Kirjoittelen tätä junassa Tampereelta Helsinkiin, istahtaminen penkille muistutti mistä olen tulossa.
Siirryn nykyhetkestä joitakin tunteja taaksepäin, elikkä tulin Tampereelle tapaamaan ystävääni. Lähdin hänen luota iltapäivällä ja mietin paluuta Helsinkiin.
Kuitenkin JuliaKoo tuli mieleeni, itseasiassa hän on ollut mielessäni aika useinkin kuluneen parin vuoden aikana ja kirjoitin hänelle saitilla yv:n, jossa pahoittelin lyhyttä varoitus/valmistautumisaikaa ja kysyin onnistuuko 1-2h sessio tänään.
Julia vastasi, että onnistuu ja tervetuloa. Kirjoiteltiin mitä toivon ja hän kertoi, että mies on paikalla, toivottavasti ei häiritse. Vastasin, ettei häiritse, pikemminkin päinvastoin.
Boltilla surautin paikalle ja minut otti vastaan ihastuttava pari. Juteltiin jotain tulevasta sessiosta ja siirryttiin sanoista tekoihin.
Riisuin, tein pikaisen suolentyhjennyksen wc:ssä fistausta varten. Käsi ei vieläkään mennyt perseeseeni, vaikka käsittely oli ammattitaitoista, rauhallista ja liukkaria oli riittävästi.
Piiska ja pesismaila paukkui selkään, perseeseen ja takareisiin molempien toimesta. Märkä, tuoksuva vulva mäjäytettiin naamaani samalla kun tuli kipua nipistimillä ym. välineillä.
Nuolin pillua henkeni edestä ja voin erittäin hyvin. Suihkuhuoneessa Julia pissasi suuhuni raikasta, hyvää pissaa ja sitten Julian mies pissasi metallein koristellusta siittimestään happamampaa, ei niin maukasta pissaa. Mutta olin hyvin kiitollinen lämpimistä, kultaisista suihkuista.
Tiivistettynä: Ihana JuliaKoo, ihana pari olette. Pidän teistä paljon🤩❤️