Minua on aina epäilyttänyt AY-liikkeet. Kun nuorena insinöörinä sain ensimmäisen vakityöpaikkani, mulla oli tiedossa että jokin AY-liitto ja ilmeisesti lähinnä SAK rahoitti vasemmistopolitiikkoja presidenttikampanjoissaan. En halunnut olla moisessa mukana ja vaikka minulla ei ollutkaan tietoja siitä, rahoittaako se liitto, johon minun olisi luontevaa liittyä ketään, en liittynyt silti mihinkään. Mulla oli tieodssa sekin että olen näissä rahoitusjärjestelyissä mukana maksajan ominaisuudessa sikäli että AY-liittojen jäsenmaksut sai vähentää verotuksessa eli me veronmaksajat maksoimme osan noista jäsenmaksuista. Ja vasemmistopolitiikkojen kampanjoista.
Liittoon kuuluminen nousi joskus esiin työpaikan kahvipöytäkeskusteluissa (nykyään näistä ei enää ole puhuttu). Myönsin aina etten kuulu mihinkään. Jotkut työkaverini syyllistivät minua liittoon kuulumattomuudesta: he kertoivat että liitot neuvottelevat palkkamme ja pystyvät neuvottelemaan paremman palkan kuin itse pystymme. Olen siis pelkkä vapaamatkustaja korjaten hedelmiä, he myös maksavat. Ei auttanut mitään vaikka sanoin että en minä kaipaa mitään liittoa neuvottelemaan palkkaani ja ei voi olla minun syy mikäli myös minun palkkani on tällaisten neuvottelujen tulos. Sanoin että en halua olla missään tällaisessa mukana mutta sanani olivat turhia, olin syyllinen. Noiden keskustelujen tuloksena olin aiempaa vakuuttuneempi siitä etten halua olla minkään liiton jäsen.
Tuttavalleni joka työskentelee hoitoalalla tapahtui seuraavaa. Heidän työnantajansa vaihtui mutta työntekijät säilyttivät työpaikkansa ja työntekijöiden näkökulmasta mikään ei muuttunut, ainoastaan työnantajan nimi. Tästä on noin 10 vuotta aikaa. Kuitenkin samalla tapahtui jotakin sellaista että työntekijöiden työsopimukset muuttuivat. Vaihtoivat erilaisen sopimuksen piiriin. Heidän palkkansakin olisi pitänyt muuttua, nousta hieman, ehkä 20€/kk tai jotakin aika pientä. Palkkojansa ei kuitenkaan tuolloin nostettu, kukaan ei huomannut muutosta kuin vasta noin vuosi sitten. Tilanne pitäisi korjata jälkikäteen ja vaikka maksamatta onkin jäänyt aika mitätön summa, vuosien kuluessa siitä on tullut ihan kiva kertakorvaus. Tätä kertakorvausta ei kuitenkaan makseta kuin vain niille jotka ovat liiton jäseniä. Liitolla on hartioita vaatia korvausta jäsenilleen, yksittäisellä liittoon kuulumattomalla työntekijällä ei ole.
Kyse on kuitenkin laista. Kaikkia työntekijöitä pitää kohdella tasapuolisesti mutta näin ei toimita. Eikö Suomesta löydy järjestelmää joka estää työntekijöiden kysetuksen? Meillähän on byrokraatti joka oksalle. Vain niille maksetaan se joka heille kuuluukin maksaa jotka sattuvat olemaan jäseniä mafiassa jolle kiltisti maksavat suojelurahaa. Minä en kertakaikkiaan hyväksy tuollaista kultapossukerho-meininkiä enkä taatusti edelleenkään liity mihinkään. Liittojen voima on jäsenissään, mitä enemmän jäseniä heillä on, sen enemmän heillä on voimaa. Toivottavasti jatkossa mahdollisimman vähän.