Kun on tutkittu niin yleensä miehet iästä riippumatta pitävät seksikkäimpinä nuoria naisia. Syy tälle perustuu ihan biologiaan. Nuori nainen on hedelmällisimmillään ja siksi on tarkoitettu näyttämään seksikkäimmältä miehen silmään, kun nainen on parhaassa iässä lisääntymistä varten.
Itselleni parhaiten sopivat nuoret naiset mutta 40v vielä menee, jos on hyvässä kunnossa ja pitänyt kehostaan huolta.
Teineinä kun Sokoksella arvioitiin nuorten naisten ulkonäköä kavereiden kanssa niin sanottiin esimerkiksi että "Toi muija on 8/10", jos oli joku hyvännäköinen muija. Perustyty on sellanen 7/10. Kun näiden maksullisten kanssa on niin ulkomaalaisista on tuntunut löytyvän 8/10 helposti, tai ehkä itelläni on ollut vain hyvä tuuri. Suomalaisten escorttien kanssa tyypillinen tuntuu olevan ylipainoinen 6/10 mutta ammattitaidolla ja hyvällä asenteella, jos vertaa joihinkin ulkomaalaisiin. Lähes kaikki suomalaiset escortit ovat tosi hyviä asiakaspalvelijoita ja hyvällä asenteella. Mutta ylipaino tuntuu olevan suomalaisten escorttien vitsaus. Vaikka kuinka moni näistä suomalaisista oli aikanaan 8/10 tai ainakin 7/10 jos muistaa vanhempia käyntejä tai katsoo vanhempia kuvia, mutta sitten lihottiin
Mutta sitten on myös pieni osa suomalaisista escorteista joilla on parhaiden ulkomaalaisten escort-tyttöjen ulkonäön taso ja vuodesta vuoteen pysyvät timmissä kunnossa, ja vielä ammattitaitonsa ja asenteensa on huippua.

170-175cm nainen voi painaa 70 kg ilman että on lihava. Sara Chafakhan painoi missijuttujensa jälkeen 70 kg ja oli ehkä jopa paremman näköinen kun oli enemmän lihasta ja fitness-pimun vartaloa kuin sellanen jo liiankin hoikka. Mutta jos naisen paino on 85-90 kg, niin se ei ole enää mikään unelmavartalo ainakaan itselleni 
)
Sekin on monesti ollut ihan hyvää seksiä, mutta selvästi vähemmän kiihottavaa.