Kävin viime viikolla ensimmäistä kertaa elämässäni näissä merkeissä tapaamassa iloista naista. Olin suunnitellut asiaa jo muutaman kuukauden, ja eron jälkeen pussit pakotti jo sen verran, että valitsin ST:ltä muutaman kauniin naisen, ja lähestyin heitä viestillä. Lopulta AnnaIhana valikoitui ensikokemukseksi rennon ensivaikutelman ja upeiden kuvien perusteella.
Sovitun iltapäivän lähestyessä pistin Annalle viestiä, ja sain tarkemmat saapumisohjeet. Parkkipaikka löytyi kadun varresta, ja Anna neuvoi minut peremmälle hauskan näköiseen asuntoonsa. Jännitti ihan perhanasti, mutta oven auettua kaikki jännitys suli eteiseen. Anna on tosi kaunis, ja hänen hymynsä oli tosi kaunis ja tuntui, että hänkin oli odottanut tapaamista. Ensimmäinen kysymys meni aivan ohi, kun jäin tuijottamaan hänen upeaa vartaloaan kauniissa mekossa. Havahduin, kun Anna naurahti ja kysyi haluanko käydä suihkussa.
Pikasuihkussa käydessäni Anna oli vähentänyt vaatetta, ja olohuoneessa odotti tyrmäävä näky. Pitkät hoikat sääret oli verhottu stay up-sukkiin, ja musta pitsiasu korosti upeasti hänen tissejään. Makuuhuoneeseen siirryttyämme Anna suuteli minua niin, että se tuntui varpaissa asti. Seuraavaksi minut ohjattiin sängylle selälleen, ja seuraavaksi huomiota sai alakerran kaveri, joka oli jo hyvän tovin tönöttänyt asennossa odottamassa vuoroaan. Hetken kiusoittelun jälkeen Anna valikoi oikean kokoisen kondomin, ja aloitti sellaisen huulihölkän, etten ole ikinä kokenut vastaavaa. Tässä kohtaa en voinut enää pidätellä, vaan paineet purkautuivat.
Pienen jutustelun ja silittelyn jälkeen havaitsin alakerrassa uudelleen elonmerkkejä. Tällä kertaa keskityin ensin antamaan Annalle huomiota, ja hän tuntui aidosti pitävän siitä. Kun hän vaikutti tyytyväiseltä, kiipesin kyytiin. Lähetyssaarnaajassa Anna nosti lopuksi jalat harteilleni, joka aiheutti kiireen kääntää nainen ympäri. Näkymät olivat upeat kun painelin heikkopäisenä menemään, ja Anna kuulosti siltä, että tulee kohta. Ja kun se tapahtui, tuntui, että pitää ottaa kondomista kiinni ettei se imeydy mukana. Heti perään minunkin pikkukaverini sylkäisi uudestaan, ja rojahdimme sängylle makoilemaan. Annalla ei tuntunut olevan mikään kiire hätistellä minua lähtemään, ja hän on tosi hyvää juttuseuraa. Lopulta kuitenkin nousin suihkuun, ja lähdin hymyillen takaisin kotiin.
Plussat:
+ Kaunis ja ikäistään selvästi nuoremman näköinen nainen
+ Mukava ja puhelias
+ Vaikuttaa tykkäävän seksistä paljon
+ Paikalle oli helppo löytää, ja sisään pääsi huomaamattomasti
+ Todella hyvä suihinotto
+ Hyvää seksiä
+ Suomalainen
Miinukset:
- Lievä tupakanhaju hiuksissa
- Tosi pehmeä sänky (toki preferenssi kysymys)
- En tiedä haluanko enää kokeilla muita, tai sitten vain ekan kerran huumaa tämä
- Välillä viestiin joutui odottamaan vastausta useamman tunnin, mutta ehkä olin itse liian hermostunut.
Kokonaisuudessaan todella mahtava kokemus ensikertaa liikkeellä olleelle. Anna osasi kohdata mut just niin kuin olin toivonut ja pelot löysästä kalusta ja liiallisesta jännityksestä osottautui täysin turhiksi.
(Saakeli että tämän kirjoittaminen sai aika pahat paineet taas alapäähän kun muisteli tapaamista

)