteita karakterisoi osapuolten taipumus rakentaa ne ensisijaisesti muiden asioiden kuin suurien tunteiden varaan, vaikka suuret tunteetkin saatetaan nähdä tärkeinä säilyttää tai sitten ei.)
Alussa tarvitaan tunteita jotta pari pystyy kiinnittymään toisiinsa.
Myöhemmässä vaiheessa tunteet voi vaihtua kiintymykseksi ja tottumiseksi.
-
Ei pitäisi osallistua älylliseen keskusteluun, mutta osallistun kuitenkin. Vakkaria voi alkaa kutsua tyttöystäväksi sen jälkeen kun on
- varannut ja maksanut GFE palvelusta. (paitsi jos pt:n ehdot kieltää)
tai
- kysynyt ”alaks olee mun kaa” ja vakkari on suostunut.
-
Lähden siitä, että sanojen ensisijainen tarkoitus on kommunikoida asioita toisille ihmisille. Näin ollen kyse ei ole siitä, olisiko jollain logiikalla ”tyttöystävä” ”oikea termi”, vaan siitä antaako kyseinen sana realistisen käsityksen asiain tilasta keskustelukumppanillesi. Tahallinen harhaanjohtaminen on totta kai myös osa kommunikaatiota, mutta se ei vaikuttanut nyt olevan tavoitteena.
Jos esim. aktiivisesti luot imagoa, jossa kruisailet avoautolla aina pari, kolme taajaan vaihtuvaa kuumaa blondia kyydissä, niin tyttöystävä on ihan käypä kiertoilmaus näihin tyttöihin viitatessa. Silloin elämäntyylisi antaa keskustelukumppanillesi oikean kontekstin sanan tulkitsemiseen suunnilleen oikein.
Jos taas olet peruspentti ja kutsut vakkariasi tyttöystäväksi, niin en usko että kukaan keskustelukumppani olisi erityisen vaikuttunut jos käy ilmi mistä (ulkopuolisen silmin) oikeasti on kyse.
-
Vakihupakkoa voi kutsua tyttöystäväksi siinä vaiheessa kun olette asiasta yhteisymmärryksessä keskustelleet ja sopineet.
Yleensä tosin ennen sitoutuneen seurustelusuhteen muodostamista on hyvä olla tapailuaika, jolloin tutustutaan toiseen, tarkistetaan ja testataan elämäntapojen, luonteiden, arvojen, haaveiden, suunnitelmien jne. yhteensopivuus ja muut isot linjat. Toki huomattu on miten moni ei tätäkään tee, vaan jotenkin ajautuu parisuhteisiin täysin sopimattomien kumppaneiden kanssa ja sitten on ihan yllättyneenä Pikachuna kun homma ei toimi. Mutta sii kai on kärjistäen suomalainen rakkaustarina, suoraan kännisestä baaripanosta viikon päästä Ikeaan shoppailemaan.
Vaikka miten tutustuttaisiin ja oltaisiin maksetuilla tärskyillä hyvää pataa, ei asiakastapaamiset ainakaan itellä mitenkään mene tän deittailuajan alle. Ne ei ole SIVIILItapailua vaan mulle työtä, asiakkaalle maksettu palvelu.
-
Mutta sii kai on kärjistäen suomalainen rakkaustarina, suoraan kännisestä baaripanosta viikon päästä Ikeaan shoppailemaan.
Siis tää on suora kuvaus mun ja yhden exäni suhteen alusta, baarista Ikeaan. 😁 Ja mikä parasta, tein kuulemma lähtemättömän ensivaikutuksen kähmittyäni häntä, siinä vaiheessa siis täysin tuntematonta ihmistä, baarin tanssilattialla hameen alta kauheessa kaatokännissä kymmenien muiden seuratessa vieressä. Baarissa ei hävettänyt, myöhemmin kyllä. 😎
-
Ei minulla taida olla erityistä tarvetta että pitäisi olla tyttöystävää ylipäätänsä. Viihdyn niin hyvin itsekseni että sekin ihmissuhdeasioiden osalta kai riittäisi onnellisuuteen minulla jos tapaisin kivaa vakihupakkoa yhden illan per kuukausi.
Kuten sanoin, lähdin tähän tämän viestiketjun pohdintaan, koska sitäkin pidän mahdollisena että ajaudun jatkuvasti lähemmäs ja lähemmäs jotain nykyistä tai tulevaa vakihupakkoa, ja tämä ajatus herättää älyllisesti mielenkiintoisen kysymyksen, että täsmälleen missä kohtaa minun olisi osuvaa kutsua vakihupakkoa tyttöystäväksi.
Voisi olla hyvä pohtia vielä tarkemmin mitä haluaa ja mikä tekee onnelliseksi, muutenkin kuin hypoteettisesti.
Näissä asioissa mennään monesti tunne edellä - se mikä olisi älylli-seksi viisasta on usein toissijaista.
-
Alussa tarvitaan tunteita jotta pari pystyy kiinnittymään toisiinsa.
Myöhemmässä vaiheessa tunteet voi vaihtua kiintymykseksi ja tottumiseksi.
Ei välttämättä noin, järjestetyt avioliitot ovat edelleen maailmassa suht yleisiä, ja niissä parisuhteissa kehittyy kyllä usein kiintymystä vaikka kuinka. Itse asiassa arvelen että fiksun ja hyväntahtoisen vanhemman tahon järjestämät avioliitot nykypäivänäkin johtavat onnellisempiin ja suurempien tunteiden lopputuloksiin, jos jätetään suhteen ensimmäiset 15 vuotta huomiotta ja tarkastellaan miten pitkällä aikavälillä menee.
Lähden siitä, että sanojen ensisijainen tarkoitus on kommunikoida asioita toisille ihmisille. Näin ollen kyse ei ole siitä, olisiko jollain logiikalla ”tyttöystävä” ”oikea termi”, vaan siitä antaako kyseinen sana realistisen käsityksen asiain tilasta keskustelukumppanillesi.
Aina on kuitenkin olemassa "oikea termi" siinä mielessä, mikä sana osuvimmin ja eniten kommunikoisi kuulijalle suhteen luonteesta. Ja nähdäkseni jossain vaiheessa kun riittävää lähentymistä ja sitoutumista pitkäjänteiseen kiinnostukseen toisen hyvinvoinnista on tapahtunut, "tyttöystävä" on ainakin vähemmän väärä termi kuin perusostoseksiin viittaavat.
Mutta ehkä koko aloituskysymykseni oli siinä mielessä väärä, että parasta ja rehellisintä olisi jättää "tyttöystävä"-termi monogamianormatiivisiin suhteisiin, ja kaikkien monisuhteilijoiden siirtyä käyttämään muita termejä.
Silloin kun varakkaalla miehellä on useita avioliiton ulkopuolisia intiimejä naisystäviä joille hänellä on taloudellistakin merkitystä, osuvimmat termit pitkäjänteisistä välittämistä sisältävistä suhteista olisivat varmaankin "rakastajatar" ja "jalkavaimo" (riippuen siitä onko lapsia vai ei).
-
Vaikka miten tutustuttaisiin ja oltaisiin maksetuilla tärskyillä hyvää pataa, ei asiakastapaamiset ainakaan itellä mitenkään mene tän deittailuajan alle. Ne ei ole SIVIILItapailua vaan mulle työtä, asiakkaalle maksettu palvelu.
Täähän se on, ihan sama jos pitäisit jotain TV-sarjan näyttelijää aivan ihanana ja täydellisenä tyyppinä sulle, se näyttelijä ei siviilielämässä kuitenkaan välttämättä ole sellainen kuin luulet vaikka antaisi toistuvasti eri rooleissa sellaisen kuvan itsestään.
Tapaamisilla näet toisesta muutenkin vain hyvin kapean puolen ja ammattilainen harvemmin avaa sanaista arkkuaan kovin kontroversiaaleista aiheista, että kävisi ilmi olisiko hän kuinka mätsi siviilissä.
Eikä se seksikään välttämättä ole niin mahtavaa kuin toinen antaa työroolissa ymmärtää, hyppy tuntemattomaan saattaa lyödä aika nopeastikin kasvoille. Mutta niinhän se iskee muissakin parisuhteissa kun kuukauden bileputken jälkeen muutatte yhteen ja toinen vihdoin alkaa huomauttamaan asioista joista ei pidä.
-
Eiköhän tuo työ anna aika hyvän (rokotusta vastaavan) suojan parisuhdetta vastaan.
-
Mutta sii kai on kärjistäen suomalainen rakkaustarina, suoraan kännisestä baaripanosta viikon päästä Ikeaan shoppailemaan.
Vaikka miten tutustuttaisiin ja oltaisiin maksetuilla tärskyillä hyvää pataa, ei asiakastapaamiset ainakaan itellä mitenkään mene tän deittailuajan alle. Ne ei ole SIVIILItapailua vaan mulle työtä, asiakkaalle maksettu palvelu.
Tämän takia olen ulkoistanut tyttöystävähommat ammattilaisille. Ei tartte lähteä IKEA:an. ;D
-
Mutta sii kai on kärjistäen suomalainen rakkaustarina, suoraan kännisestä baaripanosta viikon päästä Ikeaan shoppailemaan.
Vaikka miten tutustuttaisiin ja oltaisiin maksetuilla tärskyillä hyvää pataa, ei asiakastapaamiset ainakaan itellä mitenkään mene tän deittailuajan alle. Ne ei ole SIVIILItapailua vaan mulle työtä, asiakkaalle maksettu palvelu.
Tämän takia olen ulkoistanut tyttöystävähommat ammattilaisille. Ei tartte lähteä IKEA:an. ;D
Kaikki unelmat, toiveet ja sielu kuolee IKEAn loisteputkien alla. Mut naurattaa edelleen se joku jenkkiäijä, joka pidätettiin koska hän liimaili feikkikulkusuuntanuolia IKEAn lattiaan.
-
Eiköhän tuo työ anna aika hyvän (rokotusta vastaavan) suojan parisuhdetta vastaan.
Kyllä. Lieventää oireita ja lyhentää kestoa.
-
Ei ole tullut vielä tarpeeksi rikasta asiakasta sydäntäni viemään...muutama viehättävä kylläkin mutta eipä muuta
-
Absurdi ajatus että asiakkaan kanssa voisi muodostua oikea tasapainoinen suhde, kumppanuus. Itse en siis tähän usko.
-
Siis hetkinen....lyöt x määrän euroja pöytään ja huorasta tulee sun nainen? Luulen että tämän jälkeen maksat kaiken ja annat vähän viikkorahaa, eli huorasta tulee sun huora. Sillä erolla toki että joskus särkee päätä.
-
Mutta sii kai on kärjistäen suomalainen rakkaustarina, suoraan kännisestä baaripanosta viikon päästä Ikeaan shoppailemaan.
Vaikka miten tutustuttaisiin ja oltaisiin maksetuilla tärskyillä hyvää pataa, ei asiakastapaamiset ainakaan itellä mitenkään mene tän deittailuajan alle. Ne ei ole SIVIILItapailua vaan mulle työtä, asiakkaalle maksettu palvelu.
Tämän takia olen ulkoistanut tyttöystävähommat ammattilaisille. Ei tartte lähteä IKEA:an. ;D
Kaikki unelmat, toiveet ja sielu kuolee IKEAn loisteputkien alla. Mut naurattaa edelleen se joku jenkkiäijä, joka pidätettiin koska hän liimaili feikkikulkusuuntanuolia IKEAn lattiaan.
Annilta hyvä toteamus. Kyl ne miehenkin unelmat siellä IKEAssa viimeistään kuolee. Ainakin, jos on maksumies. Ei siis maksullinen mies ;D
Vielä joutuu sen sadan kilon pahvilaatikosta kuoritun levypinon kasaamaan eikä edes pillua saa palkaksi. Been there, done that, run away ::)
-
Tapaamisilla näet toisesta muutenkin vain hyvin kapean puolen ja ammattilainen harvemmin avaa sanaista arkkuaan kovin kontroversiaaleista aiheista, että kävisi ilmi olisiko hän kuinka mätsi siviilissä.
Harvemmin, mutta kaikenlaisia poikkeuksia on. Olen ollut tilanteessa missä PT mm. kertoo minulle asiakkaasta johon on kahden tapaamisen jälkeen juuri parhaillaan akuutisti kovin ihastunut, haaveilee suhteesta sen kanssa jne. (Samainen PT muutenkin kertonut minulle elämästään niin perinpohjin että tiedän tuonkin tarinan olleen totta.)
-
Itselläni se raja meni muistaakseni suurin piirtein siinä kohtaa kun asiakas oli muutaman kuukauden aikana käyttänyt tapaamisiin yhteensä jo noin 20 000 euroa ja huomasin tekstailevani hänen kanssaan ilmaiseksi vapaa-ajallani lähes kellon ympäri. Yksissä tuumin todettiin sitten lopulta, että ehkä tässä on nyt sitten kyse vähän muustakin kuin asiakassuhteesta.
-
Yksissä tuumin todettiin sitten lopulta, että ehkä tässä on nyt sitten kyse vähän muustakin kuin asiakassuhteesta.
Tässä asia hyvin kiteytettynä
-
Absurdi ajatus että asiakkaan kanssa voisi muodostua oikea tasapainoinen suhde, kumppanuus. Itse en siis tähän usko.
Ei kai se nyt sentään absurdia ole. Itse tosin harrastan siinä asennossa, että tästä lajista ei etsitä tyttöystäviä mutta siitä ei pääse mihinkään, että kyllä monikin pt on asiakkaan kanssa päätynyt suhteeseen, tälläkin saitilla kirjoittelee useampikin pt, jotka joko ovat tai ovat olleet parisuhteessa entisen asiakkaan kanssa . Ja ainakin täällä kirjoittelemiensa kokemusten perusteella kaikki ovat tainneet olla niihin suhteisiin ihan tyytyväisiä ja pitävän/pitäneen niitä ihan tasapainoisina.
Eikä se ole absurdia siksikään, mitä Viola tuossa aiemmin kirjoitti:
Naiset ovat emotionaalisia tuntevia ihmisiä jotka tekevät (yleensä) parisuhdetta koskevat päätökset toimivan kemian perusteella. Jos sitä löytyy, voi antaa itselleen mahdollisuuden rakastua.
-
Itselläni se raja meni muistaakseni suurin piirtein siinä kohtaa kun asiakas oli muutaman kuukauden aikana käyttänyt tapaamisiin yhteensä jo noin 20 000 euroa ja huomasin tekstailevani hänen kanssaan ilmaiseksi vapaa-ajallani lähes kellon ympäri. Yksissä tuumin todettiin sitten lopulta, että ehkä tässä on nyt sitten kyse vähän muustakin kuin asiakassuhteesta.
Kannattava toteamus, koska sen myötä parin ei tarvitse antaa niin paljon rahaa verottajalle.
(Ja nyt juuri tässä kohtaa tajusinkin, mikä olisi yksi ihan hyvä tapa määritelmällisesti erottaa sokerisuhde seksityöstä -- sokerisuhde on niin toistuvaa tapaamista, että osapuolet voivat ja haluavat pienentää verotaakkaa katsomalla olevansa jonkinlaisessa suhteessa.)
-
Vakkaria voi alkaa epäilemään tyttöystäväksi, kun hän ei vie kaikkia kamojaan pois lähtiessään kotoasi 😄
-
Mua kiinnostaa filosofinen keskustelu aiheesta: täsmälleen missä kohtaa asiakas ja palveluntarjoaja ovat lähentyneet sikäli paljon, että on osuvampaa katsoa kyseessä olevan parisuhde?
Oletetaan seuraavat lähtökohdat:
-mies on niin rikas että joka tapauksessa antaisi jonkin verran rahaa kenelle tahansa tyttöystävälleen/rakastajattarelleen joka ei ole miljonääri, ts. rahaliikennettä ei voi nähdä selvänä erottavana kriteerinä
-PT haluaa jatkaa seksityötä, miestä ei häiritse siinä mikään ja ylipäätänsä on totaalisen ei-mustasukkainen
-osapuolilla on tapana keskustella avoimesti aivan kaikesta elämäänsä liittyvästä ja kokevat sen antoisaksi sinänsä ja asiaksi jota haluavat jatkaa
Mun eka intuitio olis sanoa, että täsmälleen tuossa kohtaa, kun osapuolet toteavat "joo meille on molemmille tärkeää että jatkossakin säännöllisesti tapaamme ja harrastamme avointa keskustelua ihan kaikesta elämissämme ja pysymme kokonaisvaltaisesti kärryillä toistemme elämistä (koska välitämme toisistamme sen verran että haluamme toisiamme auttaa kaikissa mahdollisesti vastaantulevissa tilanteissa joissa se olisi auttavalle osapuolelle helppoa ja luontevaa)" voisi sanoa että kyseessä on parisuhde/seurustelusuhde, vaikkakin avoin sellainen. Ja termin "tyttöystävä" käyttö olisi siis osuvaa.
(Kysyn siksi, että kun olen päätynyt tapaamaan useita palveluntarjoajia joiden kanssa kommunikaatiossa on syventymisen aineksia, tuntuu täysin realistiselta skenaariolta että tuontyyppiseen tilanteeseen jossain vaiheessa jonkun kanssa päädyn, jos en keksi jotain syytä miksi välttäisin sellaista. Ja vaikka ei olekaan ylen tärkeää lajitella ihmissuhteita eri laatikoihin, on kuitenkin ihan mielenkiintoinen käytännönkin kysymys, missä vaiheessa olisi osuvaa alkaa kutsua PT:tä tyttöystäväksi.)
Tää on hassu kysymyksen asettelu kaikkineen, ja jäin pohtimaan, miten tälläiseen päätyy. Kaikella mielenkiinnolla siis!
Joka tapauksessa, isoimman ongelman mä näen tässä: Sä näet tässä hypoteettisessa tilanteessa korostuneesti tämän toisen, kokonaisen ihmisolennon palveluntarjoajana. Meillä on Liftin kanssa ollut ryppyjä forkkarakkaudessa, mutta täytyy sanoa, että vähän karusti hän kuitenkin kiteytti oleellisen. Mä näen tässä samaa.
Eli asia, mitä sun kannattaisi mun mielestä tarkastella tosi paljon, on ehkä jokin sun yleinen pt-kuva. Onko siinä ehkä jotain misogynististä kaiken ritarillisuuden ja erotiikan alla? Aika monilla pt:n kanssa siviilisuhteen solmimisesta haaveilevilla voi olla juurikin itseasiassa näennäisen positiivisia mielikuvia siitä, että kumppani on pt. Ja juuri ne mielikuvat on yleensä kaunis sokerikuorrutus naisvihalle, joka ei ole aina avointa junatunnelissa hakkaamista ja sylkemistä, vaan esim. naisen näkemistä automaattisesti vähempiarvoisena, eli siten pelastettavana, hoivattavana, suojeltavana, jne.
Ultimaattisesti yhdistyy (näin Freudilaisittain) samassa naisessa mahdoton: Huora (literally) ja Madonna. Ja tämän täydellisen tasapainon löytäminen ja hallitseminen voi taas kieliä siitä, että ehkä se oma tasapaino on niin hukassa, että se pitää titrata hallitsemalla, kontrolloimalla itsen ulkopuolella olevaa, kesyttämätöntä maailmaa. Villiä ja vapaata, silti kaunista ja niin helposti särkyvää.
Tämähän oli filosofiaketju? :)
Vakihupakkoa voi kutsua tyttöystäväksi siinä vaiheessa kun olette asiasta yhteisymmärryksessä keskustelleet ja sopineet.
—
Vaikka miten tutustuttaisiin ja oltaisiin maksetuilla tärskyillä hyvää pataa, ei asiakastapaamiset ainakaan itellä mitenkään mene tän deittailuajan alle. Ne ei ole SIVIILItapailua vaan mulle työtä, asiakkaalle maksettu palvelu.
Kyllä, jos haluaa leikkiä jotain roolileikkiä, tai pt:lla on sellainen palvelu tarjolla, jossa tiettyjen raamien sisällä hän on ”tyttöystäväsi”, niin silloin palveluntarjoajaa voi kutsua tyttöystäväksi. Mutta et ehkä kysynyt tätä, vaan milloin palveluntarjoajasta tuleekin tyttöystävä, eli tämä toinen status poistuu?
Ja ehdoton kyllä myös tuohon alempaan. Työrooli on tosi tärkeä työkalu tässä hommassa. En itse esitä ketään muuta tai selitä varsinaisia tarinoita, joillekin sellainen toimii. Mutta en myöskään ole siviiliminässäni. Ihmiset on myöskin erilaisia. Itse olen hyvin yksityinen, mutta mielelläni keskustelen ummet ja lammet eri asioista. Se on silti eri asia, kuin olla emotionaalisessa yhteydessä. Tämä homma kuluttaisi aika nopeasti puhki, jos sitä puolta ei rajaisi. Monia kollegoita olen vuosien aikana rajojen kanssa auttanut ja tukenutkin, ja on ollut upeaa nähdä miten osa on esim. palannut lopulta alalle, kun ovat löytäneet itselle sopivan tavan tehdä. Omat rajat.
Kyllä esim. kollegoihinkin tutustuminen siviiliminän, eikä kollegaminän kautta tapahtuu noita samoja ihmissuhteen luontikaavoja pitkin, kuin vaikka parisuhteen. Ja nyt en puhu parisuhdetikapuista, vaan nimenomaan että millaisia attribuutteja tulee olla kommunikoinnissa, sen laadussa, yms. läsnä, jotta suhteesta tulee ns. intiimi.
Jos olet maailman paras pano ja PT näkee sinut potentiaalisena yhdessä rahattominakin maailman ääriin lähtemisessä, mahdollisuuksia voi olla.
Tämä on musta aika osuva! Toki riippuen henkilöiden arvomaailmasta. Kun toisaalta taas niin moni asia voi olla samaan aikaan olemassa…
Suosittelen lukemaan kirjaa Avoimet suhteet (Mirja Hämäläinen), jos vielä et ole ehtinyt.
On hyvä ymmärtää, että suhde on aina eettisesti avoin vain sieltä, mistä se on avattu = Asia josta ei ole sovittu/ Ei ole käsitelty, se ei ole avoin. Joten, vaikka olisi miten polyamorinen, ei välttämättä siedä seksityötä. Ja vaikka olisi todella monogaminen, voi hyväksyä silti nimenomaan seksityön ilman ongelmaa.
Seksityö voi olla sitä tekemättömän osapuolen fetissi, jota ei ole avattu, ja siten voi loukata seksityötä tekevää paljonkin, jos toinen käyttää toisen seksityötä omana kiihokkeenaan.
Voi olla, että pariskunnan toinen osapuoli kaipaa vapauden tehdä mitä tahansa työmatkoillaan - ja niistä yhdessä sovitusti ei puhuta. Toinen voi loukkaantua siitä, että menit toisen kumppanin kanssa katsomaan Sykettä, koska hän ajatteli sen olevan Teidän juttunne.
Hyvässä suhteessa suurten linjojen suostumusta myös päivitetään aika-ajoin, oli suhdemuoto mikä tahansa. Tällöin molemmat voivat tehdä informoituja valintoja omista arvomaailmastaan käsin.
Joten joo, kuka vaan voi hypätä suhteeseen, jossa raha ”jotenkin liikkuu”, silloin kun ”jotain”, ja voi olla ”vähän niinkuin” tyttöystävä, tai jotain sinne päin, voi olla ok harrastaa seksiä asiakkaiden kanssa, kunnes se ei kiihotakaan itseä, kumppanilla on ”liian kivaa töissä”, tai yksinkertaisesti: Löydät mustasukkaisuuden uuden kerroksen.
Inhimilliset tunteet, omat tarpeet, arvomaailma, jne. ei katoa sillä, että lukee kirjoja tai fantasioi. Niiden ei tarvitse eikä kuulu kadota. Reiluinta on, kun tekee työtä itsensä kanssa, tietää edellä mainittuja asioita, ja tutustuu ihmisiin ihminen edellä. Ihmisen seksityö ja sen tuomat lieveilmiöt ei myöskään muutu saduksi sillä, että fantasioi sen.
En sano, etteikö onnellisia suhteita olisi, tai että parisuhde asiakkaan kanssa olisi tuhoontuomittu. Mutta sitä mä vaan toivon, että ihmiset tekisi ylipäänsä aika helvetin paljon enemmän töitä itsensä kanssa. Koska se suhde voi lopulta pohjata niinkin karuun asiaan, kuin toisen kautta oman fantasian elämiseen. Joka pahimmillaan on vielä muodostunut noista aiemmin mainitsemistani misogynistisistä tekijöistä.
Ja tätä suosittelen myös pt:n miettimään! Koko kuviota. Mitä sä tiedät siitä henkilöstä? Ennen kaikkea: Mitä sä tiedät itsestäsi? Mä menin aikoinaan tukkarille testeihin, ja samalla sitten juttelin hoitajan kanssa mun asiakasihastuksesta. Olin aivan paniikissa, häpesin ja pelkäsin (silloin nää tuntui olevan enemmän tabu kuin tänä päivänä). Hyvä, tärkeä, ja paljon opettava keskustelu. Ennen kaikkea opetti luottamaan itseensä. Se mitä Isa kuvaa omasta tilanteestaan, ei toimi jokaiselle. Ja toisaalta taas, on varmasti paljon itseään tuntevia pt:a, jotka nimenomaan huomaa löytäneensä jonkun merkityksellisen ihmisen elämäänsä.
Mutta mun vinkki on vähän tuohon Isan kertomukseen nojaava: Yhteistuumin kannattaa miettiä, _mitä_ tämä nyt sitten on, tai olisi. Kahta ei kannata sekoittaa. Tähän työhön liittyy niin paljon erilaisia dynamiikkoja, että niiden linkittyminen parisuhteeseen, tälleen lyhyesti sanottuna, ei ole hyvä idea. Tässä kohtaa voi vaikka palata siihen Liftin kommenttiin, ja availla sitä itselleen rauhakseen.
-
Absurdi ajatus että asiakkaan kanssa voisi muodostua oikea tasapainoinen suhde, kumppanuus. Itse en siis tähän usko.
Me ollaan kaikki vain ihmisiä. Roolit ovat pelkkää leikkiä. Jos joku on ehdottomasti sitä mieltä, että pt ja asiakas ei voi laittaa koskaan hynttyitä yhteen, silloin kannattaa tarkistaa omia arvojaan. Harvinaista se varmaan on monistakin syistä, mutta ei ainakaan biologisista syistä, sillä noin keskimäärin tuiki tavalliset keskivertonaiset myy seksiä tuikitavallisille keskivertomiehille. Molemmat tulevat tavallisista perheistä, tavallisen peruskoulun pohjalta ja miehiä on kaikenlaisista ammateista.
-
Joka tapauksessa, isoimman ongelman mä näen tässä: Sä näet tässä hypoteettisessa tilanteessa korostuneesti tämän toisen, kokonaisen ihmisolennon palveluntarjoajana.
Tuntuu oudolta että tuollainen vaikutelma muodostuu, kun minä aloituksessa juurikin päinvastoin lähdin pohtimaan, täsmälleen milloin palveluntarjoaja ei enää ole palveluntarjoaja.
Eli asia, mitä sun kannattaisi mun mielestä tarkastella tosi paljon, on ehkä jokin sun yleinen pt-kuva. Onko siinä ehkä jotain misogynististä kaiken ritarillisuuden ja erotiikan alla? Aika monilla pt:n kanssa siviilisuhteen solmimisesta haaveilevilla voi olla juurikin itseasiassa näennäisen positiivisia mielikuvia siitä, että kumppani on pt. Ja juuri ne mielikuvat on yleensä kaunis sokerikuorrutus naisvihalle, joka ei ole aina avointa junatunnelissa hakkaamista ja sylkemistä, vaan esim. naisen näkemistä automaattisesti vähempiarvoisena, eli siten pelastettavana, hoivattavana, suojeltavana, jne.
Koen että pt:itä on tosi laajasti erilaisia ja että "yleinen pt-kuvani" ei ole hirveän paljon suppeampi kuin "yleinen naiskuvani" (jota pidän suht laajana).
En haaveile pt:iden suhteen muusta kuin ehkä edelleen sen jatkotutkiskelusta, täsmälleen millaisiin ystävyyssuhteisiin on mahdollista päätyä pt-pohjalta alkavasta tapailusta (ja ystävyyssuhde on toki minulle eri asia kuin parisuhde). Tai toisaalta en minä tästäkään haaveile vaan nimenomaan käytännössä olen selvittämässä parin vakkarin kanssa, millaiseen ystävyyssuhteeseen lopulta päätyy.
On osuvaa sanoa että olen altis kokemaan jotkut pt-yksilöt pelastettaviksi/hoivattaviksi/suojeltaviksi, mutta sanoisin sen johtuvan lähinnä siitä, että alalla tosiasiallisesti toimii sellaisiakin yksilöitä jotka aidosti ovat vaikka minkälaisen avun tarpeessa. En kuitenkaan erityisesti etsi tällaisia tai kuvittele että pt:t superusein olisivat sellaisia.
Viittasit seuraavaan Liftin kommenttiin oleellisen kiteyttävänä:
Siis hetkinen....lyöt x määrän euroja pöytään ja huorasta tulee sun nainen? Luulen että tämän jälkeen maksat kaiken ja annat vähän viikkorahaa, eli huorasta tulee sun huora. Sillä erolla toki että joskus särkee päätä.
Vaikutat kuvailevan tilannetta missä pt:stä tulee vakiorakastajatar tai jalkavaimo. Niinkin voi periaatteessa käydä, en ymmärrä mikä siinä pitäisi lähtökohtaisesti kokea ongelmaksi, jos miehellä maksukykyä riittää ja nainen mielellään ottaa rakastajattaren/jalkavaimon tehtävän pää- tai sivutoimekseen.
Jos minulla olisi yhtä paljon rahaa kuin Elon Muskilla, itse asiassa katsoisin luonnolliseksi, että jokaiselle väh. 3 kertaa tapaamalleni pt:lle toteaisin "haluisitko muuten että tästä eteenpäin lahjoittaisin sulle $3000 kuukaudessa, ja voit sitten hengailla mun luona sen verran kuin huvittaa?" (Koska se että olen viitsinyt tavata 3 kertaa, tarkoittaa että mulle on kehittynyt jonkinasteista kiintymystä/välittämistä, ja silloin minusta on luonnollista tarjota kenelle tahansa kiintymyksen kohteelle sellaista tukea elämään joka itselle on käytännössä ilmaista tarjota mutta toiselle osapuolelle saattaa jotain merkitäkin.)
-
Eli asia, mitä sun kannattaisi mun mielestä tarkastella tosi paljon, on ehkä jokin sun yleinen pt-kuva. Onko siinä ehkä jotain misogynististä kaiken ritarillisuuden ja erotiikan alla? Aika monilla pt:n kanssa siviilisuhteen solmimisesta haaveilevilla voi olla juurikin itseasiassa näennäisen positiivisia mielikuvia siitä, että kumppani on pt. Ja juuri ne mielikuvat on yleensä kaunis sokerikuorrutus naisvihalle, joka ei ole aina avointa junatunnelissa hakkaamista ja sylkemistä, vaan esim. naisen näkemistä automaattisesti vähempiarvoisena, eli siten pelastettavana, hoivattavana, suojeltavana, jne.
Kyllä minä ainakin haaveilen alistuvasta huorasta joka tykkää olla seksilelunani.
Haaveilen myöskin siitä että saan oikein kunnolla sitten käytön jälkeen olla tälle huoralle oikein kiltti ja paijailla ja hoivailla oikein kunnolla. Se vain yksinkertaisesti kiihottaa ja on kivaa ja se pitää olla niin puolin ja toisin.
Tällaisia fetissejä en ala sen kummemmin tutkiskelemaan ja pohtimaan onko siinä misogyniaa vai ei saatikka anteeksi pyytelemään. Jos ei tällainen huoralle käy niin etsitään sitten paremmin tarkoitukseen sopiva huora.
Ja itse asiassa tosi monet naiset tuntuvat myöskin ihan oikeasti tykkäävän tällaisesta ihan siviilipuolella.
Ei naisia nössö lapanen pitemmän päälle kiihota näin se vaan on.
-
Ei naisia nössö lapanen pitemmän päälle kiihota näin se vaan on.
Muuhun en ota kantaa ja tuotakin korjaan sen verran, että ei kiihota alussakaan. Voin sen omiin kokemuksiini perustuen vahvistaa. ::)
-
Olen tavannut muutamia niin mahtavia PT:itä ja sellainen kuva on tullut, että hekin ovat seurastani pitäneet, ettei miksei voisi hyvinkin synkata myös siviilissä. Juttu on luistanut ja yhteinen aika on tuntunut luontevalta. Toki on tullut vastaan myös sellaisia, ettei ole tarpeen tavata toiste, vaikkei kohtaamisessa sinänsä mitään ongelmaa olisi ollutkaan. Kemia on jännä asia, sitä on tai ei ole.
Vaikka joihinkin on vähän ihastunutkin, niin en minä silti elättele toiveita sen enemmästä. Mielellään kyllä heitä tapaan uudestaan, jos vain mahdollista, jotka ovat mieleeni hyvin jääneet ja osa jopa pidemmäksi ajaksi ajatuksiin pyörimään. Onhan se aika mukava tunne odottaa hyvää, mukavan ihmisen tapaamista ja myös fiilistellä sitä tapaamisen jälkeen. Se tuo tapaamiselle paljon pidemmän "arvon" kuin vain se 1-2 h tapaaminen.
-
Itse en oikeastaan elämässäni tapaa muita naisia kuin sellaisia, joihin minulla on jonkinlainen asiakassuhde. Eli, aina on käytännössä tämä sama dilemma. Mitä tehdä jos nainen voisi kiinnostaa. No olen jättänyt asian naisten itsensä ratkaistavaksi. Mutta itselleni nämä roolit ovat vain leikkiä ja keinotekoisia rajoja, mutta ei ole minun asiani mitä ne ovat toiselle osapuolelle.
Monet ovat kuitenkin alkaneet suhteeseen esim. parturinsa kanssa, joten miksi seksipalvelujen tarjoaja olisi eri asia. Ja tässä mennään osittain siihen, että näkeekö PT asiakkaan huonoina miehinä tai asiakas PT:t huonoina naisina. Toki seksityö tuo mukanaan sen käytännön ongelman, että hupakon työ on naisen toisten miesten kanssa, mutta myös toisaalta hupakon pitää yhtälailla hyväksyä, että hänen mielitiettynsä harrastukset ja yletön rahan käyttö.
-
Olen tavannut muutamia niin mahtavia PT:itä ja sellainen kuva on tullut, että hekin ovat seurastani pitäneet, ettei miksei voisi hyvinkin synkata myös siviilissä. Juttu on luistanut ja yhteinen aika on tuntunut luontevalta. Toki on tullut vastaan myös sellaisia, ettei ole tarpeen tavata toiste, vaikkei kohtaamisessa sinänsä mitään ongelmaa olisi ollutkaan. Kemia on jännä asia, sitä on tai ei ole.
Vaikka joihinkin on vähän ihastunutkin, niin en minä silti elättele toiveita sen enemmästä. Mielellään kyllä heitä tapaan uudestaan, jos vain mahdollista, jotka ovat mieleeni hyvin jääneet ja osa jopa pidemmäksi ajaksi ajatuksiin pyörimään. Onhan se aika mukava tunne odottaa hyvää, mukavan ihmisen tapaamista ja myös fiilistellä sitä tapaamisen jälkeen. Se tuo tapaamiselle paljon pidemmän "arvon" kuin vain se 1-2 h tapaaminen.
Olen tavannut pt:itä jotka ovat "olleet kiinnostuneita", ja kun muutaman kerran sitten tapaat ja heität jotain tapaamisesta vaikka ruokailun merkeissä niin seuraavia treffejä ei ole tullut😅
Sitten taas on tullut myös oikeesti kiinnostuneita pt:itä vastaan joiden kanssa taas kiikutaan siinä rajoilla mitä kaikkee voi tehdä ja mihin vedetään raja. :inlove:
-
Hauska random ajatus joka mun mielessä tänään lopullisesti kristallisoitui:
Pt:itä tavatessa ilman muuta *kannattaa pyrkiä olemaan riittävän tylsä* että pt:t eivät ihastu.
Perustelut: esim. mulla tällä hetkellä on kaks vakkaria, joita molempia mielellään tulevaisuudessa tapaisin, ja ihan kiva on välillä muitakin tyttöjä tavata. Vakkareiden kanssa tykkään harrastaa mahdollisimman syvää ja avointa kommunikaatiota, joten päädyn kyllä tietämään mitkä on heidän fiilikset minun suhteen. Jos he ihastuisivat minuun, homma menisi vähän huonomman makuiseksi, kun ei se minusta olisi kovin kivaa pitää vain pt:nä tyttöä joka haluaisi olla enemmän. Ja toisaalta, se että tapailisin muita tyttöjä ei kuitenkaan ole minulle kovin tärkeää, joten luultavasti vakkari josta pidän saisi minut suostumaan oikean suhteen yrittämiseen jos käytännössä asettaisivat sen tapailun jatkamisen ehdoksi.
Tämä olisi menetys sinänsä edellä viitatulla tavalla, minkä lisäksi vielä suurempi potentiaalinen menetys tulisi sitten siinä, että useimmat parisuhteethan kuitenkin epäonnistuvat suht pikaisesti. Asiakkaiden ja pt:iden väliset suhteet varmasti eivät ainakaan harvemmin kuin suhteet keskimäärin. Ja on vaikea nähdä realismina että epäonnistuneen parisuhteen jälkeen voisi palata vanhaan kivaan asiakassuhteeseen, joten käytännössä parisuhteen yrittäminen useimmiten tarkoittaa hyvän pt:n menettämistä kokonaan.
Toisaalta onneksi pt:tkin uskoakseni tosi yleisesti ymmärtävät tämän "superkivan asiakkaan deittailu on lähinnä tapa menettää superkiva asiakas" -dynamiikan. Joten ei se onneksi mitenkään automaattista ole, että haluaisivat deittailla vaikka ihastuisivatkin.
Loppuun disclaimer: Älkää kuitenkaan vetäkö yli tämän neuvon toteuttamista, että pt:itä tavatessa kannattaa olla tylsä! Tässä asiassa on sellainen sweet spot, että ole kuitenkin sen verran kiva että pt tykkää sinusta ja kaikilla osapuolilla on erityisen kivaa. Varsin mukava voi ilman muuta olla ilman että pt:t kuitenkaan ihastuvat.
Mutta joo, jotenkin hauska follow-up -ajatus tästä, että itse asiassa *rikas mutta tylsä* herrasmies on enemmän voittaja elämässä kuin rikas superkomea jännämies johon kaikki ihastuvat. Kannattaa pyrkiä olemaan rikas mutta tylsä (ja siten ettei sitä varallisuuttakaan moni huomaa), ja sitten hihitellä niille jotka pistävät paukkunsa elämässä siihen että olisivat komeita jännämiehiä, kun eivät ole ymmärtäneet miten maailmassa saa eniten tyydyttävintä huomiota hottisnaisilta.