401
Maksullinen seksi / Vs: Miksi miehet haluaa sormettaa naisia?
« Uusin viesti kirjoittanut JPC Syyskuu 18, 2024, 18:27:26 »Onhan se hyvä kokeilla, jos siellä vaikka on partakoneenterä vastassa..
Uutiset:
Ja usein jos vähän huomioi toista sekä käyttäytyy hyvin niin seuraavalla kerralla saa päättää päivää ja aikaa, ja usein ne on järjestetty toiveiden mukaan.Tapaamisten lisäksi kannattaa käyttäytyä hyvin tapaamiaan typyjä kohtaan myös internetissä, niin hyvät asiakassuhteet ei säry, vai mitä Jarmo86? 😊
Paitsi jos kyse on naisen pyllyreäistä, sinne olen hanakasti sormeni tuikkaamassa (luvalla ja hellästi, ei kuivana), mutta olenkin silleen vähän gay.
Noniin rauhoitutaanpa nyt sitten. Alkuperäinen kommenttini koski juhov:n kirjoitusta jossa kertoi että YLIPUHUI pt:n tekemään jotain mistä ei alunperin oltu sovittu. Ja SELLAINEN on ongelma. MariaEnkeli sen hyvin sanoikin että mikä sellaisessa toiminnassa ärsyttää. Ja kyse oli juurikin siitä myös omassa viestissäni. Mistä minä olisin voinut tietää että juhov ei ylipuhunutkaan ketään, vaikka ensin niin mainosti tehneensä, vaan vain kerran ehdotti ja pt suostui. Ylipuhuminen on juurikin sitä että toisen kielloista huolimatta jatketaan jankuttamista, että eikä nyt voitaisiin, suostu nyt, ota nyt ilman kumia jne jne.
Jos juhov olisi alunperinkin kirjoittanut totuudenmukaisesti (kumpi nyt ikinä oikeasti sitten onkaan se totuus?), niin ei olisi tällaista sirkusta asiasta tullut. Juhov, sinun ensimmäinen viestisi aiheeseen liittyen antaa IHAN eri kuvan siitä mitä tapaamisella kävi, kuin seuraava kommenttisi. Eli ymmärrät varmaan, etenkin kun MariaEnkelikin asiaa avasi, että miksi se ensimmäinen kirjoitus aiheutti esim minussa turhautumista, vai?
Ja ei, minä en aina ole oikeassa, enkä todellakaan määrää että mitä kaikkien pitäisi tehdä. Ottakaapas nyt ihan rauhallisesti niiden mielikuvitustenne kanssa🥰
Mun on pakko tähän kommentoida kun tää saa mut niin huvittuneeksi.
Mä oon itse töissä palvelualalla. Toimin myyntitehtävissä.
Annan käytännön esimerkin:
Asiakas soittaa ja kysyy mitä tuote X maksaa,kerron että tuote X maksaa 1000 euroa. No hän sanoo että tulee paikanpäälle katsomaan. Yhdessä katsomme Asiakkaan kanssa tuotetta X, ja asiakas heittääkin jokerikortin hihastaan että maksaakin tuotteesta X 900 euroa, pyytää siis minulta 10% alennusta.
No, nyt tullaan tähän tarinan varsinaiseen pointtiin. (Tarkkana nyt tkutyttö ja miksei repekin)
Minulla on itselläni nyt vapaus valita mitä seuraavaksi tulen vastaamaan. Kaupat syntynnee luultavasti joka tapauksessa, annoin sitten sen 100e alennusta tai en. Mutta koska asiakas on mukavan oloinen, päätän että bloody hell, mä annan sen satkun rabattia.
Tässä kohtaa teillä Huorillakin on ihan sama tilanne. Myyjän ei kannata alkaa myyjäksi jos ei osaa pitää tietyllä tavalla rajojaan, myöskään Huoran ei kannata alkaa myymään pillua jos sosiaaliset taidot on niin huonot että ei pysty kieltäytymään kun asiakas kysyykin kiimoissaan, voisinko laittaakin pippelin sinun pyllyreikään.
No nyt, tarina jatkuu:
Tuotteen X ostanut asiakas kertoo perjantaina kavereilleen saunaillassa että osti tuotteen X. Myyjä pyysi puhelimessa 1000 euroa, mutta sain ylipuhuttua sen 900 euroon.
Painostiko asiakas myyjää, jäikö myyjälle tapahtuneesta paska olo. Jos jäi, niin hänen ei kannata olla myyjä.
Jos huoralle jää tällaisista paska olo, nii huprankin kannattaa hankkia toinen ammatti.
Paljon tekstiä tullut kirjoiteltua vuorokauden aikana. En olisi kuuna päivänä uskonut että tästä tällainen härveli nousee, mutta kuten joku muukin mainitsi, tämä on ollut kovin viihdyttävää.
Noniin rauhoitutaanpa nyt sitten. Alkuperäinen kommenttini koski juhov:n kirjoitusta jossa kertoi että YLIPUHUI pt:n tekemään jotain mistä ei alunperin oltu sovittu. Ja SELLAINEN on ongelma. MariaEnkeli sen hyvin sanoikin että mikä sellaisessa toiminnassa ärsyttää. Ja kyse oli juurikin siitä myös omassa viestissäni. Mistä minä olisin voinut tietää että juhov ei ylipuhunutkaan ketään, vaikka ensin niin mainosti tehneensä, vaan vain kerran ehdotti ja pt suostui. Ylipuhuminen on juurikin sitä että toisen kielloista huolimatta jatketaan jankuttamista, että eikä nyt voitaisiin, suostu nyt, ota nyt ilman kumia jne jne.
Jos juhov olisi alunperinkin kirjoittanut totuudenmukaisesti (kumpi nyt ikinä oikeasti sitten onkaan se totuus?), niin ei olisi tällaista sirkusta asiasta tullut. Juhov, sinun ensimmäinen viestisi aiheeseen liittyen antaa IHAN eri kuvan siitä mitä tapaamisella kävi, kuin seuraava kommenttisi. Eli ymmärrät varmaan, etenkin kun MariaEnkelikin asiaa avasi, että miksi se ensimmäinen kirjoitus aiheutti esim minussa turhautumista, vai?
Ja ei, minä en aina ole oikeassa, enkä todellakaan määrää että mitä kaikkien pitäisi tehdä. Ottakaapas nyt ihan rauhallisesti niiden mielikuvitustenne kanssa🥰
... ei sormetusta vaikka näin oli sovittu.
Minua hieman ihmetyttää jos Juho 001 on nuorempaa sukupolvea niin mikä kumman viehtymys on hakeutua itsestään muutamaa kymmentä vuotta olevien vanhempien naisten seuraan. Itsekin olen Juhosta vanhempaa ikäluokkaa jonkin verran mutta en itsekään hae seuraa noista ikäryhmistä.
Käytiin tyttöjen kans rantsussa
Hieronnan jälkeinen euforia
Nyt on alunperin kyse siitä miten palveluntuottajia kohdellaan ehkei Juho 001 ole aivan kaikkien sääntöjen mukaan toiminut. Voi tietenkin olla eri mieltymyksiä naisten iällä kuin mulla muttaminä pidän kuitenkin enemmän itseäni nuoremmista tytöistä tai naisista. Miten se vaan halutaan ilmaista.
Minua hieman ihmetyttää jos Juho 001 on nuorempaa sukupolvea niin mikä kumman viehtymys on hakeutua itsestään muutamaa kymmentä vuotta olevien vanhempien naisten seuraan. Itsekin olen Juhosta vanhempaa ikäluokkaa jonkin verran mutta en itsekään hae seuraa noista ikäryhmistä.
Tämä sama neito toimi pari
Samaan sarjaan taitaa kuulua tämäkin neito: https://www.realescort.fi/ads/180460/mimi-unelma
No juu, oon päässyt kokeilemaan pilden nuolemista oikean suuseksisuojan, elmukelmun ja kortsusta leikatun palan kanssa. Näistä 'paras' oli elmukelmu koska siinä ei ollut lateksin ominaismakua ja -hajua, toisin kuin noissa muissa. Mutta joo, pilde on parasta paljaaltaan nuoltuna.
^ Pillun maukkauteen toki yksi lisäys: Kannattaa etukäteen toivoa, ettei laita liukkaria pohjille. Nyt siellä oli esivoitelu paikallaan ja ensikosketus oli aika karvas. Mutta siitä se sitten liukeni sylkeen ja pillun omiin mehuihin ja päästiin asiaan.
Juu mäkin luulin sitä tähän iltaan asti,aktiivisuusjutuksi, mutta aloin ihmettelemään mikä ihme punainen pallo,mun nimimerkissä nyt on. Sitä kun klikkaan niin selviää et on huono tyyppi. En oo kellään moista vielä nähnyt täällä. Paitsi nyt itselläni. Ansaitsin sen kun kirjoitin raportin eräästä palveluntarjoajasta, joka oki hyvä. Mutta turuntyttö ei tykännyt siitäTuruntyttö tais ottaa nyt kovasti raskaasti tämän kun punaisen merkin mun nimimerkkiinkin jopa laittoi.Miten noita laitetaan? Itselläni näyttää olevan yksi vihreä merkki ja olen ajatellut sitä jonain aktiivisuusjuttuna, mutta onkin sitten jotain jaettavia plussia ja miinuksia.
Ei hyvänen aika. No tietää kelle ei mene
No, kukahan nyt on muakin plussannut?
Lisäyksenä: itse en halua kosketusta vastaanottaa, mutta sinua voin koskettaa käsilläni (muut ruumiinosat poissuljettua).
Lainaus käyttäjältä: lepskyOlet käynyt April "Argentina" luona?
En ole käynyt enkä koskaan mene henkilöön, joka harrastaa seksiä ilman kondomia. Lisäksi hän näyttää kauhealta jopa kuvissa.
Koitin virittää vähä tunnelmaa 😇
Mä en löytänyt omasta tai kenenkään muunkaan profiilista mitään nappia millä voi miinustaa tai plussata. Mutta tuo kohta palaute, antaa näkumän missä voi antaa joko hyvän tai huonon palautteen. Jospa se johtuisi siitä? palautteet näluu profiissa kohdassa maine.Juu mäkin luulin sitä tähän iltaan asti,aktiivisuusjutuksi, mutta aloin ihmettelemään mikä ihme punainen pallo,mun nimimerkissä nyt on. Sitä kun klikkaan niin selviää et on huono tyyppi. En oo kellään moista vielä nähnyt täällä. Paitsi nyt itselläni. Ansaitsin sen kun kirjoitin raportin eräästä palveluntarjoajasta, joka oki hyvä. Mutta turuntyttö ei tykännyt siitäTuruntyttö tais ottaa nyt kovasti raskaasti tämän kun punaisen merkin mun nimimerkkiinkin jopa laittoi.
Ei hyvänen aika. No tietää kelle ei mene
Miten noita laitetaan? Itselläni näyttää olevan yksi vihreä merkki ja olen ajatellut sitä jonain aktiivisuusjuttuna, mutta onkin sitten jotain jaettavia plussia ja miinuksia.
No, kukahan nyt on muakin plussannut?
Mutta mitä paljaaseen pildeen tulee, niin ihan ok sellainen on.

Juu mäkin luulin sitä tähän iltaan asti,aktiivisuusjutuksi, mutta aloin ihmettelemään mikä ihme punainen pallo,mun nimimerkissä nyt on. Sitä kun klikkaan niin selviää et on huono tyyppi. En oo kellään moista vielä nähnyt täällä. Paitsi nyt itselläni. Ansaitsin sen kun kirjoitin raportin eräästä palveluntarjoajasta, joka oki hyvä. Mutta turuntyttö ei tykännyt siitäTuruntyttö tais ottaa nyt kovasti raskaasti tämän kun punaisen merkin mun nimimerkkiinkin jopa laittoi.
Ei hyvänen aika. No tietää kelle ei mene
Miten noita laitetaan? Itselläni näyttää olevan yksi vihreä merkki ja olen ajatellut sitä jonain aktiivisuusjuttuna, mutta onkin sitten jotain jaettavia plussia ja miinuksia.
No, kukahan nyt on muakin plussannut?
Turuntyttö tais ottaa nyt kovasti raskaasti tämän kun punaisen merkin mun nimimerkkiinkin jopa laittoi.
Ei hyvänen aika. No tietää kelle ei mene
Turuntytön kanssa olen täysin samaa mieltä. Hän palveluntarjoajana tietää mikä on oikein ja väärin.
Tässä on se, joka tarjoaa seksiä ilman kondomia?
Sekoitin sen toiseen. Se, jota tarkoitan, on April "Argentina". Hän tarjoaa seksiä ilman kondomia ja näyttää todella huonolta. Siksi olin hämmästynyt hyviä arvioita nähdessäni. Siitä, josta tässä puhutaan, en voi sanoa mitään, koska en ole käynyt hänen sessiossaan.
Turuntytön kanssa olen täysin samaa mieltä. Hän palveluntarjoajana tietää mikä on oikein ja väärin.
Komppaan. Jokainen palveluntarjoaja saa tehdä kumilla tai ilman oman mielensä mukaan, mutta "ylipuhuminen" ei ole ikinä hyvä idea.
Pääsihän hän panemaan paljaalla vaikka ei ollutkaan hyvä idea.
Ammattilaiseksi mainostavalla on itselläänkin vastuu toiminnnastaan.
Komppaan. Jokainen palveluntarjoaja saa tehdä kumilla tai ilman oman mielensä mukaan, mutta "ylipuhuminen" ei ole ikinä hyvä idea.
Orgasmin saan parhaiten niin et kaks sormee sisällä ja painetta ylöspäin sekä syvälle JA siin samalla kevyesti kielellä klitalla. 👌👌 Mut siit ei kannata aloittaa et heti laittaa kaks sormee sisään 😅
Näin tämä menee useimmilla naisilla, varmaan 90% tulee noin oman kokemukseni mukaan 😍 Ei mulle tätä kukaan oo opettanut, ihan oon itse harjoittelemalla ja havainnoimalla oppinut 😅
Opintomatka Turkuun odottaa edelleen aikaa supertäydestä kalenterista. Hyvästä hieronnasta saa hyvät tipit - ehkä ylläkuvatulla tavalla 😁
Orgasmin saan parhaiten niin et kaks sormee sisällä ja painetta ylöspäin sekä syvälle JA siin samalla kevyesti kielellä klitalla. 👌👌 Mut siit ei kannata aloittaa et heti laittaa kaks sormee sisään 😅
No huh. Ilmaisinko itseni näin huonosti kun tästä nyt tällainen paskamyrsky alkoi.Noh sanoit että kesken touhujen ylipuhuit toisen toimimaan ilman kumia. Ja jos vähänkään YRITETÄÄN ylipuhua johonkin mihin pt ei ole etukäteen suostunut, niin painostustahan se on…
Tuskin kummallekaan jäi tapaamisesta huono fiilis.
+50v nainen kyllä osaa sanoa +20v pojalle jos ei halua ottaa kullia ilman kortsua suuhun. Ja +50v nainen osaa myös lopettaa sen kullin imemisen kun hänelle sanoo että "mä tulen".
Se että lasti meni rouvan nieluun lopulta, ei saa minussa kyllä minkäänlaisia omantunnontuskia aikaiseksi.
Kiitos ja anteeksi
Onko Povekkaasta Annista kokemuksia?
Sama käynyt itselle toisin päin. Ilmoituksessa ja viestittelyssä pt ilmoittanut että kaikessa toiminnassa Kumi käytössä. Sitten pt itse kysymättä ottanut paljaalla suihin ja istunut päälle ja sanonut että haluaa paljaalla. Syyllinen varmaan tunnistaa itsensä jos lukee näitä. Törkeää käytöstä ammattilaiselta. Sama toistui pari kertaa.
No huh. Ilmaisinko itseni näin huonosti kun tästä nyt tällainen paskamyrsky alkoi.