Uutiset:

Kirjoittaja Aihe: Suuseksi ja seksitaudit osa 3/3 (tippuri, kuppa, klamydia, kondylooma ym)  (Luettu 6186 kertaa)

Poissa Ylilääkäri

  • Full Member
  • Viestejä: 311
  • ***** Huikea tyyppi
Tippuri (vuonna 2019 605 tapausta, ennallaan)

Tippuri on erittäin tarttuva bakteeritauti, joka leviää seksikontaktissa emättimen, peniksen, peräaukon, suun ja nielun kautta. Tippuri voi levitä suuseksissä, mutta tarkkaa riskiä ei ole tiedossa, koska suuhun taudin saaneet ovat yleensä harrastaneet myös genitaalista tai anaaliseksiä. Nielutippuri on usein oireeton ja jos oireita ilmenee, tyypillisenä on noin viikon kuluttua altistumisesta kurkkukipu. Yleisesti ottaen tippuri on hoidettavissa antibiooteilla, mutta vastustuskykyisten bakteerien osuus on jatkuvasti lisääntynyt. Nielutippuri on usein huomattavan vaikea hoitaa
Tippuri leviää helposti fellaatiossa (suihin ottamisessa) peniksestä suuhun ja nieluun. Päinvastaiseen suuntaan eli naisen sukuelimistä suuhun leviäminen on epätodennäköisempää, koska naisessa infektoitunut alue on syvällä kohdun kaulassa. Tätä aluetta ei helposti tavoita cunnilinguksessa.

Kuppa (vuonna 2019 249 tapausta, nousussa)

Kuppa on vakava bakteeritauti, joka leviää vaginan, suun, peniksen ja peräaukon välityksellä. Jos iholla on kupan aiheuttamia haavoja, leviäminen voi tapahtua ihokontaktissakin. Haavaumat voivat olla pieniä ja huomaamattomia ja potilas muutenkin oireeton. Kuppa on hoidettavissa oikealla antibiootilla. Jos kuppaa ei hoideta, se voi levitä kaikkialle kehoon mukaan lukien verisuonet ja hermoston. Kuppa ei ole niin yleinen kuin useimmat muut seksitaudit. Kuppa tarttuu erittäin herkästi suuseksissä.

Klamydia (vuonna 2019 16 180 tapausta, nousussa)

Klamydia on bakteeritauti, joka voi tarttua suuseksissä, mutta todennäköisemmin se tarttuu vaginaalisessa tai anaaliseksissä. Klamydia voi esiintyä nielussa, genitaaleissa, virtaselimistössä ja peräsuolessa. Klamydia voi tarttua fellaatiossa ja silloin riski tartuntaan on molemmilla osapuolilla. Tutkimustietoa cunnilinguksen kautta tapahtuvasta tartunnasta on niukasti. Todennäköistä on, että riski on samankaltainen kuin tippurissa eli melko pieni. Genitaalialueen klamydian oireina voi olla kutinaa, kirvelyä ja virtsaamisvaikeuksia tai -virtsaamiskipua, mutta usein ei ole mitään oireita. Myös suurin osa kurkkuklamydioista on oireettomia, lähinnä kurkkukipua voi olla.

Hepatiitit

Yleisimmät hepatiitit eli maksatulehdukset ovat A, B ja C-hepatiitti. Näistä B-hepatiitti tarttuu seksiteitse, mutta siitä tarttuuko se suuseksissä ei ole olemassa varmaa tietoa. A ja B-hepatiitti voi tarttua oraali-anaaliseksissä. Voimassa oleva hepatiittirokote antaa suoja sekä A että B-hepatiittia vastaan. C-hepatiitti tarttuu hyvin heikosti seksiteitse, vain 1 tarrtunta 200 000 tapahtumaa kohden. C-hepatiitti leviää lähinnä huumeneulojejn kautta

HPV (ei tilastoida yleisyytensä vuoksi)

Papilloomaviruksen tietyt muodot voivat aiheuttaa kondylooman eli visvasyylän, joita voi esiintyä sukuelimissä, peräaukon ympäristössä, suussa ja nielussa. Ne voivat olla laakeita ja huomaamattomia tai kukkakaalimaisia rykelmiä. Oireita ei välttämättä ole. Tauti leviää seksiteitse. Virus voi levitä myös suuseksissä. Tietyt HPV-tyypit voivat aiheuttaa äänihuulten tai hengitysteiden tartunnan (papillomatoosin). Olennaisen tärkeää on se, että suuseksin kautta saatu HPV-infektio on suu- ja kurkkusyöpien tärkein riskitekijä.

Parantavaa hoitoa ei ole, mutta elimistön oma puolustusjärjestelmä hoitaa paranemisen suurimmassa osassa tapauksia. Suun ja nielun muutokset voi tarvittaessa poistaa kirurgisesti. Nykyään on olemassa HPV- rokote (Gardasil), joka annetaan kaikille alle 15 vuotiaille. Jos aikuinen ottaa rokotteen tarvitaan kolme rokotetta täyttä suojaa varten. vuotiaille. Rokote estää yleisimpien HPV-muotojen leviämisen.

Mikä on käytännön riski suuseksissä?

Kolmessa osassa on käyty läpi suuseksiin liittyviä lääketieteellisiä ja todellisia seksitautiriskejä. Mitä käytännön johtopäätöksiä siis voidaan tehdä? Suuseksin antaminen palveluntarjoajalle on varsin turvallista.

Asiakkaan ja myös palveluntarjoajan kannalta teoreettisena riskinä ovat lähinnä herpes, klamydia ja kuppa.

Kuppa on Suomessa varsin harvinainen, viimeisen 10 vuoden aikana tapauksia on ollut 200-250 vuodessa, joten todella uskomattoman huono mäihä on, jos sellaisen saa. Tartunnoista 75% on miehillä ja heillä 60% tartunnoista on saatu miesten välisessä seksissä. Voi siis päätellä, että tavanomiasessa palveluntarjoajan antamassa heteroseksissä riski on olematon.

HPV on yleinen ja joka kolmannella >20 vuotiaalla naisella on tälläkin hetkellä korkean riskin papilloomainfektio. Papilloomaviruksen aiheuttama infektio on useimmiten täysin oireeton. Näkyvät kondyloomat on helppo hoitaa. Infektiolla voi olla huonolla onnella ikäviä jälkiseurauksia, kuten lapsettomuutta ja kurkkusyöpä. Onneksi nykyään on saatavilla HPV-rokote ja tulevaisuudessa HPV:n aiheuttamat ongelmat tulevat vähenemään. Mikään ei estäne myös aikuista ottamasta HPV-rokote (Gardasil), jolloin siitäkin huolesta pääsee hintaan 195 € x 3 = noin 600 € eli tässä skenessä varsin kohtuullinen hinta.

Herpes on taas niin yleinen, että sen saa suurella todennäköisyydellä joka tapauksessa, jos seksiä ylipäänsä harrastaa. HSV1-tyypin (ns. yskänrokko) saa useimmiten jo lapsuudessa ja 20%:lla on HSV-2 aiheuttama genitaaliherpes. Molempia herpeksen muotoja on helppo hoitaa viruslääkkeillä (esim. asikloviiri). Teoriassa herpes voi johtaa vakavinkiin komplikaatioihin, mutta ne ovat harvinaisia. Herpekseen ollaan kehittämässä rokotetta, mutta se ei ole vielä saatavilla

Voidaan siis todeta, että cunnilingusta voi melkoisen riskittä harrastaa palveluntarjoajan kanssa ilman suojaa.

Fellatiossa sen sijaa riskit ovat selvästi isommat koska sitä kautta voi tarttua myös tippuri ja klamydia. Tämä tekee ymmärrettäväksi ja aiheelliseksi sen, että ylivoimainen valtaosa palveluntarjoajista ei ota suihin ilman kondomia. Poikkeuksia tietenkin on, kuten Nina, joka tuossa on imoittanut ottaneensä aina suihin ilman kortsua.

Saittilaisille on voinut sellainen olo, että paasaan täällä ehdottoman turvaseksin puolesta. Ei se ole niin. Olen kertonut vain sen, mitä lääkärinä pitää kertoa. Enhän tietenkään voi potilaalle sanoa, että mene siitä vain harrastamaan suojaamatonta seksiä, on vain huono säkä jos saat taudin. Itse en ole ikinä käyttänyt nuolemissuojaa, mutta kumia aina (yhtä poikkeusta lukuunottamatta).

Se lääketieteestä tältä erää. Seuraava kirjoitukseni saakin olla sitten perinteinen rapsa. Hyvää uutta vuotta kaikille!

Ylilääkäri

Poissa Entto

  • Sr. Member
  • Galleria (5)
  • Viestejä: 2758
  • ****** Rakastajien aatelia
 :)
Kiitos näistä kaikista kolmesta ylilääkärille.
👍👍👍
Saitin Bud Spencer

Poissa Seepeli

  • Sr. Member
  • Viestejä: 11232
  • ******* Saisi mikroaaltouunilla pillua

Iso kiitos! Rautaista asiaa kiihkottomasti faktoihin perustuen. Harvinaista nykypäivänä.👍
Amator

Poissa Vieras0116

  • Full Member
  • Viestejä: 330
  • *** Näyttää hyvää esimerkkiä

Iso kiitos! Rautaista asiaa kiihkottomasti faktoihin perustuen. Harvinaista nykypäivänä.👍

Kiitos myös minunkin puolesta. Kiitos myös Seepelille kun otit tuon sanan "kiihko" esille.

Jäinkin analysoimaan itseäni, että miksi suhtautuu kiihkeästi aiheeseen mikä on päivänselvä. Suuseksissä kannattaa käyttää kumia, mutta ei se maailmaa kaada jos joskus jättää käyttämättä.

Analyysin lopputulema oli, että ei kannata kirjoittaa aiheesta jos jokin muu asia v**uttaa kuin kyseessä oleva asia. Välillä se on vaan ihmisluonto kiihkeilevä, vaikka olisi miten rauhallinen luonne.

Sen olen huomannut jo ajat sitten, että ei kannata antaa reklamaatiota jos olet juuri esim. riidellyt puolison kanssa

Poissa Vieras0128

  • Hero Member
  • Viestejä: 756
  • **** Nauttii muiden arvostusta
Kiitokset Ylilääkärille näistä tietoiskuista. Kiihkotonta asiatekstiä.

Poissa Sowhat

  • Full Member
  • Viestejä: 447
  • ** Piristää muiden päivää

Kyllä tippuri voi levitä limakalvoille helpostikin. Itse sain 80-luvulla Etelä-Amerikasta tippurin silmiin. Enkä taatusti ollut niin huononäköinen, että silmiä olisin toosaan tunkenut. Villi veikkaus on, että sormipelin aikaan olisi silmää kutissut ja olisin sormilla silmää hieraissut. Muualla ei oireita ollut, mutta silmät alkovat rähmimään, ja pikkuhiljaa olivat aamulla siinä kunnossa, että vain vedellä liottamalla sai silmät auki. Sitten kahden päivän raju antibioottikuuri ja selvisin jälkiseuraamuksitta
Hupakointia jo kuudella vuosikymmenellä

Poissa Ebenholtz

  • Newbie
  • Viestejä: 16
  • * Kelpo kaveri
Miten se sitten on että nykyään ne ei tuota kuppaa oikein tarjoa testattavaksi kun käyt testeissä?? Ja joutuu väkisin vääntää että ottavat verikokeet..

Poissa Ylilääkäri

  • Full Member
  • Viestejä: 311
  • ***** Huikea tyyppi
Kuppa on ns. yleisvaarallinen ilmoitettava tartuntatauti. Jos kuppa todetaan, siitä on tehtävä virallinen ilmoitus ja tautilähteen jäljitys. Tavallisin tartuntatapa on suojaamaton seksi. Suomessa todetaan vuosittain noin 200-250 tartuntaa, joista puolet on saatu ulkomailta. Kuppatartunnat ovat lisääntyneet etenkin miehillä, joilla on seksiä miesten kanssa.

Kyllä kuppakokeen saa pyytämällä, jos on ollut suojaamattomassa yhdynnässä. Kukaan lääkäri ei voi olla kirjoittamatta lähetettä verikokeeseen, jos edes teoreettinen riski tartuntaan on. Tauti on heteromiehillä erittäin harvinainen. Homoseksuaalinen seksi lisää riskiä huomattavasti.

Yleisvaarallisten sairauksien hoito on potilaalle ilmaista.

Ylilääkäri

Poissa Ebenholtz

  • Newbie
  • Viestejä: 16
  • * Kelpo kaveri
Onkos arvon ylilääkärille tullut noita mycoplasma genitalium tapauksia/ onko kokemuksia kuinka yleinen tauti se täällä suomessa on?? Lehdistä saanut lukea että rupeaa olemaan yhtä yleinen kuin klamydia/ yleisempikin kuin tippuri?

Poissa Turskapappa

  • Sr. Member
  • Viestejä: 1611
  • ***** Huikea tyyppi
Tajusin viime viikolla, että ei ole tullut käytyä pitkään aikaan testeissä. Kullini on ollut paljaana edellisen testin jälkeen noin kymmenen siviilinaisen suussa ja varmaan 50 ammattilaisen kidassa. Siviileissä en ole tavannut naista, joka haluaisi käyttää kumia suuseksissä.

Kuvassa testitulokset.

Disclaimer! Kymmenen vuotta sitten sain taudin suuseksistä.
Kino - Перемен  (Peremen) https://www.youtube.com/watch?v=z5xQfUScep4

Poissa Freyja

  • Hero Member
  • Galleria (43)
  • Viestejä: 583
  • ***** Huikea tyyppi
Kiitos varsin tärkeän infon jakamisesta täällä! ❤️🙏
Nautinto on ihmisen perusoikeus. ❤️

Poissa Lexi

  • Newbie
  • Galleria (15)
  • Viestejä: 20
  • * Kelpo kaveri
Tippuri (vuonna 2019 605 tapausta, ennallaan)

Tippuri on erittäin tarttuva bakteeritauti, joka leviää seksikontaktissa emättimen, peniksen, peräaukon, suun ja nielun kautta. Tippuri voi levitä suuseksissä, mutta tarkkaa riskiä ei ole tiedossa, koska suuhun taudin saaneet ovat yleensä harrastaneet myös genitaalista tai anaaliseksiä. Nielutippuri on usein oireeton ja jos oireita ilmenee, tyypillisenä on noin viikon kuluttua altistumisesta kurkkukipu. Yleisesti ottaen tippuri on hoidettavissa antibiooteilla, mutta vastustuskykyisten bakteerien osuus on jatkuvasti lisääntynyt. Nielutippuri on usein huomattavan vaikea hoitaa
Tippuri leviää helposti fellaatiossa (suihin ottamisessa) peniksestä suuhun ja nieluun. Päinvastaiseen suuntaan eli naisen sukuelimistä suuhun leviäminen on epätodennäköisempää, koska naisessa infektoitunut alue on syvällä kohdun kaulassa. Tätä aluetta ei helposti tavoita cunnilinguksessa.

Kuppa (vuonna 2019 249 tapausta, nousussa)

Kuppa on vakava bakteeritauti, joka leviää vaginan, suun, peniksen ja peräaukon välityksellä. Jos iholla on kupan aiheuttamia haavoja, leviäminen voi tapahtua ihokontaktissakin. Haavaumat voivat olla pieniä ja huomaamattomia ja potilas muutenkin oireeton. Kuppa on hoidettavissa oikealla antibiootilla. Jos kuppaa ei hoideta, se voi levitä kaikkialle kehoon mukaan lukien verisuonet ja hermoston. Kuppa ei ole niin yleinen kuin useimmat muut seksitaudit. Kuppa tarttuu erittäin herkästi suuseksissä.

Klamydia (vuonna 2019 16 180 tapausta, nousussa)

Klamydia on bakteeritauti, joka voi tarttua suuseksissä, mutta todennäköisemmin se tarttuu vaginaalisessa tai anaaliseksissä. Klamydia voi esiintyä nielussa, genitaaleissa, virtaselimistössä ja peräsuolessa. Klamydia voi tarttua fellaatiossa ja silloin riski tartuntaan on molemmilla osapuolilla. Tutkimustietoa cunnilinguksen kautta tapahtuvasta tartunnasta on niukasti. Todennäköistä on, että riski on samankaltainen kuin tippurissa eli melko pieni. Genitaalialueen klamydian oireina voi olla kutinaa, kirvelyä ja virtsaamisvaikeuksia tai -virtsaamiskipua, mutta usein ei ole mitään oireita. Myös suurin osa kurkkuklamydioista on oireettomia, lähinnä kurkkukipua voi olla.

Hepatiitit

Yleisimmät hepatiitit eli maksatulehdukset ovat A, B ja C-hepatiitti. Näistä B-hepatiitti tarttuu seksiteitse, mutta siitä tarttuuko se suuseksissä ei ole olemassa varmaa tietoa. A ja B-hepatiitti voi tarttua oraali-anaaliseksissä. Voimassa oleva hepatiittirokote antaa suoja sekä A että B-hepatiittia vastaan. C-hepatiitti tarttuu hyvin heikosti seksiteitse, vain 1 tarrtunta 200 000 tapahtumaa kohden. C-hepatiitti leviää lähinnä huumeneulojejn kautta

HPV (ei tilastoida yleisyytensä vuoksi)

Papilloomaviruksen tietyt muodot voivat aiheuttaa kondylooman eli visvasyylän, joita voi esiintyä sukuelimissä, peräaukon ympäristössä, suussa ja nielussa. Ne voivat olla laakeita ja huomaamattomia tai kukkakaalimaisia rykelmiä. Oireita ei välttämättä ole. Tauti leviää seksiteitse. Virus voi levitä myös suuseksissä. Tietyt HPV-tyypit voivat aiheuttaa äänihuulten tai hengitysteiden tartunnan (papillomatoosin). Olennaisen tärkeää on se, että suuseksin kautta saatu HPV-infektio on suu- ja kurkkusyöpien tärkein riskitekijä.

Parantavaa hoitoa ei ole, mutta elimistön oma puolustusjärjestelmä hoitaa paranemisen suurimmassa osassa tapauksia. Suun ja nielun muutokset voi tarvittaessa poistaa kirurgisesti. Nykyään on olemassa HPV- rokote (Gardasil), joka annetaan kaikille alle 15 vuotiaille. Jos aikuinen ottaa rokotteen tarvitaan kolme rokotetta täyttä suojaa varten. vuotiaille. Rokote estää yleisimpien HPV-muotojen leviämisen.

Mikä on käytännön riski suuseksissä?

Kolmessa osassa on käyty läpi suuseksiin liittyviä lääketieteellisiä ja todellisia seksitautiriskejä. Mitä käytännön johtopäätöksiä siis voidaan tehdä? Suuseksin antaminen palveluntarjoajalle on varsin turvallista.

Asiakkaan ja myös palveluntarjoajan kannalta teoreettisena riskinä ovat lähinnä herpes, klamydia ja kuppa.

Kuppa on Suomessa varsin harvinainen, viimeisen 10 vuoden aikana tapauksia on ollut 200-250 vuodessa, joten todella uskomattoman huono mäihä on, jos sellaisen saa. Tartunnoista 75% on miehillä ja heillä 60% tartunnoista on saatu miesten välisessä seksissä. Voi siis päätellä, että tavanomiasessa palveluntarjoajan antamassa heteroseksissä riski on olematon.

HPV on yleinen ja joka kolmannella >20 vuotiaalla naisella on tälläkin hetkellä korkean riskin papilloomainfektio. Papilloomaviruksen aiheuttama infektio on useimmiten täysin oireeton. Näkyvät kondyloomat on helppo hoitaa. Infektiolla voi olla huonolla onnella ikäviä jälkiseurauksia, kuten lapsettomuutta ja kurkkusyöpä. Onneksi nykyään on saatavilla HPV-rokote ja tulevaisuudessa HPV:n aiheuttamat ongelmat tulevat vähenemään. Mikään ei estäne myös aikuista ottamasta HPV-rokote (Gardasil), jolloin siitäkin huolesta pääsee hintaan 195 € x 3 = noin 600 € eli tässä skenessä varsin kohtuullinen hinta.

Herpes on taas niin yleinen, että sen saa suurella todennäköisyydellä joka tapauksessa, jos seksiä ylipäänsä harrastaa. HSV1-tyypin (ns. yskänrokko) saa useimmiten jo lapsuudessa ja 20%:lla on HSV-2 aiheuttama genitaaliherpes. Molempia herpeksen muotoja on helppo hoitaa viruslääkkeillä (esim. asikloviiri). Teoriassa herpes voi johtaa vakavinkiin komplikaatioihin, mutta ne ovat harvinaisia. Herpekseen ollaan kehittämässä rokotetta, mutta se ei ole vielä saatavilla

Voidaan siis todeta, että cunnilingusta voi melkoisen riskittä harrastaa palveluntarjoajan kanssa ilman suojaa.

Fellatiossa sen sijaa riskit ovat selvästi isommat koska sitä kautta voi tarttua myös tippuri ja klamydia. Tämä tekee ymmärrettäväksi ja aiheelliseksi sen, että ylivoimainen valtaosa palveluntarjoajista ei ota suihin ilman kondomia. Poikkeuksia tietenkin on, kuten Nina, joka tuossa on imoittanut ottaneensä aina suihin ilman kortsua.

Saittilaisille on voinut sellainen olo, että paasaan täällä ehdottoman turvaseksin puolesta. Ei se ole niin. Olen kertonut vain sen, mitä lääkärinä pitää kertoa. Enhän tietenkään voi potilaalle sanoa, että mene siitä vain harrastamaan suojaamatonta seksiä, on vain huono säkä jos saat taudin. Itse en ole ikinä käyttänyt nuolemissuojaa, mutta kumia aina (yhtä poikkeusta lukuunottamatta).

Se lääketieteestä tältä erää. Seuraava kirjoitukseni saakin olla sitten perinteinen rapsa. Hyvää uutta vuotta kaikille!

Ylilääkäri

Ja juuri tämän vuoksi en tarjoa mitään suojaamatonta. Lähes 80% asiakkaista lähestyy pyytäen suikkaria ilman kumia tai haluaa nuolla (myös panoja kumitta kysellään paljon). Kumpaankaan en suostu ja siinä tulee menettäneeksi isot rahat kun suurinosa muista huorista tarjoaa suojaamattomia palveluita. MUTTA nyt kun oon viimeistä lukukautta koulussa ja sen jälkeen siirtymässä ns normaaliin työelämään on selkään taputtamisen paikka. Ei yhtäkään tautia ja hyvillä mielin tulevaisuuteen, ajattelen sairastelemattomuuteni olevan myös asianmukainen lahja tulevalle aviomiehelle ja lapsille.

Sitä oon kyllä miettinyt, että miksi suomalaiset miehet haluavat harrastaa suojaamatonta seksiä huoran kanssa ja että käy sääliksi miesten puolisoita, jotka miehet laittavat kiimassaan riskinalaisiksi. Ja vaikka riski ei olisikaan suuri niin miksi ottaa riskiä? Siis asikkaana tai huorana. Onko kiima (asiakkaalle) tai raha (huoralle) niin keskeisen tärkeä, että oma terveys jää kakkoseksi? Entä sitten kun se 'huono säkä' käy omalle kohdalle ja saa jonkun tartunnan niin kuinka moni ajattelee, että joo oli kyllä sen arvoista?

Joku on joskus sanonut että ei ole mitään suurempaa rikkautta kun terveys ja maailman rikkainkin mies tietää, että edes rahalla ei aina saa terveyttä. Miksi siis ihmiset luokittelee terveyden niin vähäarvoiseksi? Dunno. Mysteeri joka tuskin koskaan mulle aukeaa, mutta ihmettelenpä ääneen silti.
« Viimeksi muokattu: Tammikuu 27, 2023, 12:50:58 kirjoittanut Lexi »
nastykittydoll NKD

Poissa Olavi

  • Jr. Member
  • Viestejä: 85
  • * Kelpo kaveri
Miten kukin haluaa elää.

Mä esim. harrastan lajia, missä flirttaillaan vakavan loukkaantumisen ja itse viikatemiehen kanssa joka kerta, kun painan starttinappia ja vedän kypärän/nahkapuvun päähäni/päälleni.

Pahin jos kävisi, jäisi lapset isättömiksi ja rouva leskeksi.

Paljonko mä tollaisia mietin radalla?
Yleensä hetken, matkalla.

Jännitys tuntuu vatsanpohjassa ja samalla muistuttaa, että oma intohimoinen harrastaminen ei ole mitään tenniksen peluuta, vaan hengenvaarallista hommaa. Joka kerta, joka sekunti.

Siinä ei owoilut paljoa mietitytä, kun lyö asiat perspektiiviin.