Olen täällä tähän asti lurkannut ja muiden arvosteluja lukenut, mutta kun olen itseäni vanhempien naisten perään heikkona sekä kuvat ja kuvaus houkutti, niin päätin lähteä kokeilemaan ensimmäistä kertaa, vaikka re:n puolelta enkä täältä arvosteluja löytänyt. Oma korteni kekoon ja silleen. Vähän skeptinen olin, sillä kaikki kellä on kaksi silmää päässä näkevät kyllä re:n kuvista, että niitä vähän on ainakin siloiteltu.
Whatsappilla viestiä kaikkien pyydettyjen seikkojen kanssa ja hyvissä ajoin muutamaa tuntia ennen ehdottamaani aikaa. Vastaus tuli suhteellisen nopeasti, missä kertasi vielä mitä hintaan kuuluu ja tuli neljä eri videota, missä keikisteli alusvaatteissa, missä kertoi ottavansa vastaan. Aika saatiin varattua tunnin ehdotettua myöhemmäksi. Vaatii selfien lähetyksen varauksen vahvistamiseksi. Käsittääkseni pyrkii tällä filtteröimään Lähi-idän sankarit pois, en hirveästi tästä syytä häntä.
Sitten pelipaikoille Oulun rautatieaseman läheisyyteen, alaovesta pääsi kivuttomasti sisään ja oven avasikin yhden videon alusvaatteet päällä. Naamasta näkyi jo käydyt kilometrit, ilmoitettu ikä paikkaansa pitävä, ehkä max vuoden-pari korkeampi. Naamalta ehkä jotenkin vähän semmoinen tätimäinen -look.
Mutta kropan puolesta jättää monet itseään nuoremmatkin häpeämään. Tissit isot, mutta kiinteät ja muodokkaat. Luomua ovat myös tai sitten luonnollisimmat silikonit, mitä ikinä olen pyöritellyt tai imutellut. Perse oli muodokas ja kiinteä ja kropalta muutenkin timmissä kunnossa. Juuri sellainen milf, mikä on omaa kryptoniittia. Otti myös heti kielarilla vastaan.
Jos en aivan väärässä ole, sama tapaus mikä aiemmin oli Isabella Prodi nimellä re:n puolella.
Pesuun suhteen tarkka ja tuli suihkun puolelle katsomaan, että alapää pestään oikeaoppisesti. Vähän ilkikurisesti jo hipelöi persettäni ja kehui muuteskin ulkoista olemusta. Ehkä kuuluu show:hun tai sitten pitää itseään nuoremmista kavereista.
Sitten mentiinkin asiaan ja alkuhyväilyjen jälkeen olikin jo polvillaan. Suulliset taidot erinomaiset, osaa vaihdella nopeamman ja hitaamman tahdin kanssa ja leikitellä kielellä. Otti myös pikkuriikkistä vaille kokonaan kurkkuun välillä pienillä kakomisäänillä. Meinasin jo tässä kohtaa laueta, mutta onnistuin toppuuttelemaan. Ratsataessa osasi myös liikuttaa lantiota mahtavasti ja ensimmäinen kuti lähtikin siinä.
Latautumistauon jälkeen käytiin sitten useampi asento läpi ja varsinkin takaapäin mahtavat näkymät. Loppuun otti suihin vielä pitkään ja hartaasti ja jaksoi urheasti kymmenisen minuuttia putkeen imeä. Oikein kerjäsi laukeamaan suuhun, mutta en saanut toiste tultua, vaikka taju meinasi lähteä välillä 😅 ja kun pyysin lopettamaan, niin suu meni nätisti mutrulle, kun olisi halunnut "maistaa miehuuttani" sanojensa mukaan.
Tunti olikin siinä kohtaa jo täynnä ja pikaisen pesun, halauksien ja suudelmien jälkeen poistuminen kämpästä. Pyysi tulemaan huomenna uudestaan, mitä vakavasti kyllä harkitsen.
Jos on mieltymys vanhempiin naisiin, mitkä pitävät kropastaan huolta, niin erittäin vahva suositus. Hinta-laatusuhde loistava.
Ja että ei liian ylistäväksi mene, niin muutamat miinukset
-ei ole brassi, vaan Barcelonan naisia
-englanti välttävä. Yksinkertainen keskustelu onnistuu, mutta mitään filosofista dialogia ei kannata odottaa.
-laukeamisen jälkeen oli jo kehottamassa pihalle, vaikka tässä kohtaa oli mennyt reilut 20min. Kaksi kertaa tuleminen vain tunnin ajalla.
Kannattaa ehkä harkita vain 30min ja tunnin aikoja. Ei tullut kysyttyä mitä extra laukeaminen maksaisi.
Varasin siis aluksi lyhyemmän ajan, pettymykseen varautuen, mutta otin rahea varalta tunnin aikaan. Minkä sainkin vaihdettua paikan päällä.
Paikan päälle keli aurinkoinen +18 astetta, poistuessa pilvistä ja sadepilvia horisontissa. Sateeksi se myöhemmin menikin.