Uutiset:

Kirjoittaja Aihe: Minttuliini tutkimuspöydällä  (Luettu 3332 kertaa)

Poissa Ylilääkäri

  • Full Member
  • Viestejä: 330
  • ***** Huikea tyyppi
Minttuliini tutkimuspöydällä
« : Kesäkuu 01, 2021, 23:37:02 »
Varoitus: Tiukkapipot ja ne, jotka eivät kestä kuulla positiivisia arvioita palveluntarjoajista, voivat suoraan ohittaa tämän kirjoituksen.

Olin jo aiemmin keväällä sopinut Mintun kanssa tapaamisen, joka peruuntui, mutta nyt saatiin uusi järjestettyä. Kun otin yhteyttä varmistin, uskaltaako hän tulla tutkimuspöydälle, kun siitä pari juttua olin saitilla kirjoittanut. Vastaus oli myönteinen. Sovittu päivä valkeni ja hoitelin aamupäivän työt pois. Hain sitten Mintun sovitusta paikasta saamieni tuntomerkkien avulla ja helppohan hänet oli tunnistaa.

Olin jossain määriin jännittynyt, sillä en ollut ikinä pyytänyt aiemmin tapaamatonta palveluntarjoajaa suoraan työhuoneeseeni. Mutta intuitioni Mintun suhteen oli ollut oikeassa. Näin se vain on. Muutaman meilin jälkeen saa melko varman käsityksen millainen ihminen on. Minttukin oli ehkä vähän jännittynyt ja kertoi, ettei näissä merkeissä ennen lääkärin vastaanotolla käynytkään.

Sen voin sanoa, että Minttu on luonnosssa nätimpi kuin muutamassa kuvassa. Johtuu varmaan siitä, että niissä kuvissa ei kasvoja tietenkään näy. Ensimmäisenä kiinnittyy huomio todella sielukkaisiin silmiin, jotka tuikkivat meikin keskeltä. Ja kasvoihin, joita oli helppo katsoa. Poskien ja ohimoiden iho oli pehmeä ja mukava siliteltävä.

Minttu oli ihanan  pieni ja siro  ja pidän pienikokoisista naisista. Kauniit ja sopivan kokoiset silikonit ja kaikki muukin kohdallaan.

Mintun suutelu oli sitten aivan omaa luokkaansa, ja kovasti tuntui siitä tykkäävän, minusta puhumattakaan. Tunnelma tiivistyi ja lääkärintakki lensi pois. Nopeasti Minttu oli täysin ilman vaatteita. Tutkimuspöytä odotteli kutsuvasti ja kiinnostuneena Minttu siihen asettui. Säädin jalkatuet huolellisesti niin, että hänen olisi hyvä olla siinä seuraavat pari tuntia. Kauniit jalat olivat kutsuvasti levällään ja välissä näkyi jotain, mitä ei voinut vastustaa.

Polvistuin lattialle, josta annoin perusteellisen kielihoidon, joka päättyi kiemurteluun. Sitten olikin jo kiire saada kumi päälle ja pian uppouduin Mintun lemmenpesän juuriani myöten. Se oli muuten  äärettömän nautinnollista, usko pois! Minttu totesi, että paikka ja tilanne on kiihottava ja oikeassa hän totta vie oli. Kesken kaiken kysäisin, onko hänellä mukana jotain leluja, mutta oli vain dildo, joka ei oikein sopinut tilanteeseen. Käväsin välinekaapillani ja otin sieltä pari Lelon klitoriskiihotinta. Ne olivatkin sitten niin ahkerassa käytössä, että toisesta loppui virta, mutta onneksi toinen kesti sen loput pari tuntia. Välillä ääntelyä oli sen verran, että ajattelin, että mitä oven toisella puolella olevat potilaat ajattelevat sisällä tapahtuvan.

Kokeiltiin vielä pöydällä takaapäin  Minttu jalat yhdessä, mutta hän oli siinä asennossa niin tiukka, ettei vehje suostunut menemään suosiolla sisälle ja asento tutkimuspöydällä oli sen verran hankala, että päätimme luopua sillä erää. Sen sijaan Minttu tuli päälle ja se oli varsinainen taidonnäyte, jota en ollut tutkimuspöydällä kokeillutkaan. Kömmin itse tutkimuspöydälle, ja Minttu kiipesi päälle. Pelkäsin kuinka pöytä kestää, kun rojahdin sihen, mutta Minttu oli kuin höyhen ja pöytä rautaa. Ja natinaakaan ei juuri kuulunut.

Mainittakoon, että ultraäänilaitetta ei tällä kertaa käytetty, vaikka kysäisin, mitä Minttu tykkäisi ajatuksesta. Tykkäsi kyllä, mutta päätin jättää seuraavaan kertaan, laite vaatii hiukan säätöjä ym. ja ajattelin, että on parempaakin tekemistä. Ja niin olikin.

Taas tuli koettua yksi ikimuistoinen  hetki, jota saa aikanaan keinutuolissa muistella. Sai nauttia monella tavalla ja nauraa. Tällainen ei olisi mahdollista, jos ei olisi niin hienoa seuraa, kiitos suomalaiset palveluntarjoajat ja ennen kaikkea extrakiitos Minttuliinille!

Ylilääkäri

Poissa Prophat

  • Sr. Member
  • Galleria (1)
  • Viestejä: 6364
  • ******* Saisi mikroaaltouunilla pillua
Vs: Minttuliini tutkimuspöydällä
« Vastaus #1 : Kesäkuu 02, 2021, 00:07:28 »
Vaikka hattu istuu tiukasti, hyvin kestämme. :)  Propsit hienosta kertomuksesta. Tarina rupee olla sitä tasoa että kansa vaatii kuvatodisteita ;)
Shikita ga nai

Poissa Entto

  • Sr. Member
  • Galleria (3)
  • Viestejä: 4000
  • ******* Saisi mikroaaltouunilla pillua
Vs: Minttuliini tutkimuspöydällä
« Vastaus #2 : Kesäkuu 02, 2021, 06:09:54 »
Hieno rapsa hienosta tytöstä.
😀
Saitin Bud Spencer

Poissa Jousimies2012

  • Sr. Member
  • Viestejä: 2655
  • ****** Rakastajien aatelia
Vs: Minttuliini tutkimuspöydällä
« Vastaus #3 : Kesäkuu 02, 2021, 07:41:41 »
Erittäin asiallinen rapsa 👍
Melkein pystyi kuvittelemaan itsensä Ylilääkärin tilalle laittamalla silmät kiinni 😎
Opettelee kielihommia… 😜

Poissa Vieras0415

  • Full Member
  • Galleria (9)
  • Viestejä: 223
  • **** Nauttii muiden arvostusta
Vs: Minttuliini tutkimuspöydällä
« Vastaus #4 : Kesäkuu 02, 2021, 07:58:55 »
Ah, nämä Ylilääkärin rapsat on vaan niin ihanaa luettavaa ❤️

Poissa Vieras0422

  • Full Member
  • Viestejä: 220
  • *** Näyttää hyvää esimerkkiä
Vs: Minttuliini tutkimuspöydällä
« Vastaus #5 : Kesäkuu 02, 2021, 08:52:15 »
Kiitos Ylilläkäri kivasta rapsasta :-* Oli mukavaa kun kutsuit, ja kokemuksena tapaaminen oli todella mieleenpainuva, kiva ja kiihottava :) 

Poissa antero pee

  • Sr. Member
  • Viestejä: 1167
  • ***** Huikea tyyppi
Vs: Minttuliini tutkimuspöydällä
« Vastaus #6 : Kesäkuu 02, 2021, 10:10:50 »
Propsit tästä hienosta esseestä!
You and me, part-time lovers

Poissa Simi

  • Jr. Member
  • Viestejä: 59
  • * Kelpo kaveri
Vs: Minttuliini tutkimuspöydällä
« Vastaus #7 : Kesäkuu 02, 2021, 14:35:49 »
"Välillä ääntelyä oli sen verran, että ajattelin, että mitä oven toisella puolella olevat potilaat ajattelevat sisällä tapahtuvan."

Mihin ne toiset potilaat olivat menossa?  ;D ;D ;D

Poissa Stan

  • Sr. Member
  • Viestejä: 5345
  • ******* Saisi mikroaaltouunilla pillua
Vs: Minttuliini tutkimuspöydällä
« Vastaus #8 : Kesäkuu 02, 2021, 22:17:48 »
Hieno rapsa ja jatko lääkärisarjalle👍