Nyt osaa oikeasti arvostaa opettajien työtä ja tietää miten raskasta se joskus voi olla, terkuin kolmen muksun kotiopettaja tällä hetkellä. Give me a strength.
Nyt minä olen sinulle Hottis puuma jo kaksi terwasnapsia velkaa, kun tulet seuraavan kerran jumpruun soittamaan pianoa ja laulamaan meidän kanssa maakuntalauluja
. Opetin työkseni lapsia ja nuoria yli 20 vuotta. Olihan se välillä raskastakin ja haastavaa, mutta paljon se myös antoi ja opetti. Eipä ainakaan ollut mikään työpäivä tylsä ja samanlainen. Jotenkin niistä nuorista ihmisistä jokaisessa ikäluokassa aina vähitellen tuli kuin omia lapsia. Ja omia lapsiaanhan sitä on aina valmis puolustamaan ja auttamaan elämässä eteenpäin. Kaikella tavalla. Ja nuorilta ihmisiltä tullut palaute oli aina suoraa ja rehellistä. Kovaakin. Teeskentelemällä ei nuorten kanssa pitkälle potkita. Arvostusta ja auktoriteettia ei voi ostaa. Se pitää ansaita. Seuraan yhä sivusta monien entisten oppilaideni elämää. Mukava katsella, että minkälaisia rakennuksia heistä on tähän maailmaan tullut. Kesällä kävelykatu Rotuaarilla aina joku entinen oppilas tulee moikkaamaan ja juttelemaan. Esittelemään jälkikasvuaan. Suomen, ja kohta koko maailman, paras jääkiekkoilija soittaa joka kesä lomallaan ja pyytää torille munkkikahville. Eikä jutella NHL:ssä tienaamistaan kymmenistä miljoonista dollareista, vaan aivan jostakin muusta. Tärkeämmästä
.
Näin sitten kerran telkusta Rauni Mollbergin ohjaaman tv-elokuvan Siunattu hulluus. Siinä alussa Rummukaisen veljekset, Tobias ja Ananias, saunareissulla pohtivat sitä, että ovatko he kumpikaan nähneet koskaan oikein viisasta miestä. Ananias arvelee, että Opettaja Veijo Horsma täyttää kyllä kaikki vaadittavat kriteerit ja on siten oikein viisas mies. Mutta Tobias on eri mieltä ja arvelee, että ei oikein viisas mies viitsi koko ikäänsä opettaa muita ihmisiä. Ja koska pidän itseäni tietenkin oikein viisaana miehenä, niin vaihdoin opettajan työt kevyisiin ja siisteihin pikkuvirkamiehen toimistohommiin
.
Vitsi vitsinä, mutta halusin tehdä tosiaankin elämässäni vielä jotakin muutakin työtä. Mutta kyllä minä opettajan työtä voin siitä haaveileville suositellakin. Nyt kun pyörittelen ja allekirjoittelen päivät pitkät työpöydälläni makaavia papereita ja tuijottelen muka tärkeän näköisenä tietokoneen näyttöä, sekä istuskelen tyhjänpäiväisissä palavereissa ja kokouksissa, niin tulee monesti mieleen, että kyllä ihmisten kanssa yhdessä työn tekeminen oli sentään mukavaa hommaa
.