Uutiset:

Kirjoittaja Aihe: Vanhempaa hierojaa  (Luettu 22334 kertaa)

Poissa Tomusokeri9

  • Newbie
  • Viestejä: 7
  • * Kelpo kaveri
Vs: Vanhempaa hierojaa
« Vastaus #20 : Marraskuu 23, 2022, 08:44:37 »
Anja tätiin liittyen, minulla on omakohtaista kokemusta 20 vuoden ajalta. Hyvä olisi matkan varrella ollut kysyä itseltään, pitäisikö käydä myös muualla katsomassa tarjonnan laatua yms. No, ei tullut käytyä. Viimeksi kävin Anjan luona vuosi sitten. Käynnit harventuneet pitkälti hiipuvan asiakaskokemuksen johdosta. Aikoinaan 2000-luvun alkuvuosina hän oli vielä kohtuullisen hyvä hieroja ja otti vastaan yleensä lähes läpinäkyvässä mekossa. Ei jäänyt epäselväksi ensimmäisellä käynnillä mistä on kyse hieronnan lisäksi. Ajan saatossa olen huomannut että itse enemmän hieronnan sijaan odotusarvoni on keskittynyt pelkästään siihen alun ja lopun huipennuksiin. Hieronta on tätänykyä väsynyttä läpsimistä.
Hyvää Anjan käsittelyssä on se alkuverryttelyn käsityö jota hän harjoittaa ihan paljain käsin ilman kumia ja ilkosillaan jos pyytää. Kosketella saa ja sormeilla pimppaa siinä runkkauksen aikana. Isot piitkät tisukat mutta niin on vatsanympäryskin puhumattakaan ettei sitä pimppaa edes meinaa seisaaltaan nähdä sieltä vatsarasvan alta. Ikää on varmasti yli 65, muistan kun joskus puhuimme toistemme iästä ja hän oli silloin 48 ja lapset siinä hierontahuoneen lukitun oven takana jahtasivat kissoja ja leikkivät. Mielenkiintoinen ympäristö tulla runkatuksi parin metrin päässä katastrofista…
Joskus muinoin kysyin häneltä mahdollisuutta yhdyntään, ja sehän sopi. Hintaa vähän viilattiin ylöspäin vaan. Myöhemmin selvisi, että Anjalta saa kaiken tissien välistä ja imuttelun, käsityöt, suuhoidon ja pimppinainnit – luonnollisesti Anjan tarjoaman kumin kera. Sänkyähän Anja ei ole ainakaan minulle tarjonnut, joten olemme hoitaneet aktin hierontapöydällä Anja selin ja pöydän päädystä lattialla seisten sitten nussittu kintut olkapäillä.
Puhtaus on puoli ruokaa, eli vaikka olen törmännyt hänen asiakkaisiin niin Anja on kyllä aina ehtinyt siistiytyä. Sormet ei haise eritteelle vaikka määrätietoisesti pimpissä niitä käytän. Hän on yleensä posliini tai semi. Se on kummallista kuinka veri vetää aina vaan käymään vaikka naapurihuoneiston ikkunasta (rivarin katutaso) muutamat tuimat katseet kohdistuneet viattomia orkkuja hakevaan asiakkaaseen. Naapurustossa tämä vuosikymmeniä jatkunut panoralli ei ole jäänyt huomaamatta. Toista oli ennen, kun Anjan bongasin Hesarin hierontailmon. Anja tosin harjoittaa ammattiaan nykyisin tehohieronta nettisivun avulla. Jos varttunutta ja rasvaista haluaa, käykääpä kokeilemassa kun vielä tarjolla. Rapsa oli tässä.

Poissa Turska88

  • Full Member
  • Viestejä: 162
  • * Kelpo kaveri
Vs: Vanhempaa hierojaa
« Vastaus #21 : Marraskuu 23, 2022, 11:40:54 »
Pakko kyllä käydä ku vielä on hengissä!

Sen verran legenda Anja jo on.

Poissa Jokhan

  • Newbie
  • Viestejä: 1
  • * Kelpo kaveri
Vs: Vanhempaa hierojaa
« Vastaus #22 : Toukokuu 11, 2025, 21:40:42 »
Hei, minä teen Myyrmäessä /

ModEdit: yhteystiedot ei sallittuja.
« Viimeksi muokattu: Toukokuu 12, 2025, 05:46:06 kirjoittanut Heikki Koo »

Poissa Aikarampaa

  • Newbie
  • Viestejä: 3
  • * Kelpo kaveri
Vs: Vanhempaa hierojaa
« Vastaus #23 : Toukokuu 12, 2025, 02:32:56 »
Hei, minä teen Myyrmäessä /

Onko Jokhan nais, vai mies hieroja?
« Viimeksi muokattu: Toukokuu 12, 2025, 05:46:19 kirjoittanut Heikki Koo »

Poissa Anders

  • Full Member
  • Viestejä: 190
  • * Kelpo kaveri
Vs: Vanhempaa hierojaa
« Vastaus #24 : Toukokuu 15, 2025, 12:29:54 »
"Vanha, mutta nuorekas rouva" aka Mirjami käy ymmärtääkseni säännöllisesti Helsingissä. Tämä rouva osaa oikeasti hieroa ja tietää yhtä ja toista ihmiskehon eri pisteistä. Hieronta on eroottista tantra hierontaa. Rentouttaa varmasti ja kyllä sillä vähän kipeät lihaksetkin vetreytyy.

Poissa Poitsu85-

  • Newbie
  • Viestejä: 7
  • * Tästä on tie vain ylöspäin
Vs: Vanhempaa hierojaa
« Vastaus #25 : Toukokuu 24, 2025, 09:02:52 »
Missäs Leean hierontaan pääsee?

Poissa MorganG

  • Jr. Member
  • Viestejä: 75
  • * Kelpo kaveri
Vs: Vanhempaa hierojaa
« Vastaus #26 : Toukokuu 28, 2025, 14:40:28 »
Missäs Leean hierontaan pääsee?
Siellä missä hän ilmoituksessaan naapurisivustolla kertoo:
"Tarjoan laadukasta kotimaista hierontaa Länsi-Uudellamaalla, lähellä Espoota." Tarkan paikan kertoo kun varaat ajan. Julkisella kohteeseen meno voi olla haastavaa.