Uutiset:

Kirjoittaja Aihe: Maksullinen seksi entisillä vuosikymmenillä  (Luettu 3151 kertaa)

Poissa Taika Jim

  • Full Member
  • Viestejä: 139
  • ** Piristää muiden päivää
Maksullinen seksi entisillä vuosikymmenillä
« : Huhtikuu 29, 2020, 00:35:33 »
Oma ensimmäinen kerta maksullisissa oli 1990. Olin vasta 18-vuotias joten aloitin varhain. 90-luku on tietysti kultainen vuosikymmen. Rahaa oli itellä toki vähemmän kuin myöhemmin mutta itätyttöjen virta laski myös hintoja tuolloin.
90-luvun alussa ei ollut vielä kännyköitä tai nettiä, ainakaan tavallisilla tyypeillä tai huorilla. Numerot katottiin pornolehdistä ja hesarissa tuli päiväkahviilmoitukset. Muistan löytäneeni ne vasta myöhemmin, oisko ollut 1993. Mutta Erotiikan maailmassa ja muissa alan lehdissä oli ilmoituksia. Katutyttöjä oli Vaasankadulla ja myöhemmin Aleksis Kiven kadulla kun Vaasankadun liikenne suljettiin yöksi häiriöiden takia. Kun sain ekan oman auton tuli ajeltua paljon alueella ja otettua katutyttöjä kyytiin.
Mutta ekaan kertaan. Olin tosiaan kirjoittamassa ylioppilaaksi ja yhtenä vapaapäivänä olin kaivanut EM:sta puhelinnumeroita, joihin soitin. Tarkoitus oli päästä harjoittelemaan seksiä kokeneemman naisen kanssa. En muista kyllä nimeä mutta se otti vastaan Flemarilla. Soitin katukioskista. Sormet kyllä tärisi kun ladoin markkoja puhelinkopin automaattiin. Nainen kertoi minkä oven eteen tulla odottamaan ja haki sieltä ylös. Ostin tunnin setin ja selitin mitä tarvitsin. Huora oli noin 35 vuotias mikä tuntui tuolloin vanhalta. Muistan että pillu maistui hyvälle jo tuolloin. Myöhemmin keväällä pääsin maistamaan parin itseni ikäisen lukiotytön tussua. Hyvä fiilis jäi tuosta kerraasta niin kuin melkein aina myöhemminkin.
Olisi kiva kuulla konkarien muisteloista vanhoilta ajoilta. Erittoten vanhemmilta kuin 90luku

Poissa Vieras0370

  • Full Member
  • Viestejä: 401
  • * Kelpo kaveri
Vs: Maksullinen seksi entisillä vuosikymmenillä
« Vastaus #1 : Huhtikuu 29, 2020, 07:44:57 »
Jos se oli Flemarilla, niin sen on pakko olla Eeva Ruusu. Olenko oikeassa?
Muistan kyseisen daamin ilmoitukset 90-luvun pornolehdissä. Taisin soittaakin hänelle joskus, mutta rouva oli sen verran maistissa, että en sitten viitsinyt mennä.

Poissa TK70

  • Jr. Member
  • Viestejä: 62
  • * Kelpo kaveri
Vs: Maksullinen seksi entisillä vuosikymmenillä
« Vastaus #2 : Huhtikuu 29, 2020, 13:24:43 »
Muistan (kateuden vuoksi) erään ruotsalaisen työkaverini (siis mies) kokemuksen, kuinka hän "menetti" neitsyytensä 16 vuotiaana joskus 60-luvulla. En muista vuotta, vaikka hän sen minulle kertoi 2003 työmatkalla, illalla, strippibaarissaa ollessamme. Alkoholilla taisi silloin olla hieman osuutta, tämän kokemuksen kertomiseen.

Hänen perheensä oli vähän varakkaampaa "bättrefolkia", joten heillä oli asuntovaunu ja silloisena kesänä matkustivat Saksaan kesälomalle. Kuinka ollakaan, eräs etappi oli Hampuri. Hänen isänsä vei hänet Reeberbahnin alkupäähän, antoi riittävästi Saksan markkoja ja sanoi, että pidä kivaa, noudan sinut 2 tunnin päästä tästä paikasta.

Ja tuolloin pahimmistakin sukupuolitaudeista selvittiin antibiooteilla. En tiedä oliko kumit käytössä. Sanoi vain, että oli todella hyvä "koulutus" mieheksi...

Vastaavaa tuskin 70-luvun jälkeen on tapahtunut. Ja sitten tuli se AIDS... Mutta mielestäni hänellä oli hieno isä!

-T

Poissa Turskapappa

  • Sr. Member
  • Viestejä: 1643
  • ***** Huikea tyyppi
Vs: Maksullinen seksi entisillä vuosikymmenillä
« Vastaus #3 : Huhtikuu 30, 2020, 18:21:14 »

Ja tuolloin pahimmistakin sukupuolitaudeista selvittiin antibiooteilla. En tiedä oliko kumit käytössä.

Minä tiedän. Ei ollut kumit käytössä. Huorat eivät antaneet kumin kanssa.
Kino - Перемен  (Peremen) https://www.youtube.com/watch?v=z5xQfUScep4

Poissa Turskapappa

  • Sr. Member
  • Viestejä: 1643
  • ***** Huikea tyyppi
Vs: Maksullinen seksi entisillä vuosikymmenillä
« Vastaus #4 : Huhtikuu 30, 2020, 18:25:33 »
Minä olin ensimmäisen kerran menossa huoriin 80-luvun alkupuolella. Paikka oli Tukholma ja tarkemmin Klarra Norra Kyrkogatan. Siellä oli pornoteattereita, jonne suuntasimme suoraan laivalta. No vähän aikaa piti odotella kun se laiva oli tolkuttoman aikaisin perillä ja minulla helvetinmoinen krapula.

Filmi ei oikein sytyttänyt krapulan takia niin lähdimme pois pornoteatterista. Siinä ulkopuolella oli jono, jossa oli paljon suomalaisia kännisiä äijiä. Kysyimme mistä on kysymys. Meille kerrottiin, että jonon päässä on pari huoraa, joita siinä jonotettiin. Liityimme jonoon.

Minulle tuli hetken päästä niin paha olo, että poistuin jonosta. Olo johtui krapulasta, mutta myös tilanteesta. Kaksi naista ja pitkä jono. Päätin jättää väliin. Menetin huoraneitsyyteni vasta muutama vuosi myöhemmin.

Ruotsi oli siihen aikaan jotain muuta kuin nykyään. Silloin siellä oli kaikki mahdollista.
Kino - Перемен  (Peremen) https://www.youtube.com/watch?v=z5xQfUScep4

Poissa Taika Jim

  • Full Member
  • Viestejä: 139
  • ** Piristää muiden päivää
Vs: Maksullinen seksi entisillä vuosikymmenillä
« Vastaus #5 : Toukokuu 07, 2020, 18:54:12 »
Jos se oli Flemarilla, niin sen on pakko olla Eeva Ruusu. Olenko oikeassa?
Muistan kyseisen daamin ilmoitukset 90-luvun pornolehdissä. Taisin soittaakin hänelle joskus, mutta rouva oli sen verran maistissa, että en sitten viitsinyt mennä.

En usko että Eeva Ruusu vielä työskenteli tuolloin. Ja varmaakin tämä oli vanhempi, nyt jo mummuikäinen vaikka ei vielä tuolloin.





Poissa STT

  • Full Member
  • Viestejä: 410
  • *** Näyttää hyvää esimerkkiä
Vs: Maksullinen seksi entisillä vuosikymmenillä
« Vastaus #6 : Toukokuu 07, 2020, 19:21:21 »

Ja tuolloin pahimmistakin sukupuolitaudeista selvittiin antibiooteilla. En tiedä oliko kumit käytössä.

Minä tiedän. Ei ollut kumit käytössä. Huorat eivät antaneet kumin kanssa.

Oho, miksei antaneet?

Poissa Vieras0108

  • Full Member
  • Viestejä: 168
  • *** Näyttää hyvää esimerkkiä
Vs: Maksullinen seksi entisillä vuosikymmenillä
« Vastaus #7 : Toukokuu 07, 2020, 20:24:37 »
En usko että Eeva Ruusu vielä työskenteli tuolloin. Ja varmaakin tämä oli vanhempi, nyt jo mummuikäinen vaikka ei vielä tuolloin.
Eevalla oli kämppä Pengerkadulla. Kävin siellä muistaakseni vuonna 2000. Eevasta oli tosiaan ristiriitaisia kommentteja, taso vaihteli huumeiden laadusta ja päivästä riippuen. Itselläni on vain hyviä kokemuksia, Eevalla oli uskomattoman hyvä kroppa ja eloisa luonne. Yhdenkin kerran tunnin tapaaminen venähti neljään tuntiin, kun innostuttiin käymään läpi Eevan levykokoelmaa.

Poissa Vieras0108

  • Full Member
  • Viestejä: 168
  • *** Näyttää hyvää esimerkkiä
Vs: Maksullinen seksi entisillä vuosikymmenillä
« Vastaus #8 : Toukokuu 07, 2020, 20:27:12 »
En usko että Eeva Ruusu vielä työskenteli tuolloin. Ja varmaakin tämä oli vanhempi, nyt jo mummuikäinen vaikka ei vielä tuolloin.
Eevalla oli kämppä Pengerkadulla. Kävin siellä muistaakseni vuonna 2000. Eevasta oli tosiaan ristiriitaisia kommentteja, taso vaihteli huumeiden laadusta ja päivästä riippuen. Itselläni on vain hyviä kokemuksia, Eevalla oli uskomattoman hyvä kroppa ja eloisa luonne. Yhdenkin kerran tunnin tapaaminen venähti neljään tuntiin, kun innostuttiin käymään läpi Eevan levykokoelmaa.
Iästä vielä, että kertoi olevansa 27 mutta 35 oli varmaan lähempänä totuutta.

Poissa Vieras0087

  • Hero Member
  • Viestejä: 841
  • *** Näyttää hyvää esimerkkiä
Vs: Maksullinen seksi entisillä vuosikymmenillä
« Vastaus #9 : Toukokuu 14, 2020, 15:06:52 »
1980-luvulla oli sellainen erikoinen ja suosittu ilmiö kuin bussimatkat Leningradiin. Täältä pohjoisestakin matkusti aina viikottain monta bussikuormallista kolleja nussimaan Leningradiin. Oli siinä bussin kyydissä toki aina muutama ihan oikea turistikin, joka halusi tutustua Leninin kaupungin hienoihin turistinähtävyyksiin, mutta suuri osa körötteli kuitenkin halki Suomen pillun ja vodkan perässä. Itse tykkäsin kovasti käydä Leningradissa tutustumassa kauniiseen kaupunkiin ja tietenkin niihin viehkoihin naisiin. Kaverini sanoikin, että Leningradissa naiset ovat kauniita ja ylväitä kuin orlovilaiset lämminveriset hevoset. Orlovin pienessä kaupungissahan olivat ne hevostallit, joissa kasvatettiin ja koulittiin tsaareille hevoset. Ratsastukseen ja vaunujen eteen. Ja kyllähän ne Leningradin naiset olivat. Sellaisia pitkäsäärisiä, ylväitä, hoikkia ja kauniita.

Ne bussimatkat olivat oikeastaan aika hauskoja. Bussin lähtöpysäkki oli yleensä Rovaniemi ja Oulussa meno bussissa oli jo melko riehakas. Oikeastaan siinä ystävystyikin niihin muutamiin Rovaniemen kolleihin niin, että sovittiin reissut jo etukäteen. Bussisssa yö ryypättiin lämmintä kossua ja pelattiin tuppea ja sököä. Aamuyöstä sitten vähän aikaa nukuttiinkin. Leningardissa oltiin tullimuodollisuuksien jälkeen sitten seuraavana iltapäivänä. Yleensä oltiin perillä Leningradissa sellainen pitkä viikonloppu eli kolme yötä. Mutta monasti reissu kesti koko viikonkin.

Neuvostoliitto oli kyllä aika ihmeellinen maa. Oikeastaan mikään ei toiminut mutta kaikki kyllä aina järjestyi. Olin lukiossa opiskellut venäjää, joten minulle ei kielikään tuottanut suurempia ongelmia. Neuvostoliitolla ja Suomellahan oli se bilateraalinen kauppasuhde. Eli tavara vaihdettiin tavaraan. Matkalaukussa oli aina Oulun Seppälästä ostettuja naisten vermeitä mukana: sukkahousuja, pikkupöksyjä, paitapuseroita, rintaliivejä...Kun sai matkalaukun raahattua hotellihuoneeseen, niin heti kohta siinä oli joku kerrosvalvoja tai respantyttö oveen koputtelemassa. Ensimmäinen sukkahousu ja pikkupöksy setti vaihdettiin ihan bilateraalisia periaatteita kunnioittaen olgan pilluun. Hotellipäälikköä nussiessa sitä tunsi itsensä taas tervetulleeksi Neuvostoliittoon. Tavaroita vaihdettiin myös rupliksi, mutta ruplilla ei oikeastaan ollut kovinkaan paljon käyttöä. Neuvostoliitossahan ei ongelmana ollut se, että kansalaisilla ei olisi ollut ruplia, vaan se että niillä ruplilla ei ollut kaupoissa juuri mitään ostettavaa. Peruselintarvikkeita ja perustarvikkeita kyllä, mutta ylellisyystarvikkeet ja esim. muotivaatteet piti ostaa valuuttakaupoista. Ja niihin kävivät maksuvälineenä vaan markka ja muut ulkomaan valuutat. 

Neuvostoliitossahan ei ollut prostituutiota. Eikä muitakaan länsimaisen rappioyhteiskunnan ongelmia. Mutta markoilla ja naisten pikkupöksyillä sai kyllä itselleen lähes niin kauniin venakon kuin vain pystyi kuvittelemaan. Meille oli tullut tietenkin jo sellaisia vakiomorsiamia, joiden luona vierailtiin. Jotkut viettivät koko reissun ajan saman naisen luona. Ja jotkut suhteet kehittyivät sitten pitemmällekin ihan romansseiksi asti. Itse halusin kyllä aina tutustua reissuillani myös uusiin naisiin. Hotelliin ei saanut yleensä tuoda naisia huoneisiin, mutta rahalla kaikki aina järjestyi. Ja joka hotellissa päivysti myös baarissa aina ilotyttöjä, joilla oli jonkinlainen kontrahti hotellin kanssa. Ja hotellin henkilökunta oli myös kiinnostunut länsimaisista naisten vermeistä.

Tuli tietenkin vierailtua myös niissä pysähtyneisyyden ajan neuvostoliittolaisissa lähiöiden kerrostaloissa. Se oli kyllä kokemus, jota ei voi oikein sanoin edes kuvailla. Ne betonilähiöt olivat kyllä lohduttomia. Ja kämpät melkoisia murjuja. Se on jäänyt erityisesti mieleen, että jäteastiat olivat yleensä jokaisessa kerroksessa siinä puistoparveke tasanteella. Ja haju oli kyllä aivan kammottava, kun silakan perkeet lemusivat. Mutta eivät nämä neuvostoliittolaiset olleet siitä millänsäkkään. Mutta itsensä ja tavaransa olgat pitivät kyllä siisteinä ja hyvässä tikisssä.

Leningradissa oli neukkuaikana suomalaisen turvallista reissata ja pelata. Aina tietenkin jotain sattuikin, mutta jos ei tolskannut liikaa vodkan kanssa, niin aika rauhallisin mielin sai olla. YYA- sopimuksen ansiosta suomalaiset olivat valtiovallan erityisessä suojeluksessa. Kaverilla unohtui kerran hotelli Europeiskajan ravintolaan Canonin järjestelmäkamera. Eikä sitä myöhemmin illalla enää löytynyt, vaikka miliisiporukan kanssa yhdessä etsittiin. Se harmitti kyllä kovasti, sillä se oli todella arvokas kamera. Mutta kuinka ollakkaan, juuri kun oltiin astumassa bussiin kotimatkalle, niin miliisiauto kaartoi siihen bussin viereen ja miliisi kiikutti Canonin kameralaukkuineen kaverilleni. Me tietysti kiiteltiin kovasti ja oltiin iloisia. Myöhemmin sitten bussissa huomattiin, että kamerassa oli eri runkonumero. Ja muutenkin se oli uudempi. Kuin pakasta vetäisty. Sitä se on se YYA.

Hienoja reissuja olivat. Mukavia muistoja jäi Leningradista paljon. Eikä aisaankaan saatu mitään tauteja, vaikka yleensä paljaalla nussittiinkin. Neuvostoliitossa ei ollut ehkäisyvälineitä kaupan, eivätkä olgat niitä juuri tunteneet. Joskus oli vähän pää kipeä, kun päästiin kotiin Ouluun  :).
« Viimeksi muokattu: Toukokuu 14, 2020, 15:12:10 kirjoittanut kocour »

Poissa Seepeli

  • Sr. Member
  • Viestejä: 11394
  • ******* Saisi mikroaaltouunilla pillua
Vs: Maksullinen seksi entisillä vuosikymmenillä
« Vastaus #10 : Toukokuu 14, 2020, 17:02:51 »
^

Jaa ne oli panoreissuja ne bussiretket rajan taa. Tällänen viaton sielu on ihan ymmällä.😇 Mutta hyvin kyllä avaat sitä elämää, jota elettiin loppujen lopuksi ei niin kauhean kaukaa menneisyydessä.
Amator

Poissa Vieras0087

  • Hero Member
  • Viestejä: 841
  • *** Näyttää hyvää esimerkkiä
Vs: Maksullinen seksi entisillä vuosikymmenillä
« Vastaus #11 : Toukokuu 14, 2020, 18:09:23 »
^Joo. Neuvostoliitto oli kyllä sangen merkillinen maa. Ja Venäjähän on ollut aina omanlaisensa. Sellaisesta demokratiasta jona me sen käsitämme, siellä ei ole koskaan ollut hajuakaan. Venäjä hyppäsi suoraan tsaarinajan feodaalisesta diktatuurista Leninin ja Stalinin kommunistiseen diktatuuriin. Neuvostoliiton hajottua Venäjällä yritettiin hetken aikaa jonkinlaista demokratiaa, mutta eihän siitä mitään tullut. Jeltsin jakoi valtion omistukset kansalaisille, mutta kohtahan koko Venäjä olikin sitten oligarkien taskussa. Ja vuosituhannen viimeisenä päivänä vuonna 1999 venäjä siirtyikin sitten Putinin diktatuuriin.

Itse tulin kyllä silloin neukkuaikana hyvin toimeen tavallisten venäläisten ihmisten kanssa. Ihan mukavia ja ystävällisiä heppuja olivat. Yhtään kommunistista ideologiaa kannattavaa ihmistä en muistaakseni koskaan tavannut. Se taisi olla sellaisen pienen hallitsevan luokan oma uskonto. Kun suomalaista iskelmää tai suomirokkia kuuntelee, niin alkaa tuntumaan että Suomi on varmasti maailman venäläisin maa. Eikait sellaisia mollivoittoisia joikuja tehdä enää edes Venäjällä. Eppu Normaali laulaa niitä mollissa kulkevia valituksiaan, älä mene niet niet, ja koko festariyleisö sukupolvi toisensa perään laulaa täysin sydämin mukana. Olli Lindholmin Yötä en ole voinut koskaan kuunnella. Olli Lindholmin mollivoittoiset vaikerrukset kun alkavat aina itkettämään. Isoa miestä. Ja ruotsalaiset diskoavat germaanisella poljennolla, että "uua hela natten". Ja voittavat euroviisuja. Kyllä Venäjä on aina mielenkiintoinen maa. Täytyy nyt alkaa herätellä tätä Pietarin matkailua jossain vaiheessa uudelleen, kun se viisumikäytäntökin on muuttunut. Niillä 1980-luvun bussiretkillä oli muuten aina sellainen ryhmäviisumi. Se kuului siihen matkan hintaan. Ja siinä ei tarvinnut nähdä muuta vaivaa, kuin sen että kiikutti aina kolme valokuvaa matkatoimistoon. Ihmeteltiin aina että mihinkähän arkistoihin nekin kolme valokuvaa sitten lopulta joutuivat  :).
« Viimeksi muokattu: Toukokuu 14, 2020, 18:14:16 kirjoittanut kocour »

Poissa Vieras0087

  • Hero Member
  • Viestejä: 841
  • *** Näyttää hyvää esimerkkiä
Vs: Maksullinen seksi entisillä vuosikymmenillä
« Vastaus #12 : Toukokuu 16, 2020, 00:54:23 »
Tallinnan kulta-aika oli siinä joskus vuosituhannen vaihteella. Ainakin itse tuli rampattua siinä 1900-luvun viimeisten ja 2000-luvun ensimmäisten vuosien aikana Tallinnassa ihan kyllästymiseen asti. Itse olin erikoisesti mieltynyt näihin Tallinnan saunaklubeihin. Siinä aivan Tallinnan ydinkeskustan alueella oli kaksi sellaista saunaklubia, joissa minä olin ihan vakioasiakas. Tulves ja Melekes olivat siinä samalla sisäpihalla. Tosi eri taloissa. Tämä Tallinnan Viru hotellin ympäristö on muuttunut 20 vuodessa niin perusteellisesti, että niiden sijaintia on nyt vähän vaikea edes hahmottaa. Mutta vanhemmat kollit muistavat kyllä varmasti. Siinä Virun takana Narva maanteen suuntaan oli semmoinen parkkipaikka ja sen Narva maanteen toisella puolella semmoinen suuri kivitalokompleksi, jossa oli käynti sisäpihalle. Siinä sisäänmenoportin luona oli R-Kioski. Siellä sisäpihalla olivat sitten ne saunaklubit Melekes ja Tulves.

Melekes varsinkin oli minun suosikkipaikkani Tallinnassa. Se oli sellainen venäläisten pitämä jonkinlainen disco-baari-ravintola-biljardisali-sauna-takkahuone yhdistelmä. Portaat meni alakertaan ja koko mesta sijaitsi useammassa kerroksessa. Minä olin siellä ihan vakioasiakas ja ystävystyin henkilökunnan kanssa. Se oli kyllä aivan venäläisten paikka ja baarinpitäjät muistuttivat suunnilleen painija Aleksandr Karelinia. Mutta tosi hyvin tulin aina Melekesissä toimeen ja minusta pidettiin hyvää huolta. Kun joskus vetäisin lärvit, niin omistajat itse veivät tai soittivat jonkun muun kuskaamaan minut turvallisesti hotellille. Tallinna oli siihen aikaan aika vaarallinenkin paikka.

Melekesissä se naissysteemi oli sellainen, että ne baarinpitäjät soittivat naiset paikalle ja sitten saunassa ja takkahuoneessa touhuttiin. Eli sinun piti kertoa tälle baarimestarille halukkuutesi saunahetkeen, ja hän kyseli että minkälaisen naisen haluat. Kerroit toiveesi ja hän otti esille sellaisen suuren katalogin ja alkoi soitella. Siinä meni suunnilleen sellainen yhden lonkeron aika, kun sinut sitten pyydettiin saunaosastolle. Siellä sinulle oli tarjolla yleensä noin kolmesta seitsemään sihteerikköä, joista sitten sinun piti valita se suosikkisi. Valitseminen oli joskus vähän vaikeaakin, koska yleensä nämä kaikki naiset olivat kovin viehättäviä. Mutta ei siinä oikein kehdannut kauan vatuloidakaan, vaan päätös oli tehtävä. Eli alea iacta est. Tunnista piti maksaa se jotain 40 euroa. En aivan tarkkaan sitä hintaa enää muista, kun silloin elettiin vielä alussa sitä markka aikaakin ja ainahan se valuutta oli eestin kruunu. Mutta jotain 40 euroa se oli. Sitten tilattiin baarista juotavaa ja saunottiin ja nussittiin. Mitään tarkkaa aikaa ei koskaan kellosta katsottu tai varveja laskettu, mutta sitten jossain vaiheessa baarinpitäjät tulivat koputtelemaan ovelle, että nyt on seuraavan asiakkaan vuoro. Melekesissä kaikki tapaamani naiset olivat kyllä venäläisiä yhtä virolaista poikkeusta lukuun ottamatta. Myös siellä baarissa, ravintolassa ja discossa porukka oli venäläistä. Minusta tuntuu, että ainakin silloin venäläiset ja virolaiset pyörivät pääasiassa omissa porukoissaan. Muuten siellä Melekesissä ei mielestäni prostituoituja pyörinyt. Niitä sai tilata vain siltä henkilökunnalta sinne saunaosastolle.

Tykkäsin viettää muutenkin aikaani siellä Melekesissä. Tallinnan vanhakaupunki oli siinä ihan lähellä. Ja Melekesissä oli hyvä ja edullinen ruoka ja edulliset juomat. Ja ainakin silloin siellä Tallinnan vanhassa kaupungissa oli ainakin öisin hieman turvatonta yksin liikkua. Siellä oli aina niin monenlaista siipeilijää heti perässä. Melekesissä oli ihan iltapäivästä lähtien paljon venäläisiä nuoria naisia juomassa kahvia ja seurustelemassa. Ja iltaisin siellä oli aina suosittu disco. Ja volymit olivat kaakkoon. Ihmettelin aina, että onko se täysin infernaalinen mökä aivan välttämätöntä, mutta se tuntui olevan venäläisten tapa. Yritin tietenkin Melekesissä iskeä myös niitä Tallinnan tavallisia venäläisiä nuoria naisia, kun he olivat niin kauniita. Mutta eivät he kovin paljon tuntuneet nelikymppisestä suomalaisesta eronneesta maisterista olevan kiinnostuneita. Eikä minun kielitaitonikaan kyllä riittänyt mihinkään kovin syvällisiin keskusteluihin. Yhden ainoan kerran onnistuin. Se nainen on kyllä jäänyt mieleen. Kiinnitin heti nähdessäni huomiota hänen eksoottiseen ulkonäköönsä. Pitkä musta ja paksu tukka ja kasvonpiirteet kuin jollakin inuiitilla.  Nainen olikin joistakin Kirgisiasta kotoisin. Oli tullut Tallinnaan opettamaan lapsia ala-asteelle. Olikin siinä mielessä harvinainen näistä Melekesin naisista, että puhui englantia. Kun sitten yöllä hotellissa hyväilin hänen häpykarvoitustaan, niin se oli kuin jotain teräsvillaa olisi silitellyt. On jäänyt jotenkin mieleen. Meillä oli kyllä mukavaa yhdessä.

Se Tulves oli sitten aivan erilainen paikka. Tulvesissa oli etuhuoneessa juuksur eli parturi. En kyllä koskaan nähnyt ketään ihmistä siinä parturituolissa siistittävänä. Sellainen tylsistyneen oloinen parturiämmä siinä tiskin takan aina yksin istui ja katseli matkatelevisiosta jotain dynastiaa. Ja volymit olivat tietenkin taas täysillä. Mutta tämän juukskurin takahuoneessa avautuikin sitten se todellinen keidas. Siellä oli sellainen niin hieno saunaosasto, että sitä olin siihen aikaan harvemmin nähnyt. Viihtyisät saunatilat isoine uima-altaineen. Ja sen kaiken sai vuokrata itselleen yksityiskäyttöön. Tämä juuksurin hiustaitelija tilasi naiset paikalle. Huomasin muuten, että ne samat kuskit toivat suunnilleen ne samat naiset tarjolle kuin Melekesissäkin. Saunakaljat ja -lonkerot piti Tulvesissa käydä ostamassa siitä viereiseltä R-Kioskilta. Ja se morsianten odottelu oli sen parturiämmän kanssa aika tylsää, kun hän ei suomalaiseen turistiin juuri kiinnittänyt huomiota. Hiljaisuuden vallitessa lonkeroa siemaillen siinä sai sitten sen "kitutunnin" viettää morsiamia odotellessa.

Hienot muistot niistä Tallinnan reissuista kyllä ovat jääneet. Sitten jossain vaiheessa tuli yksityiselämään muita kuvioita ja se Tallinna jäi pois. Sitten kun Tallinnaan monien vuosien jälkeen 2010-luvulla palasin, niin siellä oli ne kuviot aivan täysin muuttuneet. Se minun Tallinnan "kulta-aika" oli vaan mennyt ohi. Mutta sitten löysin Prahan. Ja olen siellä kehitellyt itselleni sellaiset kuviot jotka sopivat minulle. Joskus vieläkin huvittaa se, että silloin nuorena poikana halusin opiskella venäjää, että voisin joskus lukea Dostojevskia alkuperäisellä kielellä. En koskaan oppinut venäjää niin hyvin, että olisin voinut mestaria venäjäksi lukea. Hyvä kun ymmärrän edes joten kuten Dostojevskia suomen kielellä. Mutta on minulle ollut paljon iloa ja hyötyä niistä sangen vaatimattomaksi jääneistä venäjän opinnoistakin. Olen saanut ihan uskomattoman hienoja kokemuksia venäläisten naisten kanssa Leningradissa ja Tallinnassa. Ja Prahassa huomasin, että kun osaa jonkin verran venäjää, niin on tosi helppoa oppia myös toinen "itämurre". Enpä olisi koskaan nuorena lukiolaisena uskonut, että Prahassa vielä joskus otan hörpyt Pilsner Urguellia vaativan ja ankaran venäjän maikan muiston kunniaksi  :).         
« Viimeksi muokattu: Toukokuu 16, 2020, 01:03:04 kirjoittanut kocour »

Poissa Vieras0087

  • Hero Member
  • Viestejä: 841
  • *** Näyttää hyvää esimerkkiä
Vs: Maksullinen seksi entisillä vuosikymmenillä
« Vastaus #13 : Toukokuu 17, 2020, 15:18:44 »
^Suomi24:stä löysin jotain vanhaa keskustelua näistä Tallinnan saunaklubeista. Täytyy korjata sen verran, että muistin toisen saunabaarin nimen väärin. Se ei ollut Melekes vaan Melleks. Ja vielä se, että Melleks ja Tulves sijaitsijat nykyisen Tallink City Hotellin paikkeilla.
« Viimeksi muokattu: Toukokuu 17, 2020, 15:29:06 kirjoittanut kocour »