Livemusiikki, biisit joista jokaisen sanat osasin laulaa ulkoa, Pantsen tiluttelu ja iloiset fanit!
#eppunormaali #wanhojen setien bändit
Eppu Normaali on tosiaankin sellainen suomalainen ikoninen rockbändi, joka yhdistää jopa eri sukupolvia. Olin muutama vuosi sitten Kuusisaaressa Kuuska soi- bileissä. Oli syyskuun alku ja sää oli kolea ja tihkusateinen. Olin yksin liikenteessä ja olo oli vähän apea. Katselin Amorphisin keikan ja ajattelin lähteä kaupungille baariin, mutta sitten törmäsin nuorempaan tyttäreeni ja hänen mieheensä. Juteltiin ja mentiin oluttelttaan juomaan siiderit. Päätin sitten kuitenkin jäädä katsomaan myös illan viimeisen bändin eli Eppu Normaalin keikan. Etsittiin sellaiset hyvät paikat esiintymislavan edestä ja Eppu Normaali aloitti soittamisen. Seuraamme liittyivät myös ex-vaimoni, eli tyttärieni äiti, ja hänen uusi miehensä. Meillä oli viidestään tosi mukavaa. Lauloimme kaikki biisit läpi Eppujen mukana ja yllätyksekseni huomasin, että myös tyttäreni osasi ulkoa kaikki Eppujen biisit. Se jotenkin yllätti minut, sillä tyttäreni oli kasvanut koko nuoruutensa ja varhaisen aikuisuutensakin niin voimakkaasti PMMP:n tahdissa. En ollut koskaan ajatellut hänen vanhojen setien bändiä Eppu Normaalia kuuntelevan. Parin tunnin Eppujen keikan jälkeen poistuin tyytyväisenä Oulun keskustan yöelämään. Mietin, että Eput ovat sellainen ilmiö, että se tavalla tai toisella koskettaa suurta osaa suomalaisia. Pohdin että minkähän takia tämä lähinnä suomalaisesta surusta laulava mollivoittoinen bändi on niin tärkeä meille. Ehkä Eput osuu meidän slaavilaisten sielujemme ytimeen. Aleksis Kivi olisi varmaan vastannut minulle: "Suomen kieli, Suomen mieli".
Tämä Granadon kirjoitus ja hänen yleensäkin hyvä musiikkimakunsa tekee iloiseksi. Asia on juuri kuten kirjoitat, musiikki yhdistää ja varsinkin Eppujen musiikki suomalaisia. Ensi vuonna onkin tiedossa hienoja hetkiä Eppujen faneille kautta maan kun yhtye viettää 50-v juhlavuotta ja lähtee asian mukaiselle juhlakiertueelle. Itse aion käydä nauttimassa heidän musiikistaan ainakin yhdellä keikalla.
