Isäni taisteli 4,5 vuotta sodassa Neuvostoliittoa vastaan 1939-1944. Fyysisesti säilyi ehjänä. Henkisesti, sodan jäljet seurasivat läpi koko elämän,heijastuen perheeseen ja lapsiin. Isä ei koskaan puhunut sodasta meille lapsille. Kerran vain sanoi ”paska homma”. Äiti oli sotaa paossa, evakossa pohjanmaalla vanhempien veljieni kanssa. Ehkä se on syynä,että kävin armeijan kunnialla. Kertasin aikanaan. Niistä jäi mieleni asiallisuus ja liika vouhotus oli jäänyt pois.Ja vaikka en kertaa enää, niin ase pysyy kädessä silti. Ja luulenpa osaavani lennättää drooneja tai koota/asentaa niitä.
Toivottavasti nykypäivän armeija(=kantahenkilökunta) osaa käsitellä tulevia varusmiehiä oikealla tavalla. Asiallisesti ja ymmärtäen ajan hengen.
Hyvä varushenkilökoulutus,laajat reservit ja yhteiskunnan tiivis yhteistyö, ovat perusta tulevaisuuteen.
Paras tapa rauhaan, on varustautua sotaan. Siksi kertaukset ovat hyvin tärkeitä!!
Kumarran syvään ja arvostan äärimmäisen paljon naisia,jotka ovat valinneet armeijan. Hyvä naiset!! Ja suurella mielenkiinnolla odotankin, koska meillä on ensimmäinen nainen kenraalina. Olisiko nykyisen presidentin ensimmäinen adjutantti joskus tulevaisuudessa?
Ps. Tietääkö muuten kukaan, koska meillähän on ollut jo nainen kenraalin arvoon verrattavissa puolustusvoimissamme🧐 😊