Viihde ja kevennykset > Kaatopaikka

Mitä kirjaa luet/kuuntelet?

<< < (106/133) > >>

Kyybel:

--- Lainaus käyttäjältä: Meeme - Lokakuu 13, 2023, 20:24:59 ---Kouvolassa käydessäni kuuntelin edelleen Sinuhe egyptiläistä. Siinä onkin kuuntelemsita. 15. levy on menossa ja 17 levyä vielä jäljellä.
On kyllä ajomatkat menneet kuin siivillä. Ne sotajutut ja ja jotkut muutkin olleet niin pitkästyttäviä, että ajatukset ovat harhailleet. Mutta ei siinä oo menny pitkääkään  aikaan, kun on taas tarinan kerronta ollut kiinnostavaa.

--- Lainaus päättyy ---

Anteeksi vantaalaisuuteni mutta ymmärsinkö oikein, että kuuntelet Sinuhea siis cd-levyiltä? Jos niin tuo on kyllä kovaa omistautumista👍🏼
Itse kuuntelin sen muistaakseni Areenasta joku aika sitten, kun en jaksanut uudelleen lukea...

Granado:

--- Lainaus käyttäjältä: Kyybel - Lokakuu 13, 2023, 22:22:56 ---
--- Lainaus käyttäjältä: Meeme - Lokakuu 13, 2023, 20:24:59 ---Kouvolassa käydessäni kuuntelin edelleen Sinuhe egyptiläistä. Siinä onkin kuuntelemsita. 15. levy on menossa ja 17 levyä vielä jäljellä.
On kyllä ajomatkat menneet kuin siivillä. Ne sotajutut ja ja jotkut muutkin olleet niin pitkästyttäviä, että ajatukset ovat harhailleet. Mutta ei siinä oo menny pitkääkään  aikaan, kun on taas tarinan kerronta ollut kiinnostavaa.

--- Lainaus päättyy ---

Anteeksi vantaalaisuuteni mutta ymmärsinkö oikein, että kuuntelet Sinuhea siis cd-levyiltä? Jos niin tuo on kyllä kovaa omistautumista👍🏼
Itse kuuntelin sen muistaakseni Areenasta joku aika sitten, kun en jaksanut uudelleen lukea...

--- Lainaus päättyy ---

Sinuhe taitaa olla ainut suomalainen kirja, mistä on tehty Hollywood elokuva. Draamaelokuvan ohjasi Michael Curtiz vuonna 1954. Waltarin kirjahan ilmestyi heti sotien jälkeen vuonna 1945. Olen sen elokuvan kyllä nähnyt, ja se oli mielestäni vähän pettymys. Lavasteet ja kuvaus olivat kyllä komeaa, kuten historiallisissa Hollywood spektaakkeleissa pruukaa olla, mutta itse Sinuhen mielenkiintoisia elämänvaiheita oli kirjaan verrattuna karsittu melko rajusti. Sinuhen mielenkiintoiset matkat heettien parissa, Babyloniassa ja Kreetalla oli jätetty pois. Ehkä se Waltarin kirjan materiaali oli vaan liian runsas elokuvattavaksi, vaikka ohjaajana olikin Casablancankin ohjannut mestari  Michael Curtiz. Wikipediasta luin, että alun perin miespääosassa piti olla Marlon Brando, mutta hän sanoutui irti ensimmäisen lukuharjoituksen jälkeen saamistaan sakoista välittämättä. Neferneferneferinä piti olla itse Marilyn Monroe, mutta tuottaja Darryl Zanuck, joka vihasi Monroeta, vaati väkisin rooliin uuden suojattinsa Bella Darvin. Ja kriitikoiden mukaan Darvin käytännössä tuhosi roolinsa. Brandon ja Monroen myötä Sinuhesta olisi varmasti tullut vähintäänkin Oscar pläjäys  :).

Granado:
Luin Teemu Keskisarjan viimeisimmän kirjan Tulilahti - Tutkimuksia naismurhista. Olen lukenut useita Teemu Keskisarjan kirjoittamia kirjoja ja pitänyt niistä. Etenkin tv-sarja Teemu Keskisarja ja Pimeä historia oli mielenkiintoinen ja hienosti toteutettu Suomen historian unhoon jääneitä asioita tutkivaa tv-journalismia. Teemu Keskisarjaa on syytetty historian popularisoimisesta, ja syytteissä on tietenkin perääkin (esim. kirja ja tv-ohjelma Mannerheimin nuoruuden homosteluista), mutta minusta on vaan hyvä että mahdollisimman monet kiinnostuvat historiasta. Vaikka sitten Teemu Keskisarjan kirjojen ja tv-ohjelmien kautta.

Historiantutkijana Teemu Keskisarja edustaa annalistista koulukuntaa. Tämä ensimmäisen maailmansodan jälkeen Ranskassa syntynyt historiantutkimuksen suuntaus otti vaikutteita myös muista tieteistä kuten sosiologiasta, psykologiasta ja antropologiasta. Annalisteilla asiakirjadokumentit eivät ole enää se ainoa historiantutkimuksen lähdemateriaali, vaan historiankirjoitukseen pääsi toimijaksi myös muu materiaalinen kulttuuri. Kuuluisia annalistisia historiankirjoittajia ovat Marc Bloch, Lucien Febvre, Fernand Braudel ja Emmanuel Le Roy Ladurie. Entinen Helsingin yliopiston Suomen ja Skandinavian historian professori Heikki Ylikangas edustaa annalistista koulukuntaa, ja hänen teoksensa Tie Tampereelle on yksi parhaita koskaan kirjoitettuja Suomen historian tutkimuksia. Heikki Ylikangas on myös Teemu Keskisarjan oppi-isä.

Tulilahti (1959) on yksi näistä kolmesta ratkaisemattomasta seksuaalimurhasta Isokyrön (1953) ja Bodomin (1960) lisäksi. Teemu Keskisarjan edellinen kirja käsittelikin juuri Kyllikki Saaren murhaa Isojoella. Heinäveden Tulilahden leirintäalueella polkupyöräretkellä Itä-Suomessa olleet 21-vuotias jyväskyläläiset sairaanhoito-oppilas Eine Nyyssönen ja 23-vuotias toimistoapulainen Riitta Pakkanen kohtasivat erittäin raa`alla tavalla matkansa pään maanantain ja tiistain välisenä yönä 27.-28. heinäkuuta vuonna 1959. Suohautaan survotut jo pitkälle mädäntyneet ruumiit löytyivät suuretsinnöissä vasta 21. elokuuta. Syyllistä alettiin etsiä lähitalojen aikamiespojista, ja hyviä murhaaja kandidaatteja Heinävedellä kyllä piisasi. Tällaiselle murha.infon ja hejacin Tulilahti-ketjut läpikahlanneelle Keskisarjan kirjasta ei oikeastaan mitään uutta tietoa löytynyt. Mutta se kirjassa on erittäin hyvää, että asiat järjestyvät oikeisiin sekä ajalliseen että tapahtuma perspektiiveihin. Nettikeskustelussa se keskustelu rönsyilee, ja erilaiset epäselvät lähteet ja huhut, joiden alkuperää on vaikea tarkistaa, alkavat elää omaa elämäänsä. Teemu Keskisarja on hyvä historiantutkija ja tarkistaa aina lähdemateriaalinsa erittäin tarkasti. Jotakin Keskisarjan perinpohjaisuudesta kertoo sekin, että kirjassa on 225 sivua ja 364 lähdeviitettä.

Annalistina Teemu Keskisarja tykkää tutkia mikrohistoriaa jonka näkemyksen voi sitten laajentaa makrohistoriaksi. Tietenkin nämä ratkaisemattomat seksuaalimurhat kiehtovat mieltä kovasti ja niihin on jännittävä hakea sitä lopullista ratkaisua, mutta Teemu Keskisarjan teokset Kyllikki Saaaren murhasta ja Tulilahden murhista piirtävät paljon laajempaakin kuvaa 1950-luvun Suomen maaseudun elämästä. Sotien jälkeinen aika on hyvin väkivaltaista aikaa Suomessa. Miehet palasivat sodasta jos ei fyysisesti vammautuneina, niin ainakin henkisesti hyvin traumatisoituneina. Ja minkäänlaista psykologista apua ei ollut saatavilla. Posttraumaattisesta stressihäiriöstä ei kukaan ollut kuullut mitään. Liekö sitä vielä edes keksittykään. Oli vaan sopeuduttava. Hammasta purren. Painajaisiin ja pelkotiloihin otettiin lääkkeeksi viinaa. Miehet jotka olivat viisi vuotta tappaneet ammatikseen ja katsoneet kuolemaa silmästä silmään eivät ihan mutkattomasti muuttaneet toimintamallejaan. Vaimon asema oli nyrkin ja hellan välissä ja kersat saivat tuntea isiensä raivokohtaukset kipeästi persuuksissaan. Ja tämä väkivallan kierre jatkui vielä pitkälle 1960-luvulle ja 1970-luvulle asti. Isiltä perityt toimintamallit projisoitiin sitten omiin lapsiin. 1950-luvulla maaseutu oli myös naisille hyvin vaarallista aikaa. Tulilahdessakin ne miesten ryyppyreissut olivat kyllä melko hurjia, ja jos naiselta ei pillua saanut hyvällä niin sitä pantiin sitten väkisin. Kuten yksi todistaja poliisille kuvaili erästä murhaaja kandidaattia:"Jos ei sille anna, niin se panee vaikka väkisin".

1950-luvulla poliisien suorittama rikospaikkatutkinta ja tekninen tutkinta olivat aivan lapsenkengissä nykyiseen verrattuna. Siksipä tärkein tutkimusmetodi olikin epäiltyjen kuulustelu ja todistajien kuuleminen. 1950-luvun maaseudun kyläyhteisön rakenne oli hyvin hiearkinen ja maan ja metsien omistaminen ratkaisi yksilön aseman tässä kyläyhteisössä. Pieneläjien, jotka eivät juuri luottaneet poliisiin tai muuhunkaan virkavaltaan, nöyristely varakkaimpien edessä vaikeutti kuulemisia. Oli sellainen perisavolainen "Arvanneeko tuota sannoo"-mentaliteetti. Ja todistajat aivan suoraan myös valehtelivat ja keksivät alibeja läheisilleen ja naapurin miehille vaikeuttaen näin aivan ratkaisevasti tutkimusta. Esim. Kauhasen emäntä vannoi nähneensä ikkunasta jyväskyläläisten tyttöjen lähtevän hellehatuissaan polkupyörillään tiistaiaamuna 28. heinäkuuta jatkamaan matkaansa Varkautta kohti. Samaan aikaan poikansa Teuvo Kauhanen pesi saunan porstuassa verisiä vaatteitaan ja tytöt jo makasivat limittäin tallottuna suohaudassaan. Tämä Kauhasen Lyytin valhe (Eine ja Riitta olivat tuona murhayönä Tulilahden ainoat leiriytyjät) aivan ratkaisevasti vaikeutti poliisien työtä, jotka viikko kausia etsivät tyttöjä aivan muualta. Ja samalla aikaa tulilahtelaiset siivosivat murhapaikkaa, upottivat tyttöjen polkupyörät järven syvimpään kohtaan ja kätkivät tyttöjen tavarat. Tyttöjen ruumiithan löydettiin vasta kolmen viikon päästä, kun maastoetsinnät kohdistettiin armeijaa apuna käyttäen Tulilahden leirintäalueelle.

Kyllikki Saaren murhahan oli tutkinnallisesti täydellinen epäonnistuminen, kun henkirikos jäi ratkaisematta. Kun Einen ja Riitan ruumiit oli löydetty suohaudasta, niin seuraavana päivänä 22.8.1959 sisäministeri piti radiopuheen, jossa hän vannoi että Isojoen tragedia ei toistu ja Tulilahden murhaajat saadaan kiinni. Tutkinnanjohtajaksi nimettiin vaasalainen Axel Skogman, joka oli pahasti epäonnistunut Isokyrössä johtaessaan Kyllikki Saaren murhatutkimuksia. Tällä kertaa murhaaja löytyikin, kun Skogman keksi murhaajaksi arkkivihollisensa Runar Holmströmin. Runar oli syrjäytynyt pikkuvaras ja metsäneläjä Munsalasta, erakko joka oli elänyt elämänsä pikkurikoksia tehden. Runar oli sellainen ihmispelkoinen taparikollinen, josta ei mielestäni seksuaalimurhaajaa saa leivottua millään ilveellä. Runar kyllä ajeli kesällä varastetuilla mopoillaan pitkin Suomea, yöpyi heinäladoissa ja varasteli ruokansa, mutta siitä että Runar olisi silloin heinäkuun lopulla ollut Heinävedellä Tulilahdessa ei kyllä mielestäni mitään riittävää näyttöä ole. Suomen kesässähän ajeli siihen aikaan kymmeniä tuhansia "kesäturisteja" mopoillaan (joita rekisteröitiin vuonna 1959 70 000 uutta ajopeliä), koska auto oli Suomen maaseudun hiekkateillä vielä silloin harvinainen näky. Ja vaikka Runar olisi Heinävedellä tuolloin ollutkin, niin naisten seksuaalimurhaajaa tästä arasta äijänköriläästä on kyllä vaikea leipoa. Runar kyllä varasteli pyykkinaruilta naisten pikkupöksyjä, mutta niin hän varasti kaikkea muutakin mitä vaan irti sai. Runar oli sellainen ihmisarka runkkari.

Runar joutui kuitenkin käräjille Einen ja Riitan murhista kesällä 1960. Kesken oikeuden istuntojen Runar hirttäytyi selliinsä, jättäen kirjoittamansa viestin missä vakuutti olevansa syytön murhiin ja omatuntonsa olevan puhdas Einen ja Riitan kuolemista. Runarin itsemurhan myötä Tulilahden kaksoismurha katsottiin ratkaistuksi ja oikeudenkäynti keskeytettiin. Myös Tulilahden murhatutkimukset lopetettiin siihen. Mielestäni ne oikeat murhaajat pääsivät näin kuin koira veräjästä. Ja Runarin karua kohtaloa pidän suomalaisen oikeuslaitoksen suurena häpeätahrana. Runar parka pelkäsi joutuvansa kuritushuoneeseen elinkaudekseen, eikä se ollut mikään vaihtoehto vapauttaan yli kaiken rakastavalle metsän erakolle. Kuritushuone oli siihen aikaan kuritushuone ja elinkautinen elinkautinen. Tällaisesta nykyisestä vankeinhoitolaitoksesta ei kukaan ollut kuullut vielä mitään. En tiedä, että oliko sellaista hienoutta vielä edes keksittykään.

Tulilahti kirjassaan Teemu Keskisarja kääntyy Runarin syyllisyyden puolelle. Itse olen eri mieltä. Todisteluna Keskisarja käyttää Magnus Öhmanin ruotsinkielistä Runar-elämäkertaa "Tulilahti-mördaren". Minä en pidä Öhmanin kirjaa kovin hyvänä lähdeteoksena. Siinä on liikaa sellaista kylän miesten ja naisten tietotoimiston juttuja. En tiedä, että onko kirjan antama henkilökuva Runarista oikea, mutta vaikka se olisikin, niin Keskisarja ei pysty mitenkään selittämään niitä selviä tosiseikkoja, jotka aivan kiistatta osoittavat että murhaajilla (heitä täytyy olla kaksi) oli erittäin hyvä paikallistuntemus. Aikaikkuna Runarille heinäkuun pimeässä yössä on vain 2t 40 min missä murhaajan täytyy tehdä rikoksensa, raahata Riitan ruumis veneellä hautapaikalle (Eine tapettiin hautapaikalla), tietää että Lyytikäisten saunatyömaalta voi käydä hakemassa lapion, kaivaa hauta ja naamioida se ammattimaisesti, tietää järven syvin kohta minne upottaa tyttöjen polkupyörät, siivota murhapaikat ja tyttöjen leiripaikka, kätkeä tyttöjen tavarat  ja poistua äänettömästi. Seuraavana aamuna Lyytikäisen aikuinen tytär tuli ystävättärensä kanssa pesemään mattoja Tulilahden leirintäalueen laiturille eikä huomannut leirintäalueella mitään yöllisen murhan jälkiä. Iltapäivällä he käyvät siellä uimassa.

Lehtihaastattelussa Teemu Keskisarja sanoi, että hän ei ole mikään rikostutkija eikä edes etsivä. Vaan pelkästään historiantutkija. Näinhän se tietenkin on. Mielestäni Tulilahden murhamysteeri on vielä ratkaisematta.

Villerius:
Elly Griffiths

Lukittu huone

Caravaani Timo:
Operaatio Finljandija
Kirjoittanut Ville Kaarnakari
Siitä sitten unten maille

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu