Kirjoittelit että laittaisit linkkejä mutta ette niitä kuitenkaan lue ja että keskustelisitte vaimojenne taikka äitinne kanssa ja muuta paskaa josta kaikesta läpikuultaa ylimielinen asenteesi. Olet täysin kanveesissa tässä keskustelussa ja sen sijaan että myöntäisit eväidesi olevan heikot ja ennakkoasenteiden sumentaneen järkesi, koitat esittää että keskutelujen kulku eli kyvyttömyytesi perustella valheitasi syy on muissa ja siinä ettet viitsi urhata arvokasta internet-aikaasi moiseen. Silloin aikaasi riittää kun saat oksentaa valheesi välittämättä kritiikistä mutta kun kysellään perusteluja niin yllättäen aika onkin kortilla.
Valheita nyt on vaikea perustella, ihan määritelmällisestikin. Omalla kohdallani kyse oli kuitenkin näkemyksistä. Niistä voi keskustella, enkä provona niitä esittänyt. Nämä esittämäsi väitteet ylimielisyydestäni, niin no, en sitten tiedä. Mielipiteesi on tietysti validi.
Ja kuten sanoin aiemminkin mainitsemaasi "kritiikkiin" (antero pee kanveesissa, servattu, etc), niin kaikin mokomin, ei se haittaa: jokainen on mielipiteeseensä oikeutettu. Kun kerran keskustelufoorumilla ollaan, niin jokainenhan vetää itse omat rajansa ja osallistuu oman mielensä mukaan ja valitsemallaan ajalla, kunhan ei loukkaa toisia tai riko forumin sääntöjä.