Lasillisen valkkaria kahvilan terassilla. Olen oppinut nykyään pitämään viineistä. Nuorempana harrastamani viinikulttuuri ei ollut kovin sofistikoitua. Opiskeluaikana ja vähän sen jälkeenkin värkättiin kotiviinejä. Silloin oli sellainen innostus vallalla ja niitä värkkejä sai ostaa ihan tavallisista marketeista. Se muovinen viinisaavi pulputti sitten kylpyhuoneen nurkassa. Minun erikoisuuteni oli väkevä kirsikkaviini. Kun siihen pänikkään laittoi tarpeeksi Haaparannasta ostettua halpaa sokeria, niin kirsikkaviinistä tuli kyllä ihan tymäkkää tavaraa. Sitä sitten juotiin aina ennen kapakkaa etkoilla ja kapakan jälkeen jatkoilla. Ei siinä kauan mennyt niin pänikkä oli tyhjä ja taas piti laittaa uusi satsi tekeytymään. Pohjantähden Kivivuoren Ottoa lainatakseni, kun Koskelan Jussi epäili että mahtaisko niitä ihmisiä tulla Oton ehdottamiin uudisrakennuksen pärekattotalkoisiin: "Häh. Teet tynnyrillisen sahtia. Kun on sahtia, niin on juojiakin". Niinhän se menee .
Olin joskus lukenut Hilseestä (punk-lehti), että kun appelsiinimehun laittaa ensin pakkaseen ja antaa kunnolla jäätyä, ja sitten nostaa purkin muutamaksi vuorokaudeksi pöydälle lämpiämään, niin se alkaa käymään ja siitä tulee tymäkkää tavaraa. Ilmiö on ilmeisesti sama kuin se, mitä tapahtuu kun tilhet syövät jo kertaalleen jäätyneitä ja sitten sulaneita pihlajanmarjoa, ja lentelevät sitten ilmailulainsäädännöistä piittaamatta aivan kännissä. Opiskeluaikana kaverin kanssa sitten kokeiltiin tätäkin alkoholin valmistuskeinoa. Sen muistan, että sen appelsiinimehun täytyi olla sellaista, että siinä ei ollut mitään lisättyä sokeria tai muuta makeutusainetta, vaan aivan pelkkää appelsiineista puristettua mehua. Hyvät kännit siitäkin sai, mutta seuraavana päivän oli sitten aivan kamala ripuli. Koko päivä meni vessanpöntöllä istuessa .