On ihan nätti ja ihan mukava. Ainakin viimeksi tavatessa ja viestittelyn perusteella on edelleen, mutta joo raportoin sitten kun on hommat hoidettu.
Uutiset:
Ollin kurjuus
Kelpo kaveri
Lenkomies
Kelpo kaveri
Sovin treffit ensi tiistaille, niin pääsen päivittämään tietoni. Niinkuin aikaisemmin kirjoitin olen käynyt kahdessa eri osoitteessa itähelsingissä. Nyt ottaa vastaan Punavuoressa. Sain hyvin ja nopeasti yhteyden mimmiin. Vaikka aikaa edellisestä käynnistä on toista vuotta, niin muisti millä palveluilla ollaan menty. Etenkin poskeenottanut tosi hyvin.
Kerro sitten oliko vieläkin hyvä kokemus, kiinnostaisi kyllä tavata. Onko naamasta nätti?
Ollin kurjuus
Kelpo kaveri
Ollin kurjuus
Kelpo kaveri
Peekookaa
Kelpo kaveri
Maanantai-iltana sovittiin ja eilen aamulla kävin kääntymässä punavuoressa

ugeli77

Piristää muiden päivää
Maanantai-iltana sovittiin ja eilen aamulla kävin kääntymässä punavuoressa
Nyt oli kyl aivan 6/5 rapsa