Jutusta käy myös ilmi kuinka Fortumin Irlantilainen holding-yhtiö lainasi 4,1 miljardia sinne sijoitettua pääomaa suomalaiselle Fortum heat & powerille.
Vuosittaiset korkotuotot n. 300 miljoonaa menee Irlantiin jossa niitä ei veroteta tappioiden kattamiseksi. Fortum heat & pokerin taloudellinen tilanne on hyvä. Fortum perustelee tätä ylimääräistä lainaa varautumisella mahdollisiin tuleviin yllätyksiin sähkön hinnoittelussa ja markkinoiden epävakaudella.
Tulonsiirtoa suomalaiselta veronmaksajalta pörssiyhtiölle.
No hyvä, olet jo sentään hokannut, että kyseessä on pörssiyhtiö.
Ja eikö kaikki alle 100% veroaste ole sitten tulonsiirto suomalaiselta veronmaksajalta pörssiyhtiölle?
Ilmeisesti sinun mielestäsi pörssiyhtiön tehtävä on maksaa mahdollisimman paljon veroja, mutta muitakin mielipiteitä varmaan löytyy. Osakeyhtiölakikin sanoo, että osakeyhtiön toiminnan tarkoitus on tuottaa voittoa osakkeenomistajille (tässä tapauksessa siis myös valtiolle/veronmaksajille mutta myös muille omistajille).
Täytyy sanoa, että olen hieman yllättynyt tuosta verotushimokkuudestasi. Vassareillehan se on ihan peruskauraa.
Vassarit on muuten yllättävän hiljaa...
Onkohan nämä vähän liian vaikeita asioita...
No, oli miten oli niin tottakai normaali osakkeenomistaja haluaa mahdollisimman suuren tuoton sijoitukselleen ja mahdollisimman vähän veroja. Niin minäkin.
Valtion rooli on kuitenkin aika lailla eri ja nyt ajattelenkin asioita enemmän valtion ja varsinkin veronmaksajien kantilta.
Heidän rahoillaanhan valtio tässä pelailee.
Onko veronmaksajan kannalta paras tuotto sellaista joka on valtion verotuotoista pois ja siten vaatii verotuksen lisäämistä?
Nyt en kuitenkaan tarkoita mitään nollasummma peliä josta Tarja Halonen puhui.
Periaatteessa olen yksityisen pääoman kevyemmän verotuksen puolella, mielelläni näkisin Suomen vaikka Pohjolan Irlantina jonne ulkomaiset yritykset kilvan siirtäisivät pääkonttoreitaan.
Mutta pidän moraalisesti hyvin arveluttavana jos kansalaisiaan raskaasti verottavan Suomen valtionyhtiö (yli 50%) alkaa tehdä tuollaista verosuunnittelua jossa häviäjinä ovat oman valtion asukkaat.