Uutiset:

Kirjoittaja Aihe: Huvittavin mokasi?  (Luettu 3280 kertaa)

Poissa Gentleman

  • Herrasmies
  • Sr. Member
  • Viestejä: 4337
  • ****** Rakastajien aatelia
Huvittavin mokasi?
« : Kesäkuu 26, 2019, 23:13:14 »
Onko käynyt jotain muistoihin painuvaa tapausta maksullisissa?

Viimeisin oma visiitti jäi kyllä ikimuistoisesti mieleen. Olin varannut ajan tytöltä jonka saapumista olin odottanut todella pitkään. Tapaamispäivän koittaessa rynnistin ajoissa pelipaikalle ja sormet täristen painelin ovikelloa. Jännitti lievästi ja yritys saada syke tasaantumaan oli lähes mahdotonta Odotin oven aukeamista ja aloin hieman jo hermoilemaan kun mitään ei kuulunut. Tunnilta tuntuneen kymmensekunttisen jälkeen ovi aukesi. Vastassa ei ollut todellakaan hän ketä odotin ja aistein jo kusetuksen käyneen. Oven avasi hintelä pieni ukko, joka tuijotti minua vähintään yhtä ymmällään kuin minä häntä. Totesin vain jotain "anteeksi. Väärä osoite" tyyppistä ja rupesin tilamaan hissiä. Ukon vetäessä oven kiinni kuulin kauniin heleän naurun toiselta ovelta. Tyttöä nauratti kovasti ja oli nähnyt koko episodin. Onneksi loppu sujui kuitenkin taivaallisesti:D
𝕹𝖔𝖗𝖒𝖆𝖑 𝖎𝖘 𝖆𝖓 𝖎𝖑𝖑𝖚𝖘𝖎𝖔𝖓. 𝖂𝖍𝖆𝖙 𝖎𝖘 𝖓𝖔𝖗𝖒𝖆𝖑 𝖋𝖔𝖗 𝖙𝖍𝖊 𝖘𝖕𝖎𝖉𝖊𝖗 𝖎𝖘 𝖈𝖍𝖆𝖔𝖘 𝖋𝖔𝖗 𝖙𝖍𝖊 𝖋𝖑𝖞.

Poissa Vieras0217

  • Sr. Member
  • Viestejä: 3913
  • * Kelpo kaveri
Vs: Huvittavin mokasi?
« Vastaus #1 : Kesäkuu 26, 2019, 23:21:38 »
^On käynyt lähes samalla tavalla, tosin oven avas vanha mummo ja se ilme.. No se oli molemmilla yhtä hölmistynyt  ;D
Aina jälkeen miettinyt mahtoiko hupakko nähdä kun oli viereinen ovi ;D

Poissa Venla

  • Huora
  • Sr. Member
  • Galleria (119)
  • Viestejä: 3037
  • ******** Lähellä täydellisyyttä
Vs: Huvittavin mokasi?
« Vastaus #2 : Kesäkuu 26, 2019, 23:25:14 »
Voi tsiisus...näitä on vaikka kuinka paljon...aloitetaan nyt vaikka näillä:

- Majoitusvaraus päällekkäin seuraavan asukkaan kanssa (eikä majoitusliike käy siivoamassa välillä), seuraava asukas paukkasi sisälle hyvinkin kesken touhun. Prkl.
- Ihmetellyt koko päivän kun ihan hirmu hiljaista, katsoo luuria - jumissa. Käynnistää luurin uudelleen - 45 vastaamatonta soittoa ja 37 vastaamatonta viestiä. Prkl.
- Onnellisesti Tampereella. Puhelimeen tulee txt - miksi sun ilmo on naapurissa Keski-Suomen osiossa kun meillä varattu aika Tampereelle? Prkl.

...ja nää tulee saamaan vielä jatkoa...prkl.
Tunteella ja taidolla - suomalaista laatutyötä 😎
Kuopiossa su-ma 12.-13.5.!

Poissa Katariinas

  • Newbie
  • Viestejä: 45
  • *** Näyttää hyvää esimerkkiä
Vs: Huvittavin mokasi?
« Vastaus #3 : Kesäkuu 30, 2019, 20:19:22 »
Viimeisin sähläys tais olla semmonen, että raivoisasti viitoin NAAPURIANI kämppään sisälle, hyvä etten takin kauluksesta napannut ja kiskonut kämppään. Asia valkeni siinä kohin, ku naapuri sovitti avaimet lukkoon ja hissistä astu ulos oikea asiakas. Hupsista
Ihan Horona paikalla

Poissa Crashtestdummy

  • Full Member
  • Viestejä: 259
  • ** Piristää muiden päivää
Vs: Huvittavin mokasi?
« Vastaus #4 : Kesäkuu 30, 2019, 21:37:34 »
Viimeisin sähläys tais olla semmonen, että raivoisasti viitoin NAAPURIANI kämppään sisälle, hyvä etten takin kauluksesta napannut ja kiskonut kämppään. Asia valkeni siinä kohin, ku naapuri sovitti avaimet lukkoon ja hissistä astu ulos oikea asiakas. Hupsista

Olisi tullut sisään ja sisääsi jos tuollainen"naapurintyttö" viittoilisi  ;D

Poissa Jansku72

  • Hero Member
  • Viestejä: 556
  • **** Nauttii muiden arvostusta
Vs: Huvittavin mokasi?
« Vastaus #5 : Heinäkuu 12, 2019, 18:32:11 »
Kävin toissa marraskuussa eräällä uhkealla suomalaiskaunottarella. Palvelu oli GFE-henkistä johon kuului myös suutelua. Mulle on siunaantunut aika iso nenän kolvi ja kun suutelin naista kumpikin sattui kääntämään päätään yhtäaikaa, jolloin klyyvarini osui vahingossa naisen nenään ja hetken päästä tää vielä toistui.  :-[

Olen siis varmaan ainoa turska joka on pahoinpidellyt seksinmyyjän nenällään..
En tiedä onko tää niinkään huvittava, mutta luulen ettei naista kuitenkaan sattunut tilanteessa

Oikeesti huvittavana oli se kerta kun slovakkityttö oli liittänyt yhden hengen sängyt parisängyksi ja puoliskot meni erilleen kesken toimituksen jolloin tipuin sänkyjen väliin. Misulla oli ainakin hauskaa ;D

Poissa Vieras0043

  • Sr. Member
  • Viestejä: 1619
  • *** Näyttää hyvää esimerkkiä
Vs: Huvittavin mokasi?
« Vastaus #6 : Heinäkuu 19, 2019, 23:07:29 »
Onhan noita kaikenlaisia. Täällä Prahassa soittelin ihan väärää ovikelloa mennessäni Privat Graceen. Puhelimessa annettiin neuvo , että toisessa kerroksessa. Se on vähän tulkinnallinen juttu se. Koira haukkui muttei kukaan tullut ovelle.Niin ja oon paikassa vieraillut jo viime kesänä muttei sitä kaikkea muista. :)

Poissa Venla

  • Huora
  • Sr. Member
  • Galleria (119)
  • Viestejä: 3037
  • ******** Lähellä täydellisyyttä
Vs: Huvittavin mokasi?
« Vastaus #7 : Heinäkuu 20, 2019, 22:51:41 »
Kävin toissa marraskuussa eräällä uhkealla suomalaiskaunottarella. Palvelu oli GFE-henkistä johon kuului myös suutelua. Mulle on siunaantunut aika iso nenän kolvi ja kun suutelin naista kumpikin sattui kääntämään päätään yhtäaikaa, jolloin klyyvarini osui vahingossa naisen nenään ja hetken päästä tää vielä toistui.  :-[

Olen siis varmaan ainoa turska joka on pahoinpidellyt seksinmyyjän nenällään..
En tiedä onko tää niinkään huvittava, mutta luulen ettei naista kuitenkaan sattunut tilanteessa

Kuule, älä välitä.
Mulle sattui tuossa muutama vuosi sitten että vähän rajumman session (etukäteen sellaiseksi siis hyvässä yhteisymmärryksessä sovittu) tuoskeessa löin silmäkulman yöpöydän kulmaan niin rajusti että jouduttiin keskeyttämään tapaaminen. Multa taisi mennä taju hetkeksi ja muistan että ihmettelin seuraavaksi kun verta tippui lattialle ja sängylle. Meni hetki kun tajusin edes mitä oli tapahtunut ja asiakas oli tietysti ihan paniikissa soittamassa ambulanssia.
Helvetti kyl mikä tilanne, mutta koska siitä toivuttiin nopsaan niin asialle voi jo nauraa :D
Ja asiakkaan syy tuo ei siis millään tavalla ollut.
Mutta oli siinä vähän siviiliduunissakin selittämistä, kun silmäkulma auki & puolen naamaa sit tietty mustana muutaman päivän kuluttua ;D
Tunteella ja taidolla - suomalaista laatutyötä 😎
Kuopiossa su-ma 12.-13.5.!

Poissa Anaalikeisari

  • Banned
  • Full Member
  • Viestejä: 138
  • * Kelpo kaveri
Vs: Huvittavin mokasi?
« Vastaus #8 : Elokuu 17, 2019, 19:25:08 »
Huvittavin moka oli kyllä se kun huora pyysi tuomaan lonkeroa, no minä vein lonkeroa mukanani ja perillä huora otti ne vain ja lätkäs oven kiinni nokan edestä...oli se kyllä huvittava tilanne, siinä ei auttanu edes postiluukusta yrittää...

Poissa veeras

  • Sr. Member
  • Viestejä: 1540
  • ****** Rakastajien aatelia
Vs: Huvittavin mokasi?
« Vastaus #9 : Syyskuu 28, 2019, 20:09:13 »
Kerran mulla oli ummetusta ja asiakas välttämättä halusi kokeilla anaalihelmiä.

Otettiin se lopulta sit ulos ja paskaahan täynnä se sit oli.
Miten olisi pieni hetki välineurheilua?