Viihde ja kevennykset > Kaatopaikka
Annin hölinät
palvelunostaja:
Nauran herkästi, joskus niin että kyyneleet valuu.
Surusta en muista aikuisena itkeneeni, herkistynyt kyllä mutta kyyneleet on tiukassa. Kerran toistakymmentä vuotta sitten tirautin muutaman kyyneleen kun tilanne, jossa olin jo ehtinyt kuvitella kauheimmat mahdolliset skenaariot päättyikin onnellisesti.
En koe itkemisestä minkäänlaista katarsista; tämä on kuitenkin maa jossa mies ei saisi itkeä, nauraa eikä haaveilla ja kaikkea pitäisi hävetä.
Ymmärrän kyllä miksi jotkut pt:t ovat varautuneita ja etäisiä, oli se sitten luonnollista tai ammattia varten luotu suojakeino, mutta asiakaskokemus jää tällöin usein aika valjuksi. Jos todellista minää pitää suojella niin ehkä se ammattiminä voisikin muuttua toiseen suuuntaan.
AnniAuringonkukka:
Arvostan teidän avoimia ja kauniita vastauksia.
Ahtaalta kulttuurilta kuulostaa. Toisaalta kaikelle tälle on myös ollut syynsä ja paikkansa karuissa oloissa. Se karskius ja sisu on myös yksi iso tekijä, että meistäkään kukaan kirjoittelee vapaasti yhtään mitään täällä vapaassa maassa suomen kielellä.
Onneksi ollaan kuitenkin menty eteenpäin, eikä täysi tunnekylmyys ole enää ainoa vaihtoehto. Oon iloinen ja toiveikas, sillä Suomessa on viime vuosina putkahdellut monissa kaupungeissa muitakin kuin uskonnollisia miesten piirejä ja ns. miestyötä (kuten Teemu Syrjälän miesten viikonloput). Omassa lähipiirissäni on myös paljon ihmisiä, jotka eivät suostu enää ahtautumaan vanhoihin muotteihin tai toistamaan niin herkästi perittyjä selviytymis-Suomen malleja tai traumaperäisiä kaavoja, joko itsensä tai omien lapsiensa vuoksi. Sukujen tunnekylmyyskirouksen katkaisijoille nostan aina hattua. Koska nää jutut lieveilmiöineen (kuten alkoholismi) koskettaa ihan jokaikistä sukua tässä maassa.
Teistäkin jokaikinen myös luo muillekin tilaa olla rehellisemmin oma itsensä sanoittamalla kaikkea tätäkin ääneen :) Joten kiitos siitäkin.
AnniAuringonkukka:
--- Lainaus käyttäjältä: ThomasDundee - Helmikuu 17, 2025, 00:27:19 ---
--- Lainaus käyttäjältä: AnniAuringonkukka - Helmikuu 16, 2025, 23:32:04 ---Itketkö sinä usein? Jos kyllä, millaisissa tilanteissa? Milloin itkit viimeksi?
--- Lainaus päättyy ---
Itken aika usein.
Surusta, ikävästä, ilosta, onnesta, liikutuksesta, myötätunnosta, kiitollisuudesta, vitutuksesta...
Nauran myös niin että kyyneleet valuu.
--- Lainaus päättyy ---
Kiitollisuudesta itkeminen on aivan ihanaa.
Ja tuo vitutusitku on myös tuttua. Eniten sitä on tapahtunut byrokratian kanssa tapellessa. Yksi syy, miksi en ehkä pysyvästi muuta koskaan mihinkään Etelä-Euroopan maahan vaikka ne on muuten ihania paikkoja on että varmaan kuolisin vitutukseen yrittäessä hoitaa mitään asiaa. En osaa vielä ottaa tuollaista absurdina teatterina, vaan menee niin saatanasti tunteisiin kun joku asia ei hoidu jouhevasti :-D
Pataässä:
--- Lainaus käyttäjältä: AnniAuringonkukka - Helmikuu 16, 2025, 23:32:04 ---...
Itketkö sinä usein? Jos kyllä, millaisissa tilanteissa? Milloin itkit viimeksi?
--- Lainaus päättyy ---
Itken aika usein, tekisi jopa mieli sanoa, että liiankin usein. Herkkiksenä silmät kostuu vähän väliä eli useamman kerran viikossa. Tilanteet voivat olla sitten aika yllättäviäkin ja välillä se jopa harmittaa itseäni. Olen itkenyt jopa palveluntarjojan luona, hän on toki aika spesiaalitapaus ja se tilanne meni ihan hyvin. Viimeksi itkin tänään, kun tuli mieleeni muutamia asioita elämäni varrelta.
velihopea:
--- Lainaus käyttäjältä: AnniAuringonkukka - Helmikuu 17, 2025, 19:18:17 ---Arvostan teidän avoimia ja kauniita vastauksia.
Ahtaalta kulttuurilta kuulostaa. Toisaalta kaikelle tälle on myös ollut syynsä ja paikkansa karuissa oloissa. Se karskius ja sisu on myös yksi iso tekijä, että meistäkään kukaan kirjoittelee vapaasti yhtään mitään täällä vapaassa maassa suomen kielellä.
--- Lainaus päättyy ---
Tämä on kyllä erinomaisen tarkkanäköinen havainto, etenkin naiselta, joka ei ehkä kuitenkaan ”aisti” näitä suomalaisen mieskulttuurin kaikkia nyansseja. Mutta jotta tämä maa on saatu pidettyä itsenäinenä, asenteen on ollut pakko olla karrikoidusti:”Syötä sie nyt vittu sitä vyötä, ni mie ammun ryzzää munille!” Saunassa on asiasta viinan voimalla puhuttu, jos sielläkään…
Eli suomalainen mieskulttuuri kärsii edelleen isoisien sotatraumoista, joita ei hoidettu aikoinaan suinkaan millään kriisiterapioilla tai tilanteen debriefiengeillä. Papin sanojen lisäksi viina oli ainoa hoitokeino, ehkä myös morfiini yms.
--- Lainaus ---Onneksi ollaan kuitenkin menty eteenpäin, eikä täysi tunnekylmyys ole enää ainoa vaihtoehto. Oon iloinen ja toiveikas, sillä Suomessa on viime vuosina putkahdellut monissa kaupungeissa muitakin kuin uskonnollisia miesten piirejä ja ns. miestyötä (kuten Teemu Syrjälän miesten viikonloput). Omassa lähipiirissäni on myös paljon ihmisiä, jotka eivät suostu enää ahtautumaan vanhoihin muotteihin tai toistamaan niin herkästi perittyjä selviytymis-Suomen malleja tai traumaperäisiä kaavoja, joko itsensä tai omien lapsiensa vuoksi. Sukujen tunnekylmyyskirouksen katkaisijoille nostan aina hattua. Koska nää jutut lieveilmiöineen (kuten alkoholismi) koskettaa ihan jokaikistä sukua tässä maassa.
Teistäkin jokaikinen myös luo muillekin tilaa olla rehellisemmin oma itsensä sanoittamalla kaikkea tätäkin ääneen :) Joten kiitos siitäkin.
--- Lainaus päättyy ---
Miestyötä tekee myös mm. Miessakit ry, jonka kursseilla olin itse toista kertaa erottuani miettimässä, että mikä nyt taas meni vituiksi. Ja omalta osaltani olen yrittänyt katkaista sukuni rasitteita monin tavoin. En tiedä, olenko onnistunut.
Hupakot kuitenkin toimivat meille miehille usein ns. ensivasteen hoitajina moneen parisuhde- tai perheongelmaan. Oikein ja tyylillä, asiakasta kunnioittaen hoidettuna hupakon ammatti onkin kelpo palveluammatti. Siksikin hupakon homma lienee maailman vanhin ammatti, että miesten psykohistoriassa on aina ollut tarvetta tällaisille palveluille. Mies kun yleensä avautuu myös henkisesti pildeä saatuaan 😉
Navigaatio
[0] Viestien etusivu
[#] Seuraava sivu
[*] Edellinen sivu
Siirry pois tekstitilasta