Viihde ja kevennykset > Kaatopaikka

Täällä seurataan urheilua

<< < (53/405) > >>

Vieras0087:
Katselin viime viikonloppuna telkusta näitä vanhoja kesäolympialaisia. Itsellä on jäänyt parhaiten mieleen ne Lasse Virenin voitot 1972 Münchenissä ja 1976 Montrealissa. Montrealissahan Viren yritti uusia Emil Zatopekin Helsingin vuoden 1952 triplan, eli voittaa 10 000 ja 5000 metrin juoksujen lisäksi myös maratonin. Ja Viren oli siinä todella lähellä onnistua. Elämänsä ensimmäisellä maratonilla. Viren oli voitossa kiinni vielä 40 km:n kohdalla. Mutta sitten loppuivat energiat ja Viren sijoittui lopulta hienosti viidenneksi. 5000 metrin loppukilpailusta oli vain puoli vuorokautta aikaa. Viren oli itse sitä mieltä, että olisi voittanut myös maratonin, jos lepoaikaa 5000 metrin loppukilpailusta olisi ollut vuorokausi enemmän. Aivan ihme ukko oli kyllä tuo Lasse Viren. Zatopek pääsi siinä mielessä paljon helpommalla Helsingissä vuonna 1952, sillä silloin ei juostu 10 000 ja 5000 metrillä alkukilpailuja, vaan ainoastaan loppukilpailut. Viren joutui Montrealissa urakoimaan paljon enemmän.

https://yle.fi/urheilu/3-9922159

Pekka Vasalan tilanteeseen Münchenissä 1972 sain nyt Vasalan haastattelussa selvennyksen. Vasalahan voitti 1500 metrin juoksun. Ja sinä sunnuntainahan tuli Suomeen kaksi kultamitalia puolen tunnin sisällä, kun Viren voitti ensin 5000 metriä ja sitten heti kohta Vasala 1500 metrin kilpailun. Vasalahan osallistui Münchenissä ainoastaan 1500 metrin juoksuun, vaikka hänellä oli sen vuoden maailman kärkiaika myös 800 metrin juoksussa. Muutamaa viikkoa ennen olympialaisia Vasala juoksi 800 metrillä euroopan ennätyksen, mikä uupui vain kaksi kymmenystä maailmanennätyksestä. Vasala olisi ollut selkeä ykkössuosikki myös 800 metrillä. Vasala kertoi nyt, että hän oli maastolenkillä loukannut nilkkansa todella pahasti, ja pystyi urheilla vain pitkävaikutteisten kortisonipiikkien avulla. Kipu oli kova, eikä hän uskaltanut ottaa sitä riskiä, että juoksisi myös 800 metrin alku- ja välierät ennen loppukilpailua. Vasala halusi ainakin yhden olympiakullan. Vasalan jalan loukkaantumisesta ei tietenkään silloin mitään tiedotettu. Syksyllä olympialaisten jälkeen Vasalan nilkka sitten operoitiin.

Televisiossahan oli myös äänestys kaikkien aikojen olympiaurheilijasta. No sen voitti tietenkin Paavo Nurmi ja toiseksi tuli Lasse Viren. Hienoja olympiaurheilijoita molemmat. Itse en osaa oikein paremmusjärjestykseen olympiavoittajia laittaa. Lajit kun ovat niin erilaisia ja kilpailu eri aikoina on ollut kovin erilaista. Paavo Nurmellahan ei ollut oikeastaan edes todellista haastajaa, koska hän oli suunnilleen ainoa, joka ymmärsi systemaattisen harjoittelun merkityksen. Ja toteutti sitä. Nurmihan juoksikin lähinnä kelloa vastaan. Mutta se ei ole tietenkään mitään pois Amsterdamin, Pariisin ja Antwerpenin yhdeksänkertaiselta kultamitalivoittajalta. Mark Phelps on 23 kultamitalillaan tietenkin kultamitalien määrässä omassa sarjassaan. Mutta sellaisiin saavutuksiin ei tietenkään pystykään kukaan muu kuin uimari. Usain Bolt on kyllä myös aivan käsittämätön mies. Voitti 100 ja 200 metrin juoksut kolmissa peräkkäisissä olympialaissa. Moe Farah teki "virenit" ja voitti kultaa 10 000 ja 5000 metrillä Lontoossa 2012 ja Rio de Janeirossa 2016. Mielestäni Jan Zelezny on myös yksi näitä legendoja. Soulissa 1988 Tapio Korjus heitti viimeisellä heittokierroksella ohi Zeleznyn ja voitti kultamitalin. Zelezny voittikin sitten tämän Soulin hopeamitalin jälkeen kolme seuraava keihäänheiton olympialaista kultamitalia Barcelonassa 1992, Atlantassa 1996 ja Sydneyssä vuonna 2000. Mielestäni se on aikamoinen saavutus tuollaisessa raastavassa lajissa kuin keihäänheitto. Ihme ukko oli kyllä myös tuo Jan Zelezny  :).   

joey_t:

--- Lainaus käyttäjältä: kocour - Heinäkuu 29, 2020, 15:00:44 ---Televisiossahan oli myös äänestys kaikkien aikojen olympiaurheilijasta. No sen voitti tietenkin Paavo Nurmi ja toiseksi tuli Lasse Viren. Hienoja olympiaurheilijoita molemmat. Itse en osaa oikein paremmusjärjestykseen olympiavoittajia laittaa. Lajit kun ovat niin erilaisia ja kilpailu eri aikoina on ollut kovin erilaista. Paavo Nurmellahan ei ollut oikeastaan edes todellista haastajaa, koska hän oli suunnilleen ainoa, joka ymmärsi systemaattisen harjoittelun merkityksen. Ja toteutti sitä. Nurmihan juoksikin lähinnä kelloa vastaan. Mutta se ei ole tietenkään mitään pois Amsterdamin, Pariisin ja Antwerpenin yhdeksänkertaiselta kultamitalivoittajalta.

--- Lainaus päättyy ---
Mielenkiintoinen ja vaikea aihe. Kun vain olympiaurheilijasta äänestetään, suhteellista etua saa esimerkiksi Lasse Viren jonka saavutukset muualla kuin olympialaisissa olivat aika vähäisiä. Mielenkiintoista oli sekin että tuloksissa ei noteerattu talviolympialaisten edustajia lainkaan. Tokihan ovat pienemmät kisat mutta silti.

Äänestystuloksesta huomaa että äänestäjät ovat olleet suomalaisia. Usain Bolt sai kolmissa peräkkäisissä olympiakisoissa kultaa kahdelta henkilökohtaiselta matkalta, Lasse Viren vain kaksissa. Ja lisäksi Bolt sai kaksi kultaa viestijuoksussa. Myös Viren oli kolmissa kisoissa: Moskovassa 1980 jäi viidenneksi 10000 metrillä ja keskeytti maratonilla. Kympin finaalissa Virenin voimat eivät riittäneet kirikierroksella ja jälkikäteen hän jossitteli että kiri olisi pitänyt aloittaa kaksi kilometriä ennen maalia. Miten tahansa, olympiaurheilijana Vireniä on vaikea pitää parempana kuin Usain Boltia.

Paavo Nurmeen pätee kaikki tuo mitä edellä kirjoittaa mutta toisaalta taas, vaikka kilpaurheilu ei Nurmen aikana ollut vielä niin kovaa kuin se on myöhemmin ollut, on reilua että kutakin urheilijaa verrataan suhteessa aikaansa jolloin urheili. Nurmihan oli aikoinaan niin ylivoimainen että vaikea löytää myöhemmältä ajalta vastaavaa. Nurmihan osallistui kolmiin olympialaisiin ja olisi halunnut osallistua neljänsiinkin, Los Angelesin kisojen 1932 maratonjuoksuun. Nurmi olisi epäilemättä lajin voittanut mutta hän ei saanut niihin osallistua kun ruotsalaiset saivat päähänsä että Nurmi on ammattilainen ja eihän sellaisen sopinut osallistua olympiakisoihin. Alhainen temppu ruotsalaisilta, Nurmi ei päässyt 1932 kisoihin.

Vielä sellainen juttu että jos yritettäisiin nimetä kaikkien aikojen paras urheilija, tulos olisi erilainen kuin parhaan olympiaurheilijan nimeämisessä. Minusta tähän valintaan täytyisi kuulua myös sellaisia piirteitä että lajinsa olisi oltava seurattu maailmanlaajuisesti ja urheilijan tulisi vaikuttaa aikaansa saaden paljon huomiota. Ja tässä kohdassa minulle mieleen tuleva nimi on musta muslimi Muhammed Ali. Joku muu on huipulla voittanut varmaan paremmallakin prosentilla kuin Ali matsejaan voitti mutta Ali oli ilmiö. Kun Ali kävi 1970-luvulla otteluita George Foremania ja Joe Frazieria vastaan, niitä "seurasi koko maailma". Otteluiden jälkeen Suomen uutisissa kerrottiin ensimmäiseksi miten Alin otteluissa oli käynyt, siis ennen kaikkia muita uutisaiheita. Tällaista ei vaan tapahdu, ei esimerkiksi jalkapallon MM-kisojen finaaliottelun jälkeen. Kenties Suomen uutisissa mainittiin ensimmäiseksi se kun Mika Häkkinen varmisti F1-voittonsa mutta tämäkin siksi kun kuski oli suomalainen. Jos mestari oli Schumacher tai Hamilton, heidän voitoistaan kerrottiin vasta kun oli urheiluaiheiden vuoro.

Vieras0087:
Sebastian Aho ja Teuvo Teräväinen aloittivat heti todella hyvin NHL:n pudotuspelit. Carolina Hurricanes oli viime vuonna NHL:n pudotuspelien yllättäjä. Nyt mahdollinen menestys ei ole enää varmaan kenellekään kovin suuri yllätys. Itse fanitan suuresti juuri Carolina Hurricanesia ja pidän kärppäkasvatti Sebastian Ahoa tämän hetken parhaana suomalaisena jääkiekkoilijana. Sebessä on paljolti suomalaisen jääkiekkoilun tulevaisuus. Sebastian Aho on jonkinlainen luonnon täysosuma. Aivan ilmiömäisen hyvä jääkiekkoilija ja henkisesti vahva. Sellainen vaatimaton pohjoisen poika, joka antaa tekojen puhua  :D.

https://www.is.fi/nhl/art-2000006589028.html

Vieras0095:
Liigan viime kauden parhaaksi maalivahdiksi valittu Lukas Dostal jatkaa Tampereen ainoassa myöskin ensi kaudella ja tämäkös hymyilyttää.

Eilen menin pitkästä aikaa valmistuvan Keskusareenan ohitse ja täytyy sanoa, että on massiivinen lukaali keskellä ratapihaa. Kyllä siellä kelpaa voittaa :D

joey_t:
Katselen suunnistusta. Klaaniviesti naisten kisa. Tässä on paljon hyvännäköisiä misuja joka on vahva bonus lajiseuraajille. Ankkuriosuus lähti juuri liikkeelle, Kirsi Nurmi nosti Oulun Pohjantähden kärkeen, ankkurina Marika Teini. Mutta vain muutaman sekunnin jäljessä Rastikarhut jolla ankkurina pitkillä leteillä varustettu Mira Tuominen. Voitto on näiden kahden kauppaa, kolmantena tuleva Lynx on jäänyt vähän yli kolme minuuttia.
Eiköhän Teini klaaraa kisan voiton joukkueelleen, saapas nähdä. Teini on varma suunnistaja, myös tossu nousee ripeämmin kuin Tuomisella, näin ennakoisin tilannetta. Jännitetään kisa kuitenkin loppuun saakka.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu

Siirry pois tekstitilasta