Keskustelua paikkakunnittain > Helsinki/pääkaupunkiseutu

Vidia Fairy/pinkkiprinsessakeiju

<< < (7/24) > >>

Gynther:
En ota kantaa peiton alle menemiseen enkä sen kummemmin PT:n reaktioon, kun asiasta tuli "kiistaa". Tahtoisin vain jatkossa tietää, jos Vidia Fairy/ Pinkkiprinsesakeiju vaihtaa "taiteilijanimensä" joksikin muuksi. Olen tässä harrastuksen lomassa oppinut, että ainakaan minulla ei noin massiivisesti reagoivan kanssa ne kuuluisat kemiat kohtaa. Eli melkoisen hukkaan menisivät minun rahat kyseisen PT:n kanssa.

Rapsaa peliin, kanssaturskat, jos nimimerkki PT:llä vaihtuu, PLEASE:

MariaEnkeli:
Ilona tuossa hyvin sanoikin, monella meistä on se päiväpeitto siinä nussimista varten. Ei mullakaan ole peittoa jonka alle käpertyä jos asiakas spontaanisti näin haluaakin. On vähän vittumaista pestä niitä touhutippoja, paskaraitoja tai mällejä untuvatäkistä, jonka alla olisi kiva itse nukkua seuraavana yönä.

Lisäksi sängyssä mulla alimpana on vielä muovitettu lakana. Niin, suojaamassa sitä sänkyä niiltä eritteiltä. Moni kun nyt tulee nussimaan, ei nukkumaan.

Toki sitten kaapin perukoilta voi kaivaa sen jonkun setä-täkin, jos se on ehdoton vaatimus tapaamiselle. Pidemmillä tapaamisilla mulla on usein ollut viltti lähettyvillä, ikinä ei oo tarvinnut.

Five:
Itse kyseisen neitokaisen tavanneena tuntuu hankalalta kuvitella aloittajan kuvailemaa käytöstä kaikin puolin niin asialliselta palveluntarjoajalta.

Mitään tarkempaa raporttia en käynnistäni tule valitettavasti antamaan palveluntarjoajan pyynnöstä.

Onhan toki mahdollista, että kerrottu tapahtuma on tottakin ja ehkei kyseinen käsittely esimerkiksi sisältynyt minun maksamaani 60 minuuttiseen  😄

vidia:
heips kaikille tätä lukeville! täällä tosiaan kirjoittaa nyt Vidia.

olen saanut tähän keskusteluketjuun liittyen nyt parilta vakkarilta ja muutamalta muulta viestiä ja ajattelin nyt vastata tähän. olen parille vastannut ja selittänyt tilanteen lyhyesti, mutta ehkä parempi että selitän tilanteen myös tänne laajemmin ja yksityiskohtaisemmin. seksisaitti ei ole itsellä ollut aikaisemmin käytössä, joten rekisteröinnissä ja käyttäjän hyväksynnässä kesti hetki. olen ollut myös tapahtuneesta erittäin järkyttynyt ja ahdistunut.

aloitetaan nyt siitä, että tämä oli ensimmäinen huono asiakaskokemus joka on tullut vastaan. aikaisemmin kaikki asiakkaat ovat olleet aivan ihania ja ollaan saatu hommat tehtyä ilman mitään sen kummempia. tottakai välillä on saattanut olla hieman "niukempi" tunnelma, mutta kaikesta ollaan selvitty (tällä tarkoitan, että ei välttämättä ole asiakkaan kanssa ollut kauheasti keskusteltavaa/tapaaminen on ollut enemmän sisään ja ulos tyylistä). kiitokset teille <3.

osoitteen tänne kirjoittaminen on täysin tarpeetonta ja se ei ole julkista tietoa. edes kaupunginosaa en ilmoituksessa kerro. haluatko sinä, että kirjoitan tänne tarkat tiedot sinusta, esim. "nimesi" ja sähköpostiosoitteesi? tai vaikka erittäin yksityiskohtaisen kuvauksen ulkonäöstäsi? onneksi kuitenkin tapaamispaikka vaihtuu vuoden vaihteessa ja en sielä päin enää liiku.

kuten aloittaja/asiakas kirjoitti alkoi tapaaminen hyvissä merkeissä. ennen tapaamista luin vielä sähköpostiketjun läpi ja muistelin mieleeni asiakkaan toiveet ja halut. rahat vaihto omistajaa ja asiakas meni suihkuun.

kerran aikaisemmin on asunnon viileydestä ohimennen mainittu, mutta nopeasti ollaan saatu molemmat toisemme lämpimäksi (otan kuitenkin nyt harkintaan jonkun extra viltin tms hankinnan. kiitos myös sille pt:lle joka mainitsi lämmittimestä). ehdotin asiakkaalle, että voisi tulla viereeni lämmittelemään, mutta ei siihen suostunut vaan seisoi mielummin sängyn edessä ja valitti jäätyvänsä. miksi sitten en päästänyt peiton alle? koskaan aikaisemmin ei asiakkaat oo sinne asti "jaksaneet" kömpiä ja ollaan aina hoidettu hommat päiväpeitteen päällä. siitä on tullut siis itselle se normi ja rutiini. niinkin yksinkertaista. päiväpeitto + lakanat kyllä menee aina pesuun.

asiakas jäi seisomaan sängyn eteen ja sanoi että ehkä kannattaa jättää sitten kokonaan välistä. tähän kommentoin, että minulle se on ok. olen sitä mieltä, että jos toiselle tulee edes vähänkään mieleen lopettaa hommat niin ne sitten lopetetaan. haluan että molemmat on 100% mukana puuhissa. en ala anelemaan ja yritä kääntää toisen mieltä.

asiakas kysyy rahojaan takaisin ja sanon hänelle että saa rahansa takaisin heti, kun olen _täysin varma_ hänen lähdöstään. asiakas ei kuitenkaan tehnyt mitään lähtemisen eteen. tässä kohtaa sanon asiasta jyrkemmin, että ole hyvä ja poistu. mitään helvettiin painumista en vielä tässä kohtaa sanonut. asiakas alkaa pukemaan eteisessä  ja kokoajan sanallisesti provosoi. kenkiä pukiessaan kertoo mm. että "nyt on ainakin parempi varustus". tuon kommentin otin uhkauksena ja ajattelin että kohta tulee potkasu.

vaatteet saatuaan päälle asiakas käskee antamaan rahat takaisin ja tulee eteisestä olohuoneeseen. käsken häntä pysymään eteisessä, mutta hän sanoistani huolimatta tulee minua kohti ja ottaa sen sijaan minua käsivarsista kiinni kovalla otteella ja työntää kohti keittiötä. asiakas oli näköjään nähnyt että sinne päin asuntoa rahat vein tapaamisen alussa. hänelle ei jostain syystä sopinut odottaa rahojen saamista eteisessä. tottakai tässä kohtaa alan huutamaan, käsken häntä irroittamaan ja yritän rimpuilla itseäni vapaaksi. asiakas sanoo, että kohta mua sattuu pahemmin jos en tottele. rahat sain annettua takaisin ja vasta tällöin käskin hänen painua helvettiin. asiakas jäi kuitenkin vielä keittiön eteen notkumaan ja "tarkistamaan" rahansa. tässä kohtaa kävelen eteiseen, avaan oven ja huudan samaa että painu helvettiin. heitin asiakkaan repun rappukäytävään ja vihdoin asiakaskin poistui asunnosta. ennen oven sulkeutumista asiakas katsoo mua sellaisella virneellä ja ilmeellä, että selkeesti hän nautti tilanteesta.

kovista otteista sain mustelmia ja verenpurkaumia molempiin käsivarsiin, näistä otettu kuvat. kuvat on otettu myös siitä sotkusta joka asuntoon jäi tästä kiinnipitotilanteesta (kun yritin rimpuilla itseäni irti, tauluja kaatui lattialle ja vartalopeili meni melkein rikki). mä en itse missääkään vaiheessa ole lyönyt tai käyttäytynyt fyysisesti väkivaltaisesti, koska tiedän olevani niin heikossa asemassa. eihän siinä muutenkaan ole mitään järkeä, että mä alle 160cm alan sellaiseen, olenhan kirjoittajan mukaan tämmöinen hento sintti :-----). sanallisen väkivallan tunnustan, huusin ja kiroilin tämän tilanteen aikana.

kyllä, ilmoituksen poistin tämän tapaamisen takia. kuten alussa sanoin, tää oli eka tämmöinen kerta ja jätti kyllä hetkeksi jäljen. otan hetkeksi itselleni aikaa (ja tosiaan ihan joulunkin takia) ja palaan puuhiin sittenkun siltä taas tuntuu. keskityn vakkareihin, ehkä jossain kohtaa tapaan taas uusia asiakkaita. jos jotkut jättää tulematta tän keskustelun takia niin sitten jättää. tällä nimellä kuitenkin jatkan, mulla ei tässä tilanteessa ole mitään salattavaa ja haluan että tämmöiset kokemukset on avoimesti ihmisten luettavana.

lisäyksenä vielä kun jotain tähän liittyvää luin tästä ketjusta; mitään mielenterveysongelmia mulla ei ole. olen arkitöissä käyvä ja opiskelen nykyään myös yliopistolla. nämä hommat on ollu mulle kivaa pikku lisätienestiä. tottakai tollasta on helppo alkaa huutelee ympäri nettiä ja siirtää syy toisen niskoille.


käyn lukemassa tätä ketjua muutamaan otteeseen tässä parin pvä aikana ja tarkennan mieluusti jos jollain jäi joku asia epäselväksi. muuten haluan tämän tapahtuneen ja asiakkaan unohtaa.

MariaEnkeli:
Pelottava tilanne! Halauksia Vidia ❤️

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu

Siirry pois tekstitilasta