Tätä saittia pitkään sivusta seuranneena päätin nyt vihdoin rekisteröityä käyttäjäksi, ja tähän ketjuun katson tarpeelliseksi muutamalla sanalla kommentoida.
Ensinnäkin: _Sandra_ on ihana ja häntä on kohdeltava hyvin. Olen tavannut tämän ihanuuden kolme kertaa ja jokainen kerta on ollut edellistä ihanampi. Viimeksi eilen kävin hänen luonaan, tällä kertaa Turussa, nauttimassa kahden tunnin GFE-session, joka oli käsittämättömän upea. Se sisälsi ihanaa suutelua, paljon halailua ja hellää hyväilyä, suuseksiä molemmin puolin, hierontaa, suihkussakäyntiä yhdessä hikisten aktien välillä... Seksi hänen kanssaan on ihanaa. Se ei ole nussimista eikä panemista, vaan Rakastelua, isolla R:llä. Ainakin tuntuu siltä. Hän on asettanut minun vaatimustasoni GFE:n suhteen täysin uudelle tasolle, enkä tätä parempaa GFE:ta osaa edes kuvitella. Olen niin hullaantunut tähän tyttöön, että en ainakaan vähään aikaan katso tarpeelliseksi tavata ketään muuta palveluntarjoajaa.
Ellen sitten jostain syystä satu kaipaamaan juuri pikaista poskihoitoa halpaan hintaan. Sitten en valitse Sandraa, vaan sellaisen palveluntarjoajan, jonka ilmoituksesta käy ilmi että tällaista palvelua on tarjolla. Monilla on tarjolla 15 min aikoja. Jos on, niin ne mainitaan kyllä ilmoituksessa (jos nyt RE:stä puhutaan).
Toiseksi: Sikäli kun olen oikein ymmärtänyt, on kaksi asiaa, jota tämän alan palveluntarjoajat vihaavat yli kaiken: Rajojen venyttäminen ja hinnoista tinkiminen. Luulen, että sinun kysymyksesi on voitu tulkita molemmiksi. Ymmärrän toki että tämä ei vällttämättä ole kaikille itsestäänselvää, monilla muilla aloilla kun nämä ovat ihan ok.
Muistan jostain ketjusta, että joku muukin olisi saanut Sandralta vastaavan tylyn vastauksen johonkin viestiin. Myös tämä kertoi sitten kehottaneensa palveluntarjoajaa painumaan helvettiin, tai vastaavaa. En ihan ymmärrä, miksi tylyyn viestiin on vastattava yhtä tylysti? Kuka siitä hyötyy ja miten?
Itselläni ei ole Sandrasta mitään negatiivista sanottavaa, paitsi että rahapussi voi joutua koville. Toisaalta pystyn kyvittelemaan hänen osaavan olla tyly, jos hän kokee tulleensa loukatuksi. Sandran erikoisalaa on GFE. Hän on hionut tämän taidon niin huipuunsa, että työ on epäilemättä raskasta niin fyysisesti, henkisesti kuin emotionaalisestikin. Vartin suikkariajan kyselyn hän voi hyvin kokea loukkaavana, ja tyly vastaus tällaiseen tiedusteluun on mielestäni annettava anteeksi.
Kohdelkaa Sandraa hyvin ja herrasmiesmäisesti, niin saamme nauttia hänestä jatkossakin.
Ja muutenkin, olkaa palveluntarjoajille kilttejä niin hekin ovat teille kilttejä.