Uutiset:

Kirjoittaja Aihe: Meeri  (Luettu 6292 kertaa)

Poissa Herra_Hoo

  • Jr. Member
  • Viestejä: 55
  • * Kelpo kaveri
Meeri
« : Kesäkuu 30, 2020, 19:07:05 »
Päätin sitten "sokkona" käydä kyseisen palveluntarjoajan luona, kun tälle naiselle ei täältä löytynyt omaa rapsaansa. Meeri ilmoittelee naapurissa ja ottaa vastaan pohjoishelsingissä. Tissimiehenä hänen rintavarustuksensa oli kiinnittänyt minun huomioni hänen ilmoituksessaan. Ajan sopiminen onnistui helposti ja puhelimessa Meeri tarjosi palvelujaan mukavan laajalla skaalalla, anaalia myöden. Reipas satku puolikkaasta ja kaksi tunnista. Vaikka en ensin ajatellut mennä ollenkaan, niin puhelun aikana tuli tunne, että hittolainen mennään nyt kokeilemaan.

Tuumasta toimeen ja tänään sitten töiden jälkeen suuntasin kiesini pohjoishelsinkiin, jonne olin löytänyt Meerin lähettämän tekstarin perusteella. Google mapsista olin ennakkoon katsonut lähettyviltä löytyvän parkkipaikan ja sen verran tuoreesta googlen kartoituksesta oli onneksi kyse, ettei ilmainen parkkis ollut hävinnyt rakennusten alle. Parkkikselta soitto ja Meeri ohjasi oikealle ovelle. Jo aiemmin olin varmistanut, että babyoililla saisi leikkiä, sillä ajatus H kupin tissien öljyämättömyydestä tuntui rikokselta.

Oven avasi kuvien mukainen, tosin blondi nainen, jonka tissit uhmasivat painovoimaa. Strategisten mittojen perusteella osasin olettaa, että Meerillä on vähän fyllinkiä kropassaan, jonka hän oli verhonnut mustaan mekkoon. Omasta mielestäni Meeri vastasi erittäin hyvin, ennakkotietojen perusteella tekemääni oletustani. Käväisin pikaisessa suihkussa ja Meeri kertoi kylppärinsä erkoisesta vesihanasta, joka ei olisi heti itsellenikään avautunut. Kämppä oli pieni ja yksinkertaisesti kalustettu. Tosin eihän tätä luukkua tultu arvostelemaan, vaan makkarin puolen taitoja.

Suihkuttelun jälkeen siirryin Meerin kanssa makkariin, jossa rintsikoiden alta paljastui hyvän muotoiset ja mahtavan kokoiset tissit, jotka halusin heti öljytä. Tunnelmaan päästäkseen ohjeistin Meerin leikkimään dildolla, itse hyväillessä näitä mahtavia tissejä.
En tiedä jännittikö Meeri tapaamista, sillä hivenen varovainen hän otteissaan oli. Mutta se ei onneksi itseäni haitannut. Pienen alkulämmittelyn jälkeen kysyin, että aloitettaisiinkin Meerin tarjoamalla anaalilla, joka onnekseni onnistuikin hyvin. Kumi päälle ja pikainen suikkari kovetti kaluni mukavasti. Doggystylessa varovasti aloitettiin työntyminen ja ei aikaakaan, kun muna oli kahvaa myöten Meerin pepussa. Meeri vähän jarrutteli työntely intoani, jottei kovasti olisi satuttanut ja ymmärsin varoa vaikka olisi kyllä tehnyt mieli kunnolla runttaa pohjaan asti. Nalli piti välillä vähän kostuttaa ettei liian nopeasti pauku. Vaihdettiin kortsu ja lykkiminen jatkui pillun puolella. Kohta piti kääntää Meeri vielä selälleen, että voisin ihailla näitä isoja tissejä ennen viimeistä puristusta.
Lähetyssaarnaajassa ei tarvinnut kauan lykkiä, kun pakottava helpotuksen tarve tuli kumiukon perukoille.

Sen enempää halimatta tai köllöttelemättä suoriuduin kylppäriin pesemään öljyisiä käsiäni puhtaaksi. Kiskoessani vaatteita takaisin päälle, kysyin lupaa rapsalle tälle sivustolle, jota Meeri ei tiennytkään.

Kaiken kaikkiaan Meeristä jäi oikein hyvä mielikuva. Tulen käymään hänen luonaan uudelleenkin nyt, kun tutustumiskierros on tullut käydyksi.

Naapurissa ilmoittelee myös sexymeeri ja toinen hottismeeri, näistä ei kumminkaan ole kyse.

Poissa Vieras0076

  • Full Member
  • Viestejä: 494
  • *** Näyttää hyvää esimerkkiä
Vs: Meeri
« Vastaus #1 : Kesäkuu 30, 2020, 19:26:46 »
Kiitokset rapsasta. Kun Meerejä on useampi lienee tämä kyseinen 38/39v ikäiseksi itsensä esittävä oikea.

Olikohan GFE tarjolla?

Poissa Vieras0071

  • Newbie
  • Viestejä: 25
  • * Kelpo kaveri
Vs: Meeri
« Vastaus #2 : Kesäkuu 30, 2020, 19:45:12 »
Kiitokset rapsasta. Kun Meerejä on useampi lienee tämä kyseinen 38/39v ikäiseksi itsensä esittävä oikea.

Olikohan GFE tarjolla?

"Kaunis Meeri" ilmolla muistaakseni ilmoittelee. Gfe on tarjolla ja ei kannata missata.

Poissa Herra_Hoo

  • Jr. Member
  • Viestejä: 55
  • * Kelpo kaveri
Vs: Meeri
« Vastaus #3 : Kesäkuu 30, 2020, 20:27:43 »
Kiitokset rapsasta. Kun Meerejä on useampi lienee tämä kyseinen 38/39v ikäiseksi itsensä esittävä oikea.

Olikohan GFE tarjolla?

Hyvä täydennys... tosiaan 38/39 ikäinen. Hyvä ikä  - ei säikähdä vähästä.

Poissa Herra_Hoo

  • Jr. Member
  • Viestejä: 55
  • * Kelpo kaveri
Vs: Meeri
« Vastaus #4 : Kesäkuu 30, 2020, 20:48:47 »

Olikohan GFE tarjolla?

Tähän jäi vielä vastaamatta. Meeri kyllä ilmoitti, että palvelu on gfe tyyppistä. Tosin itse en ole koskaan kokenut tarvetta tällaiselle tyttöystävä fiilistelylle. Itse haen reipasta toimintaa, mutta ymmärrän, että makuja ja mieltymyksiä on monia. Koska en hae gfetä, niin gfen laadusta on paha sanoa mitään.

Poissa Meeri

  • Newbie
  • Viestejä: 2
  • * Kelpo kaveri
Vs: Meeri
« Vastaus #5 : Heinäkuu 03, 2020, 13:24:43 »
Kiitokset Herra Hoolle kirjoituksesta, oli kiva kuulla että pidit käynnistä ja oli mukava lukea rapsa :)
Toivottavasti tavataan uudestaan  ;)
Ja kiitos kun kerroit tästä saitista, pitihän se itsekin tulla kurkkaamaan mitä kaikkea kivaa täältä löytyy  :D

Poissa jpetke

  • Sr. Member
  • Galleria (1)
  • Viestejä: 1686
  • ***** Huikea tyyppi
Vs: Meeri
« Vastaus #6 : Heinäkuu 03, 2020, 13:27:17 »
Allekirjoitan myös Herra_Hoon havainnot, ihan mukava tapaaminen oli meilläkin. Ihmettelen vaan jos en itse maininnut tätä sivustoa hänelle, tuntuu että olen kaikille tästä puhunut :)

Poissa kahvinkeittaja

  • Newbie
  • Viestejä: 22
  • * Kelpo kaveri
Vs: Meeri
« Vastaus #7 : Heinäkuu 11, 2020, 16:56:24 »
Kahteen otteeseen tunnin käynnit käynyt Meerin luona kääntymässä.. ensimmäinen kerta vielä keskustan suunnalla ja toinen kerta pohjois-Helsingissä. Erittäin mukavia käyntejä olleet ja peiton heiluttamisen välissä ehditty rupattelemaan ja kahvit keittämään ja sitten takaisin sänkyyn. Melkein voisikin käydä kolmannen kerran kilauttamassa ovikelloa, kun alkaa taas olemaan pientä paineentuntua.

Poissa Meeri

  • Newbie
  • Viestejä: 2
  • * Kelpo kaveri
Vs: Meeri
« Vastaus #8 : Heinäkuu 15, 2020, 12:45:45 »
Kiitos ihanista palautteista on todella hienoa kuulla että kanssani on viihdytty, se tuntuu hyvältä. Teen sessioita ilolla  ;)
Kahvihetketkin on jäänyt hyvin mieleen ja hienoa olisi tavata uudestaan   ;)
Hyvää ja lämpöistä kesää kaikille!
Halauksin, Meeri

Poissa silhuetti

  • Newbie
  • Viestejä: 1
  • * Kelpo kaveri
Vs: Meeri
« Vastaus #9 : Heinäkuu 26, 2020, 14:08:59 »
Kiitokset hyvästä rapsasta!