Keskustelua paikkakunnittain > Helsinki/pääkaupunkiseutu
Vidia Fairy/pinkkiprinsessakeiju
RogerLess:
Tatuoitu, 21-vuotiaaksi esittäytyvä tyttö ***** , pinkit hiukset.
Viestittely sujui rivakasti ja kohteliaasti.
Tapaaminen sovitussa paikassa, molemmat ajallaan.
Ujon oloinen tyttö, joka ei juurikaan katsonut silmiin.
Kävin suihkussa ja huomasin, että asunto on aika viileä. Kysyin, voinko mennä peiton alle. Kyseessä 90 min, joten ajattelin, että rauhalliselle lämmittelylle olisi aikaa. Tyttö vastaa, että ei käy. Ihmettelen tätä ja perustelu oli, että olen hänen kodissaan ja hän asettaa rajat. Myönnän, että näin on ja arvelen, että ehkä parempi lopettaa sitten ennenkuin on aloitettukaan. Mimmi vetää välittömät kilarit ja ilmoittaa, että voin painua helvettiin. Sanon lähteväni ja pyydän rahojani takaisin. Mimmi käy avaamassa asunnon oven ja alkaa huutaa. Muistutan, että olen laillisella asialla liikkeellä ja hän voi huutaa aivan vapaasti. Mimmi käy kimppuun, huutaa, hakkaa nyrkein ja yrittää työntää minua ulos asunnosta. Tyttö on onneksi sen verran hento, että isompaa vahinkoa ei pääse syntymään. Raivottaren käsivarsista kiinni pitäen saan tämän vakuuttumaan, että en ole lähdössä ilman rahojani. Saan rahani ja vielä yhden tällin korvalliselleni.
Raivo repesi täysin provosoimatta, joten vaikutti, että daami on omaksunut tällaisen tyylin osaksi ansaintalogiikkaansa.
Jos keiju itse lukee tätä, varoittaisin riskeistä, joita väkivallan käyttöön liittyy. Pienikokoisella naisella voi olla harhaluulo "ettei kukaan nyt tällaista sinttiä lyö." Joku saattaa sen kuitenkin tehdä ja se saattaa olla kohtalokasta. Kehottaisin myös rukkaamaan moraalista kompassiasi. Jos myyt itseäsi, et voi veloittaa vain "hein" sanomisesta. Ehkä kannattaa pestä ne lakanat ennen seuraavaa asiakasta. Ikävä, että molemmat hukkasivat aikaansa, mutta niin voi joskus käydä.
Ilmoitusta ei löytynyt käyntini jälkeen. Mieleen tulee, että asioilla voisi olla yhteys. Tämä on tietysti vain arvailua.
Ajattelin jakaa kokemuksen siltä varalta, että joku hakee tällaista menoa.
Jimmy-setä:
Suihkussa käynnin jälkeen päädyit perumaan tapaamisen, koska et päässyt peiton alle?
Kyybel:
--- Lainaus käyttäjältä: RogerLess - Joulukuu 21, 2023, 11:19:31 ---Tatuoitu, 21-vuotiaaksi esittäytyvä tyttö Albertinkadulla, pinkit hiukset.
Viestittely sujui rivakasti ja kohteliaasti.
Tapaaminen sovitussa paikassa, molemmat ajallaan.
Ujon oloinen tyttö, joka ei juurikaan katsonut silmiin.
Kävin suihkussa ja huomasin, että asunto on aika viileä. Kysyin, voinko mennä peiton alle. Kyseessä 90 min, joten ajattelin, että rauhalliselle lämmittelylle olisi aikaa. Tyttö vastaa, että ei käy. Ihmettelen tätä ja perustelu oli, että olen hänen kodissaan ja hän asettaa rajat. Myönnän, että näin on ja arvelen, että ehkä parempi lopettaa sitten ennenkuin on aloitettukaan. Mimmi vetää välittömät kilarit ja ilmoittaa, että voin painua helvettiin. Sanon lähteväni ja pyydän rahojani takaisin. Mimmi käy avaamassa asunnon oven ja alkaa huutaa. Muistutan, että olen laillisella asialla liikkeellä ja hän voi huutaa aivan vapaasti. Mimmi käy kimppuun, huutaa, hakkaa nyrkein ja yrittää työntää minua ulos asunnosta. Tyttö on onneksi sen verran hento, että isompaa vahinkoa ei pääse syntymään. Raivottaren käsivarsista kiinni pitäen saan tämän vakuuttumaan, että en ole lähdössä ilman rahojani. Saan rahani ja vielä yhden tällin korvalliselleni.
Raivo repesi täysin provosoimatta, joten vaikutti, että daami on omaksunut tällaisen tyylin osaksi ansaintalogiikkaansa.
Jos keiju itse lukee tätä, varoittaisin riskeistä, joita väkivallan käyttöön liittyy. Pienikokoisella naisella voi olla harhaluulo "ettei kukaan nyt tällaista sinttiä lyö." Joku saattaa sen kuitenkin tehdä ja se saattaa olla kohtalokasta. Kehottaisin myös rukkaamaan moraalista kompassiasi. Jos myyt itseäsi, et voi veloittaa vain "hein" sanomisesta. Ehkä kannattaa pestä ne lakanat ennen seuraavaa asiakasta. Ikävä, että molemmat hukkasivat aikaansa, mutta niin voi joskus käydä.
Ilmoitusta ei löytynyt käyntini jälkeen. Mieleen tulee, että asioilla voisi olla yhteys. Tämä on tietysti vain arvailua.
Ajattelin jakaa kokemuksen siltä varalta, että joku hakee tällaista menoa.
--- Lainaus päättyy ---
Real Wife Experience👍🏼...
MestariMerlin:
Kiitoksia rapsasta. Nämä suomiamatöörit ovat kyllä aikamoisia "tapauksia".. Rohkeasti kuitenkin pitkällä ajalla vaikka tuntematon pt.. Täytyy nyt siis kysyä mikä oli sovittu korvaus neidille 1,5 tunnista?
Jimmy-setä:
Aika tapaus on kyllä myös setä, joka tulee suihkuttelemaan, mutta haluaa lähteä, kun ei pääse peiton alle.
Navigaatio
[0] Viestien etusivu
[#] Seuraava sivu
Siirry pois tekstitilasta