Hallituksessa RKP on väläytellyt käyttöönotettavaksi negatiivista tuloveroa josta kertomus tässä: https://yle.fi/a/74-20178290
Olkoonkin että negatiivinen tulovero olisi järkevämpi kuin täysin kelvoton perustulo, sekin sisältää omat suuret ongelmansa ja sudenkuoppansa. Perustulon kanssa yhteistä negatiivisessa tuloverossa on se että menetelmät poistaisivat byrokratiaa sekä myös tuensaajien stressiä. Perustulosta negatiivinen tulovero poikkeaa kuitenkin siinä että jälkimmäisessä tapauksessa automaattista tukea saavat vain tulottomat / pienituloiset kun taas perustulossa tukea saavat aivan kaikki.
Negatiivisen tuloveron ongelmana on se että se ei tunnusta tuensaajien yksilöllisiä erityistarpeita jotka nykyisin huomioidaan erilaisilla harkinnanvaraisilla tukimuodoilla. Tarveharkinnalla voidaan tukea esimerkiksi lääkekustannuksia etenkin pitkäaikaissairaille, asumistuki liittyen vuokran suuruuteen, vammaistuki ja pitkäaikaistyöttömien erityistuet. Myöskin tarveharkintaan perustuva toimeentulotuki ei istu oikein mitenkään negatiivinen tulovero -malliin.
Tietääkseni tämä oli toinen kerta kun kansanedustaja teki itsemurhan eduskuntatalossa. Edellinen tapaus oli vuonna 1940. Lepää rauhassa, Eemeli Peltonen. Uskon että hänellä olisi ollut monta hyvää vuosikymmentä edessään.
Patsaan filosofia on että on parempi olla sellainen joka ryyppää ja treenaa kuin sellainen joka ei ryyppää eikä treenaa.
Toinen patsaan periaate on että ole herrasmies mutta poliittisesti epäkorrekti.