Ennemmin mulle kasvaa jalan mittainen kyrpä kuin Ylestä saa puolueetonta mediaa. Vaikka piippu suussa lipat kahteen suuntaan sojottaen suurennuslasilla asiaa kuinka tutkis^Rasisti!Just. Ja mun nimi on oikeesti Holmes 🙄
Yleisradio on verorahoitteinen, puolueeton ja todella luetettava tiedonvälittäjä.
Ookee. John vai Sherlock Holmes?
Saahan sitä joskus olla sarkastinen tai hurmoksellinen vihreä, joka uskoo lapsenuskoisesti, että oman kuplan jengi on aina oikeassa.
Yle on miehitetty vihervasemmiston ´toimittitelijoilla´ ,jotka ovat täysin sokeita omille mielipiteilleen.
Uutisen voi kertoa monesta eri näkökulmasta, ja valitettavasti viherihanniston oma agenda tulee esiin valitettavan usein Ylen ´uutisissa.
Ennen uutisissa kerrottiin faktat ja annetiin kuulijan muodostaa oma mielipide.
Parhaana esimerkkinä sisäministerimme, joka yrittää romuttaa koko turvapaikkajärjestelmän oman agendansa takia. Maahanjääneitä kolmea tuhattaa laitonta maahantulijaa ei saada muka palautettua. Varmasti saa, jos polittiista tahtoa löytyy. Jokainen maa on vastuussa omista kansalaisista, ja maille jotka voidaan asettaa pakoiteita, tai karkoittaa, vaikka kyseisen maan suurlähettilään, jos muu ei auta.
Sen lisäksi sisäministerimme kannustaa laittomuuteen ja kansalaistottelemattomuuteen, mikä on täysin ennen kuulumatonta. Sellaisia ovat vihreät.
Nykyisin kerrotaan, mitä ja miten pitää ajatella.
Oot sä kyllä ristiriitainen persoona. Välillä sä oot vihervassari henkeen ja vereen ja välillä pesunkestävä persu😁
Miten niin?
Se riippuu minkä roolin Hese ottaa.
Parasta on, ettei lukija tiedä kumpaa mieltä kameleontti Hese oikeasti on.


