Uutiset:

Kirjoittaja Aihe: Pro Tukipisteen Discord-ryhmät ja verkostoituminen toisiin seksityöntekijöihin  (Luettu 1658 kertaa)

Poissa Vieras0263

  • Sr. Member
  • Viestejä: 1213
  • * Kelpo kaveri
Ajattelin tämmöiseen osallistua. Minulla kun on motivaatio tutustua toisiin seksityöntekijöihin eli rakkaisiin kollegoihin, joista jo muutamia tunnen.

Jos jollakulla tällä saitilla kirjoittelevista kollegoista herää kokemuksia tuohon Discord-ryhmään liittyen, saa toki jakaa. Ja jos tämmöinen keskustelunavaus on jo avattu samasta aiheesta, niin sen saa yhdistää.

Ja siis verkostoitumistapojahan on useammanlaisia. Ei sen tarvitse olla tosiaankaan foorumi. Eihän yksityiset foorumit edes välttämättä rajaa mahdollisuuksia tutustua toisiin seksityöntekijöihin. Kun on Pro Tukipiste ja sen Discord-ryhmä, tämä Seksisaitti, naapurit sun muut opistot. Kaikkien näidenkin kautta periaatteessa saa yhteyden toisiin kollegoihin. Ketään ei kannata dissata tai suosia, ainakaan omasta mielestä, joka on vain oma näkemys asiaan. Itse ajattelen, että kaikki ovat samalla viivalla eikä kukaan ole toistaan parempia ja ettei ketään kannattaisi meistä alan kollegoista syrjiä tai jättää porukan ulkopuolelle. Vaikka olisi poliitikko versus aloittelija, niin kukaan ei siltikään ole toistaan parempi ihmisenä, joka yleensäkin on tottunut elämässään ja ihmiskunnassaan välillä töpeksimään, sähläämään ja tekemään virheitä. Kaikkia tulisi pyrkiä ymmärtämään ja kunnioittamaan sekä kantapään kauttakin voi oppia. :)

Olen sellainen ihminen, joka on aiemmassa elämässään töppäillyt ja jolla on vuorovaikutus joskus ajoittaisesti kärsinyt, mutta koittaa siltojen polttamisen sijaan mahdollisimman hyvällä myötäelämisen taidolla nykyään rakentaa niitä siltoja. Kun on sitä elämänkokemusta. Mikäli on mahdollista vielä tänäkin päivänä verkostoitua, niin aion ottaa edellisen elämän virheistä opiksi. Nythän eletään tätä päivää, ja toisaalta menneille voisi kunkin meistä olla hyvä koittaa vaan antaa anteeksi, vaikka sellaisen ajatteleminenkin olisi ehkä aikaisemmin saattanut tuntua pahalta. Ja koitan hioa luottamusta ja tietynlaista vaitiolovelvollista ja muita ymmärtävämmällä sävyllä puhuttelevaa ilmapiiriä kenellekään enempiä kettuilematta, vaikka joskus mieli tekikin käyttäytyä ehkä kuin apina. Tiedän, että ihminen voi käyttäytyä varsinkin kiireellisessä ja stressaavassa elämäntilanteessa kuin pikkukakara, mutta voi henkisen kasvun ja psyykkisen itsesäätelykeinojen kehittämisen myötä myös muuttua ja valistua sivistyneemmällä tavalla aikuismaisemmaksi ja kypsemmäksi toisia ihmisiä kohtaan! :) Nykyään ei tämmöisiä asioita hävetä myöntää, koska on nykyään kasvanut juurikin sitä kärsivällistä nöyryyttä myöntää oma kehityskelposuutensa. :sheep:

Toki minulle ei tarvitse antaa anteeksi. Jokaisella on oikeus siihen ja minä annan tässä hetkessä eläjänä anteeksi muille niin hyvin kuin armollisuudessani pystyn, mutta ymmärrän senkin, jos historia vaikuttaa joihinkin muihin ihmisiin eri tavoin ja siksi leimaisi reagoimaan minuun torjuvasti. Sekin on ok. Mutta toisaalta, jos seksityöntekijää ja hänen kehittymisen haluaan kokemustensa kautta oppineena haluaa ymmärtää, voi hänelle antaa myös uuden mahdollisuuden ja antaa menneet anteeksi, sekä ottaa mukaan vertaistuelliseen porukkaan ja verkostoon, jossa voi myös aloittaa puhtaalta pöydältä tietäen samalla, ettei enää haluaisi mistään hinnasta töpeksiä omia mahdollisuuksiaan. :)

Välitän ja kunnioitan sekä rakastan teitä, toiset kollegat, jotka olette tässä skenessä mukana! ❤️ Sillä ilman teitä ja minua yhdessä, eli meitä, ei olisi varmaankaan tätä alaa.
« Viimeksi muokattu: Kesäkuu 09, 2021, 17:38:10 kirjoittanut SielujenRakastelua »

Poissa Vieras0232

  • Jr. Member
  • Viestejä: 78
  • ****** Rakastajien aatelia
Itse olen tuolla Discordissa myös, ja tykkään paljon! Sieltä ja ainakin yks hyvä kaveri tullut joka samalta paikkakunnalta kun itse olen.
Neuvoja, tukea ja vinkkejä saa ihanilta kollegoilta siellä! 😊
Jos et sinne ole vielä tullut niin suosittelen vahvasti 👌

Poissa Vieras0263

  • Sr. Member
  • Viestejä: 1213
  • * Kelpo kaveri
Itse olen tuolla Discordissa myös, ja tykkään paljon! Sieltä ja ainakin yks hyvä kaveri tullut joka samalta paikkakunnalta kun itse olen.
Neuvoja, tukea ja vinkkejä saa ihanilta kollegoilta siellä! 😊
Jos et sinne ole vielä tullut niin suosittelen vahvasti 👌

Tätä juuri tarkoitinkin. Viime viikon keskiviikkona Tampereella ollessani tosiaan pääsin ensimmäiseen Discord-tapaamiseen ja kyllä kuulkaas voitte uskoa, miten ihana fiilis kaikin puolin jäi käteen, kun sai tukea ja kuunnella sekä ymmärtää muitakin kollegoja!❤️

Ehdottomasti uusin kyllä tämän saman ja toivon mukaan koukutun käymään säännöllisesti. Uudet ystävät, verkostot jne. eivät ole ollenkaan pahitteeksi. Minä en katsokaas tullut polttamaan siltoja, vaan rakentamaan niitä, nyt kun on aiemmasta elämäntilanteesta todellakin haluttu ottaa oppia kantapään kautta. :inlove:

Mä en oo vielä päässy mihinkään isompaan tapaamiseen, mutta toivottavasti pian pääsen! Parin Turkulaisen kanssa oon nähny ja toisesta tullut tosi hyvä kaveri. :inlove:

Poissa Vieras0263

  • Sr. Member
  • Viestejä: 1213
  • * Kelpo kaveri
Mä en oo vielä päässy mihinkään isompaan tapaamiseen, mutta toivottavasti pian pääsen! Parin Turkulaisen kanssa oon nähny ja toisesta tullut tosi hyvä kaveri. :inlove:

Siinäpä tämä juuri onkin, että tuollainen verkostoituminen on aina tervetullutta ja olisi mukavaa oppia tuntemaan uusia ihmisiä. :)

Ja minun tapauksessani, kuten myös muidenkin, ne leimat on leimoja. Jos joku muu on saanut toisenlaisen käsityksen minusta aiemmin, niin sellaista ei ole aina helppoa muuttaa tai korjata, vaikka olisinkin nykyään toisenlainen ihminen kuin mitä ennen olin. Riippuu tietysti ihmisistä ja fiilareista. Jotkut elävät vanhojen muistikuvien, huhupuheiden ja mielikuvien tasolla, toiset taas elävät enemmän nykyhetkessä jättäen menneet taakseen, ja tapaavat toinen toisiaan ja ottavat kontaktia suoralla empirismillä saadakseen mahdollisimman totuudenmukaista tietoa (eli livenä, face-to-face).

Näkisin oikeastaan, että juuri tuollainen Discord-ryhmä ajaa vähän saman asian, jos voi kumminkin kuunnella ja puhua toisten kanssa ääneen. Tutustuessa ei välity ainoastaan kirjoitusasu vaan myös ennen kaikkea se äänensävy. ;) Tärkeintähän minun mielestäni tutustuessa olisikin muodostaa se käsitys toisesta ihmisestä nykyhetkessä, mikäli vain mahdollista, ja luottaa sen pohjalta. Tiedän, että jos voisin matkustaa ajassa taaksepäin, olisin itsekin fiksaillut ja korjaillut asioita toisinaan aivan toisin, varsinkin silloin, kun en ollut kyllin viisas toimimaan toisella tavalla kuin mitä kokonaisvaltaisemmin nykyään. En sinänsä odota keneltäkään keskinäistä anteeksiantoa, vaikka itse armahtaisin kaikkia, mutta jos joku kollegoistani, joille se molemminpuolinen armollisuus olisikin ollut joskus haaste, pystyy siihen, niin täytyy kyllä nostaa hattua ja peukkua.❤️

Sori meni vähäsen off topiciksi, mutta halusin silti jakaa näitä ajatuksia...