Mielestäni on aika hienoa että jotkut ihmiset saa voimaa siit uskonnosta tai hengellisyydestä, mutta surullista kun se tekee toiset hyvin ahdasmielisiksi kiihkoilijoiksi.
Mä en itse usko sellaiseen jumalaan joka on tän maailman luoja ja samalla auttais ihmisiä rukouksissa tms. Maailmankaikkeus on vaan ihan liian suuri jotta me oltais jotenkin muita tärkeämmässä roolissa täällä. Silti kieltämättä kyllä liian paljon sattumia on lonksahtanut paikoilleen, joten kai tänne oli tarkoitettu syntyä elämää näkemään tätä? Jotenkin tuntuu sellaiselta nerokkaalta keksinnöltä tää kaikki kuitenkin?
Oman elämän tarkoitusta ja hengellisyyttä voi sen sijaan etsiä vaikka hupakoissa käymällä. Ei se sieltäkään löydy sen enempää kuin raamattua lukemallakaan, mutta mieli käskee sitä kuitenkin etsimään ja ymmärtämään ja ajoittain voi siltä tuntuakkin että sieltä se nyt löytyi.
Mä en itse usko sellaiseen jumalaan joka on tän maailman luoja ja samalla auttais ihmisiä rukouksissa tms. Maailmankaikkeus on vaan ihan liian suuri jotta me oltais jotenkin muita tärkeämmässä roolissa täällä. Silti kieltämättä kyllä liian paljon sattumia on lonksahtanut paikoilleen, joten kai tänne oli tarkoitettu syntyä elämää näkemään tätä? Jotenkin tuntuu sellaiselta nerokkaalta keksinnöltä tää kaikki kuitenkin?
Oman elämän tarkoitusta ja hengellisyyttä voi sen sijaan etsiä vaikka hupakoissa käymällä. Ei se sieltäkään löydy sen enempää kuin raamattua lukemallakaan, mutta mieli käskee sitä kuitenkin etsimään ja ymmärtämään ja ajoittain voi siltä tuntuakkin että sieltä se nyt löytyi.

						
								
									
 
 Mutta toisaalta, mun mummo on uskovainen, mutta ei ole sitä ikinä tuonut ilmi eikä tuputtanut ja olen nähnyt niin monesti kuinka...tai ehkä se ei ole uskovainen, pitäis kysyä, mutta siis olen nähnyt niin monesti kuinka siitä että hän uskoo itseään suurempaan voimaan on ollut suuri apu. Ja voin vakuutta että minäkin uskon itseäni suurempaan voimaan...olis tää vittu aika lohdutonta ilman uskoa.