Viihde ja kevennykset > Kaatopaikka

Täällä seurataan urheilua

<< < (49/404) > >>

Villerius:
^
Kyllä sitä sitten jo odotettiinkin.  :)

Vieras0087:
Hieman haikealla mielellä tässä nyt ollaan, kun nämä jalkapallon EM-kisat, jossa Suomikin olisi nyt ensimmäistä kertaa saanut olla mukana, jäivät nyt pitämättä.

Itselle kaikkien aikojen jalkapalloturnaus on vuoden 1982 MM-kisat Espanjassa. Oltiin silloin kaverin kanssa interreililla ja nähtiin ja koettiin ihan paikan päällä, että mitä se jalkapalloilu eurooppalaisille todella merkitsee. Jotenkin ei ajateltu sitä reissua etukäteen mitenkään niiden Espanjan MM-kisojen kautta, varsinkaan kun reissukaverini ei ollut mitenkään erityisesti urheilusta kiinnostunut. Itse olin enemmänkin urheilufani, mutta sitä mitä jalkapalloilu todella ihmisille merkitsee, niin siitä minulla oli vaan aika kalpea aavistus. Reissun funktio oli enemmänkin huorien nussimisessa, mutta kyllä siitä sitten  jalkapporeili kuitenkin tuli  :).

Vuonna 1982 ei olut mitään nykyisenkaltaista Champion Leagueta, vaan Euroopan maiden pääsarjojen voittajat pelasivat sellaisen Eurooppa-cupin, jonka loppuottelu näytettiin toukokuussa telkussa. Englannin liigaa tuli aina lauantaisin kakkoselta, mutta se oli aika tylsää. Pallo päätyyn ja sieltä keskitys maalille ja pääpallosta kamppailua. Bundesliiga, La Liga ja Serie A olivat silloin Suomessa melko tuntemattomia. Tai niitä ei ollut mahdollista televisiosta seurata. Jalkapallon EM- ja MM-kisat kyllä televisioitiin aina.

Vuonna 1982 oma suosikkijoukkueeni oli Ranska. Ranska oli aivan älyttömän taitava ja mielikuvitusrikasta jalkapalloa pelaava joukkue. Ranska oli aina ollut interreilaajalle melko hankala maa. Siis sen takia, että ranskalaiset eivät puhuneet siihen aikaa muuta kuin ranskaa. Ja varsinkin Pariisissa ranskalaiset eivät juuri reilaajan elämää tehneet helpoksi. Bistrossa lyötiin ranskalainen ruokalista käteen ja ummikko tarjoilija vaan pyöritteli päätään, jos häneltä jotain englanniksi yritti kysellä. Täytyi sitten nälkäänsä tilata vaan se "löpöti puaa" ja toivoa, että se ei olisi mitään mustekalan lonkeroita. Mäkkäreitäkään ei silloin Pariisissa vielä ollut.

Mutta ne vuoden 1982 jalkapallon MM-kisat kyllä muuttivat kaiken. Istuttiin aina iltaisin bistroissa ja baareissa katsomassa pelejä. Ja ranskalaiset elivät joka solullaan mukana. Siihen tunnelmaan tempautui itsekin mukaan. Ja kun suosikkini niissä kisoissa oli Ranska, niin ystäviä alkoi löytyä. Opin että kuinka jalkapallo on suuri eri maalaisia ihmisiä yhdistävä tekijä. Mielestäni jalkapalloilun historian traagisin kamppailu on se vuoden 1982 välierä Ranskan ja Saksan välillä. Bistro oli aivan täynnä porukkaa. Tunnelma oli tiivis. Espanjassa oli tappohelteet, eikä se Pariisissa ollut juuri sen helpompaa. Sitä peliä ei pystynyt kunnolla jännitykseltään paikaltaan seurata. Varsinainen peliaika päättyi 1-1. Seurasi kaksi jatkoaikaa. Pelaajat yrittivät tauolla vilvoitella ja voimistaa itseään. Kaikki olivat aivan puhki. Ensimmäinen jatkoaika ratkaisi pelin Ranskalle. Ensin Michel Platini teki kaksi yksi ja kohta perään Jean Tigana kolme yksi. Se oli siinä. Vai oliko? Jatkoerien väliajalla ranskalaiset ja saksalaiset makasivat nurmella ja puuskuttivat. Saksalaisetkin olivat niin puhki, että Ranskan ei olisi tarvinnut muuta kuin potkia sakemanneja nilkkoihin keskialueella ja potkaista palloa aina jonnekin yläkatsomoon. Mutta tekivätkö ranskalaiset näin? No eivät tietenkään. Valmentaja Michel Hidalgo näytti vaan kentän laidalta, että hyökkäykseen hyökkäykseen. Karl Heinz Rummenigge kavensi ensin kaksi yksi ja syötti sitten tasoituksen. Bistro hiljeni. Kukaan ei enää pystynyt istumaan tuolillaan. Edessä oli rankkarikisa. Saksa voitti sen maalilla. Koko Pariisi hiljeni. Trikolori laskeutui puolitankoon. En ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa missään. Jos joku olisi pudottanut nuppineulan kadulle, niin sen olisi varmaan kuullut koko Pariisi. Sinä yönä Pigallen katuhuoratkin saivat istua toimettomana baareissa. Ei kyllä itseäkään huvittanut yhtään nussia  :(.

Matkustettiin sitten yöjunalla Barcelonaan. Barcelonassa oli meininki iloisimmillaan. Espanja ei tosin selvinnyt neljän parhaan joukkoon eli välieriin, mutta siinä jatkolohkossa Espanaja voitti kuitenkin Englannin maalein 2-1. Saksa meni välieriin. Barcelonassa oli aivan uskomattoman hieno tunnelma. En ole sellaista nähnyt koskaan muulloin Espanjassa. Ne jalkapallon 1982 MM-kisat olivat espanjalaisille todella kova juttu. Espanja oli vapautunut Francon oikeistolaisesta sotilasdiktatuurista vasta kuusi vuotta aikaisemmin. Ihmiset olivat päässeet äänestämään yli neljänkymmenen vuoden tauon jälkeen vapaissa vaaleissa. Maassa oli sosialidemokraattien johtama hallitus. Espanjalaiset olivat niin iloisia ja ylpeitä itsestään. Ja se, että he saivat järjestää nämä vuoen 1982 jalkapallon MM-kisat oli kansainväliseltä yhteisöltä suuri luottamuksen ja kunnian osoitus. Espanjalaiset kokivat, että he olivat taas palanneet kansakunnaksi sivistyneiden kansakuntien joukkoon. Jotenkin sitä kaikkea ei silloin nuorena miehenä vielä edes ymmärtänyt, mutta nyt sen osaa tajuta paljon paremmin. Että mitä se ihmisille merkitsee kun yli neljänkymmenen vuoden fasismin aika on maassa ohi. Kyllä demokratia on suuri asia  :).

Katseltiin niitä jalkapalloja ja nautittiin elämästä ja barcelonalaisten suuresta vieraanvaraisuudesta. Syötiin, juotiin, otettiin aurinkoa ja nussittiin Ramblasin huoria. Kun Ranska oli pudonnut, niin minun suosikkini oli Brasilia. Brasilia oli niiden kisojen suuri ennakkosuosikki, mutta niinhän siinä kävi, että puolivälierissä Italia pudotti Brasilian maalein 3-2. Vittu. Italia, joka pelasi alkusarjassa kolme tasapeliä ja selvisi vain vaivoin jatkoon. Ja sitten loppuottelussa Italia oli aivan ylivoimainen ja voitti väsyneen Saksan maalein 3-1. Ja maalikuninkaana juhlittiin Italian Paolo Rossia.

Barcelonasta matkustettiin sitten Firenzeen. Ja siellähän se riemu repesi. Italia oli aivan sekaisin maailmanmestaruudesta. Se oli vaan joka paikassa, että Grazie Azzurri. Opin äkkiä, että italian jalkapallon maajoukkueen lempinimi on "AZZURRI". Baarit olivat täynnä ja itse ei tarvinnut juurikaan maksaa. Aina oli menossa joku ilmainen happy hour Italian maailmanmestaruuden kunniaksi. Ja opin myös sen, että kun on Italian kannattaja, niin siinä kylkiäisenä täpötäysissä baareissa ja diskoissa sai myös puristella italiattarien herkullisia periä aika vapaasti. Jalkapallo yhdistää ihmisiä  :). Myös sellaisen huomion tein Firenzessä ja Roomassa, että jalkapallo on Italiassa koko kansan yhteinen intohimo. Englannissa soccer on enempi alemman yhetiskuntaluokan, työläisten ja huligaanien, harrastus. Kun varakkaammat pelaavat sisäoppilaitoksissaan sitä rugbya. Mutta Italiassa kaikki puhuvat jalkappallosta ja jokaisella on täysin varma käsitys siitä, että millä taktiikalla kulloinkin tulisi pelata. Firenzessäkin katolilaiset papit hiihtelivät messun jälkeen baareihin nauttimaan aperitivoa ja kertomaan näkemyksiään MM-loppuottelusta. Italiassa onkin sellainen sanonta, Että "jalkapallo on kuin oopperaa ja ooppera on kuin jalkapalloa". Ja se pitää varmasti paikkansa. Kaikki italialaiset jakavat nämä kaksi suurta intohimoa  :).

Opin silläkin interreililla elämästä kyllä paljon. Ja jalkapallosta. Sen reissun jälkeen olen ollut intohimoinen fudisfani  :D.   

   

joey_t:

--- Lainaus käyttäjältä: kocour - Kesäkuu 17, 2020, 20:27:43 ---Ranska oli aina ollut interreilaajalle melko hankala maa. Siis sen takia, että ranskalaiset eivät puhuneet siihen aikaa muuta kuin ranskaa.

--- Lainaus päättyy ---
Vaadittiiko tuolloin Ranskaan viisumi? Kun itse kävin interraililla, tosin vuosia myöhemmin kuin sinä, niin Ranskaan piti olla viisumi, mihinkään muualle ei pitänyt. Siis niistä maista joissa kävimme ja olihan niitä aika monta.

Kielivaikeus oli meilläkin ongelmana. Kävimme eräässä suuressa kauppakeskuksessa ja kun satuttiin haluamaan palvelua, ohitse kulki kaupan työntekijä jolla oli paidassaan useamman maan lippu. Tästä tajusimme että kyseessä on kielitaitoinen opastaja ja heitin hänelle kysymyksen: English? Mies pudisti päätään, tarjosi italiaa, espanjaa ja mitä kaikkea tarjosikaan, hyvä kun ei suomea mutta englantia opashenkilö ei suostunut ymmärtämään.

Vieras0095:
^^ Pakko nyt tarttua tuohon väitteeseen, että fudis olisi briteissä enempi työläisten ja huligaanien juttu. Tämä piti paikkansa 80-luvulla, mutta kaudesta 1992-1993 Premier Leaguen perustamisen jälkeen, on lipun hinnat nousseet pilviin ja näin laji on vahvasti keskiluokkaistunut varsinkin kun yksittäisiä lippuja on todella vaikea saada ja vaatisi kausikortin hommaamista. Niissäkään jonoissa ei tarvitse seistä yksin.

Vieras0087:
^^Itse kävin ensimmäisen kerran interreililla vuonna 1979 ja sitten kolme kertaa 1980-luvulla. Ja joka kerta piti päästä Pariisiiin. Vaikka pariisilaiset eivät niin ylen ystävällisiä aina olleetkaan. Pariisi on kuitenkin niin kaunis ja mielenkiintoinen kaupunki. Ja olihan se Henry Millerin, Ernst Hemmingwayn, Anais Ninin ja monien muiden kirjailijoiden kaupunki. Ja tietenkin Picasson, Renoirin, Van Goghin, Matissen ja muiden starojen kaupunki. Ja cinefiillille tietenkin elokuvan synnyinkaupunki  :). Mutta tuo viisumi. Tekisi kyllä mieli väittää, että ei suomalainen ole koskaan tarvinnut viisumia Ranskaan. Ainakaan sinä aikana mitä minä siellä olen käynyt. Mutta en halua inttää moisesta asiasta. Jos olet ihan varma. Itse en ole koskaan kuullut tuollaisesta käytännöstä. Pitikö teidän etukäteen anoa se viisumi jostakin suurlähetystöstä? Vai millainen käytäntö siinä oli?

Minun kokemukseni mukaan suomalainen ei tarvinnut viisumia interreililla mihinkään maahan. Tosin interreillmaihin kuului tuolloin vain Unkari Itä-Blokista. Ja suomalaiselle kirjoittivat viisumin Unkariin passintarkastajat siinä junassa rajalla. Se käytäntö harmitti kovasti esim. ruotsalaisia ja jenkkejä, joiden oli pitänyt anoa se viisumi etukäteen suurlähetystöstä. Suomen Leijona- passi oli muutenkin kovaa valuuttaa silloin Euroopassa. Kiitos Kekkosen hyvin hoidetun ulkopolitiikan. Tsekkoslovakia ei kuulunut silloin interreillmaihin ja se jäi käymättä. Mikä seikka harmittaa nyt kovasti. Prahaan olisi pitänyt ostaa rajalta junalippu. No sehän nyt ei tietenkään olisi ollut mikään ongelma, mutta se viisumi vähän oli. Viisumi olisi pitänyt anoa etukäteen suurlähetystöstä, ja se tuntui silloin muka vähän liian vaivalloiselta käytännöltä. Ikävä kyllä.

Kyllä se ranskalaisten kielitaito oli silloin melko onnetonta. Ja minusta tuntuu, että ne ranskalaiset eivät silloin edes halunneet puhua mitään englantia. Ranskalaiset olivat silloin sellaisia ylpeitä Gallian kukkoja, jotka ajattelivat että kaikkien Ranskaan lomalle haluavien pitää nyt ainakin edes ranskankieli osata. Sieltä Sorbonnen yliopiston läheltä löydettiin sellaisia ilmeiseti opiskelijoille tarkoitettuja ravintoloita, joissa ruoka-annokset olivat esillä vitriinissä. Siitä pystyi sitten valitsemaan mieleisensä kun ilmoitti tarjoilijalle vain sen ruoka-annoksen numeron. Ja sitten sellaisissa kiinalaisravintoloissa oli hyvät turistimenut. Ja ystävällinen henkilökunta ja maukas sapuska. Nämä kiinalaiset olivat tietenkin Pariisissa pieni vähemmistö, jota oli myös itse potkittu koiville, ja he ymmärsivät paremmin myös ranskaa osaamattoman turistin tukalan aseman. Ja kaupastahan sai tietenkin ostettua tuoretta patonkia ja camembertia ja brietä iltapalaksi. Että ei sitä nyt sentään nälkään Pariisissa kuollut.

Ja nuorena sitä oli sen verran innoissaan, kun oli Oulusta asti junalla kölkytellyt pari vuorokautta Pariisiin asti, että ei sitä ihan pikku vastoinkäymisistä viitsinyt alkaa murehtimaan. Nyt voisi kyllä alkaa vituttamaan ihan tosissaan jos joku ulkomailla kohtelisi kuin pariisilaiset silloin tekivät  :).

^^Varmasti näin on mitä kirjoitit. Tarkoitinkin enempi sitä tilannetta mikä oli vuonna 1982. Olet suunnilleen saman ikäinen kolli kuin minä, joten muistat varmasti ne vähän erilaisetkin ajat. Valioliigahan on todella kovatasoinen sarja ja sen kärkijoukkueet ovatkin täynnä ei-englantilaisia huippu pelaajia. Tässä onkin varmaan se suurin syy miksi Englanti ei ole kummoisesti menestynyt EM- tai MM-kisoissa. Mutta se on taas sitten ihan eri juttu.

Itse tutustuin paremmin italialaiseen jalkapalloiluun 1980-luvun loppupuolella, kun historian opiskelujeni loppuvaiheessa asuin lähes vuoden Roomassa. Klassisen arkeologian opintoja kun ei voi oikeastaan suorittaa muualla kuin kaivauksilla antiikin Kreikassa tai Roomassa. Opin aika äkkiä, että mikä jalkapallon asema Italiassa on. Italialaiset puhuvat mielellään kahdesta asiasta: politiikasta ja jalkapallosta. Jokaisella on varma mielipide Italian maajoukkueen kulloisestakin tilanteesta. Maajoukkueen päävalmentaja tuntuu olevan paljon tärkeämpi henkilö kuin maan pääministeri tai presidentti. Ja se intohimo jalkapalloa kohtaan menee läpi kaikkien yhteiskuntakerrosten. Se italialainen sanonta, että "jalkapallo on kuin oopperaa ja ooppera on kuin jalkapalloa", pitää kyllä hyvin paikkansa. Molempia rakastetaan. Jalkapalloon suhtaudutaan filosofisesti ja taktisesti. Kuin johonkin shakin suureen mestaruusotteluun. Italiahan onkin nelinkertainen jalkapallon maailmanmestari. Sekin kertoo jo paljon. Englanti on voittanut maailmanmestaruuden vain kerran. Ja senkin aivan räikeän tuomarivirheen avustuksella  :).

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu