Sun juttuihin tuntuu aina liittyvän jotakin draamaa ja kiistelyitä. Otan monenkin foorumilla kirjoittelevan miehen jutut ja vinkit ihan tosissaan syynä heidän itsestään antama fiksu kuva. Sinä et kuulu tähän porukkaan.
Suutele sitten Inarin kanssa ja saa herpes, kun ainakin kelpaat Inarin asiakkaaksi. Itse epäilin jo aiemmin että tuskin pääsen enää kummankaan, Inarin tai Katariinaksen asiakkaaksi, kun sen verran aktiivisia ovat netissä, joten ei mikään yllätys itselleni etten tule kumpaakaan enää koskaan tapaamaan. On silti joitakin keitä ei ole nettikirjoitukseni haitanneet, ja tosiasioita minä silti kirjoitan, ja jos kritisoin, niin syystä.
Muuten, käsittämätöntä että tämäkin account ei ole jo punaisena, kun on tullut kirjoitettua taas sellaista mikä ei ole kaikkien mieleen, vaikka totta kirjoitan. Laittakaa jo punaiseksi XD
Pelaan vähän CODia taas ja yöllä vielä vastailen juttuihin kun on vähän rauhoittunut palsta yöksi, ja sen jälkeen pistän tämänkin accountin deleteen, niin kuin Predator naputtelee self-destructin. Jotkut voi keikkua tällaisilla foorumeilla, tai ties missä aikansa käyttää. Samalla tavalla me ollaan aikanaan kaikki hajottajien ravintoa, paitsi jos tuhkataan, mutta sama olemassaolon päättyminen silti koittaa
